Kolaribussin kuski oli liikkeellä omin päin

Viime viikon torstaina Lahdentiellä Pälkäneellä kolaroineen linja-auton kuljettaja ei ollut työvuorossa. Tilausliikenne Are Oy:n toimitusjohtajan Reijo Uusi-Rasin mukaan kuski oli ottanut auton käyttöönsä omin päin.

– Hänen piti tulla töihin vasta perjantaina, Uusi-Rasi kertoo.

Lahdentien ja Sammonkulman risteyksen Pälkäneellä torstaina tukkineen linja-auton kuljettaja ajoi tukevassa humalassa. Linja-autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin alkometriin tulokseksi yli 1,3 milligrammaa litrassa, mikä vastaa yli 2,6 promillea.

Poliisin mukaan miehen ohjaama linja-auto oli ajautunut Lahdentiellä useita kertoja myös vastaantulevien kaistalle. Kääntyessään Lahdentieltä oikealle Tehdastielle linja-auto suistui ajoradalta keskikorokkeelle törmäten stop-merkkiin sekä liikenteenjakajaa osoittavaan liikennemerkkiin. Bussissa ei ollut onnettomuushetkellä matkustajia.

Ajokaista Sammonkulman risteyksestä Lahdentielle päin oli tapahtuneen jälkeen suljettuna, ja poliisi ohjasi liikennettä toista ajokaistaa pitkin.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Toimitusjohtaja Uusi-Rasin mukaan kuljettajan työt  työnantajalla päättyivät viime viikon episodiin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?