Sappeen talvilomailuun kuuluu muutakin kuin suihkiminen ja kiitäminen rinteissä. Rauhallisemman vauhdin ystäville tai laskettelijoille vaihteluksi on tarjolla kaikkiaan 14 kilometriä maastohiihtolatua. Murtomaahiihto kasvattaakin kaiken aikaa suosiotaan Sappeessa.
Ladulla on urat sekä perinteistä että vapaan tyylin hiihtoa varten.
– Tänä talvena hiihtäjiä on ollut paljon, koska sää on ollut suotuisa. Latujen hoidon kannalta talvi on tähän mennessä ollut haasteellinen, koska pakkasjaksojen välissä on ollut vain yksi suojajakso, joka on tiivistänyt lunta. Muuten latupohja on aika pehmeä, ja kun ajamme sen raskaalla latukoneella, saattaa varsinkin mutkapaikoissa nousta haketta ladun pintaan. Sitä emme tietenkään halua, ja siksi latuja ajaessa pitää nyt olla tarkkana, toimitusjohtaja Jouko Poukkanen kertoo.
Aina retkeilyyn ei tarvita suksiakaan, ei edes lumikenkiä. Sappeessa pääsee myös talviaikaan kävelyretkelle metsään, sillä 1,6 kilometrin pituinen kävelyreitti pidetään auki ympäri vuoden. Sitä pitkin pääsee laavulle, jossa voi viivähtää nuotiolla.
Kävelytien opasteita ollaan vielä parantamassa, jotta kävelijät eivät vahingossa eksy sen kanssa risteäville lumikenkäreiteille.
Toinen lisäopastusta vaativa asia on varjella hiihtoladut tallaamiselta.
– On kiusallista, että latupohjia joskus käytetään kävelyyn. Se on meille selkeästi opastuskysymys, johon täytyy perehtyä entistä tarkemmin, sillä haluamme pitää ladut aina viimeisteltyinä ja turvallisina, Poukkanen sanoo.