”Se oli tiukka kisa!”
Teippiviivan takana hihkutaan. Punaiset ja siniset pelipallot ovat kiilautuneet pelikentällä niin liki valkoista maalipalloa, että voittajan ratkaisemiseen tarvitaan millintarkkaa mittausta. Joukkueet osaavat haastaa toisensa.
Palvelukeskus Harjutuulessa pelataan bocciaa, kreikkalais-italialaista alkuperää olevaa tarkkuuspallopeliä. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistyksen peliporukka pistää palloihin vauhtia aina torstai-iltapäivisin.
– Peliaikaa on kolme tuntia, mutta tässä ei haittaa mitään, vaikka joku tulee myöhemmin tai lähtee aikaisemmin. Pelata voi sen aikaa kuin sopii ja tuntuu hyvältä, boccia-aktiivi Eino Anttila selittää.
Yhdistyksen boccia-aika alkoi viime syksynä Luopioisten liikuntahallissa ja joulun jälkeen vanhan Pälkäneen puolella Harjutuulen kuntoutusosaston salissa. Boccia on tällä hetkellä Pälkäneen nopeimmin suosiotaan kasvattava liikuntalaji.
Enimmillään nahkapallojen hurmasta nauttii kolmisenkymmentä pelaajaa.
– Me saavutimme tällä sen, mitä haimmekin: liikunnallinen ja sosiaalinen harrastus innostaa ja yhdistää, tiivistää yhdistyksen liikuntavastaava Mirja-Liisa Sulander, joka toi boccian yhdistyksen liikuntaohjelmaan.
Liikuntatilojen niukkuus kuritti myös boccian ystäviä niin, että Onkkaalaan saatiin pelipaikka vasta nyt ja sekin on hiukan matala ja alamittainen. Mittojen mukainen kenttä mahtuu tilaan juuri ja juuri, mutta korkeita heittoja ja osumista takaseinän peileihin täytyy hiukan varoa.
Onneksi boccia on sopeutuvainen peli.
– Harjoituskäyttöön tämä tila on aivan sopiva, ja on hienoa että tännekin saatiin ryhmä. Korkeita heittoja voi tulla kokeilemaan Luopioisiin, Eino Anttila sanoo.
Jännitystä ja juttuseuraa
Boccian etuna on, että sitä voivat pelata kaikenkuntoiset ihmiset. Pelaaminen on mahdollista jopa pyörätuolista käsin ja jopa ilman käsiä, sillä apuvälineenä on mahdollista käyttää leuan avulla liikutettavaa kourua, jolla pallo suunnataan pelialueelle.
Pälkäneen pelaajille boccia on ennen kaikkea leppoisaa liikuntaa, joka tarjoaa samalla kutkuttavaa aivojumppaa. Vähän aikaa pelattuaan nimittäin huomaa, että pallon liikuttelu vaatii hyvän heittotekniikan ohella terävää oivaltamista.
Eino Anttila todistaa, että syksystä asti bocciaa harrastavat pelaajat ovat kehittyneet hurjasti parissa kuukaudessa. Punaiset ja siniset pelipallot eivät enää satele pitkin kenttää vaan kiilautuvat tarkasti valkoisen maalipallon läheisyyteen.
Toinen ulottuvuus on sosiaalinen yhteenkuuluvuus, joka vahvistuu pelivuoroa odoteltaessa.
– Kerran kävi niin, että meillä oli juuri sopiva määrä pelaajia kahteen joukkueeseen. Katsomon puolelle ei jäänyt ketään. Mutta siitä ei pidettykään: tuli palautetta, että me halutaan katsella kanssa ja jutella, Eino Anttila kertoo.
Pallo sopi käteen heti
Ensikertalainen pelaaja Annikki Vesterinen lähti silkasta uteliaisuudesta kokeilemaan bocciaa, ja nahkapallo tuntuikin heti sopivan hänen käteensä.
Vesterinen käy kuntosalilla maanantaisin, joten torstain ryhmä sopi hyvin viikon liikuntaohjelmaan. Paikkakin on valmiiksi tuttu, sillä hän jäi kahdeksan vuotta sitten eläkkeelle osastoapulaisen työstä Harjutuulesta.
– Vähän aikaa täytyi käyttää miettimiseen, että tajusin, miten tämä peli etenee, kun se oli minulle ennestään ihan outo. Mutta oikein mukavalta ja innostavalta se tuntuu, joten tulen varmasti toistekin, hän kertoi.
Kokeneena vanhustyön tekijänä hän tietää, mikä merkitys yhdessäololla ja liikkumisella on silloinkin, kun voimat vähenevät.
– Itse kävelen ja liikun paljon, mutta olen iloinen, että on olemassa tämmöinen huonokuntoisemmillekin sopiva laji. Ei tarvitse jäädä ulkopuolelle vaikka olisi ongelmia liikkumisessa, Vesterinen pohti.
