Peli kulki avausotteluissa

05.02.2013 12:51

Minitytöissäkin pärjäävä Hanna Hirvonen oli liian vaikea pideltävä Uudenkaupungin ja Salon mikrotytöille.

Minityttöjen menestys ja hyvät harjoituspelit innostivat myös Luja-Lukon mikrotytöt mukaan sarjapeleihin. Kakkosdivisioonataival alkoi voitokkaasti Salossa. Vesa Tuholan suojatit löivät Uudenkaupungin Korihait ylivoimaisen esityksen jälkeen ja kukistivat myös kotijoukkue Vilppaan tiukemmassa ottelussa.

Päivän ensimmäisessä pelissä vastassa oli Korihait. Pitkä pelimatka oli oudokseltaan kangistanut tytöt ja alku oli tahmea. Peli alkoi kuitenkin pian aueta ja samalla kävi selväksi, ettei Korihailla ole mitään mahdollisuutta haastaa pälkäneläistyttöjä. Ensimmäinen jakso kirjattiin Luja-Lukolle 14–3. Loput kolme jaksoa Pälkäne piti oman pään puhtaana, joten vastustaja ei enempää pisteitä tehtaillut. Luja-Lukko sen sijaan pääsi hyvillä pallonriistoilla nopeisiin läpiajoihin, joista nostettiin koreja Hanna Hirvosen johdolla.

Valmentajalla oli helppo työ peluuttaa tyttöjä tasaisesti ja kaikki saivat mukavasti peliaikaa, mikä on tärkeää jatkoa ajatellen. 56–3 päättyneen pelin tehopelaaja oli Hanna Hirvonen (26 pistettä). Myös Sara Tuhola (8), Kati Ahola (6), Ida Östring (4), Emmi Rautanen (4), Ronja Kallioinen (4), Emma Kihlström (2) ja Katri Sihto (2) pääsivät pisteiden makuun heti ensimmäisessä sarjapelissä.

Toisessa pelissä vastaan tuli kotijoukkue Salon Vilpas, joka pelasi syyskaudella alueen ykkösdivisioonaa, siellä kuitenkaan menestymättä.  Joukkue oli saanut ykkösdivisioonapeleistä pelirutiinia, joten tiedossa oli avausottelua selvästi kovempi vastus.

Salon joukkue oli vakoillut tarkasti Pälkäneen peliä ja osasi asettaa ratkaisupelaaja Hanna Hirvosen erikoisvartiointiin. Ottelu alkoi tasaisena ja molemmat joukkueet puolustivat tarkasti. Korinteko oli todella vaikeaa ja sen eteen joutui tekemään töitä oikein hartiavoimin.

Aino Valkeapää napsi levypalloja ja heitti tärkeitä pisteitä Salon Vilpasta vastaan.

Pelin edetessä Pälkäneen tytöt saivat toimitettua palloa melko hyvin Hannalle korin alle, mutta viimeistely oli kovassa puristuksessa vaikeaa. Vasta syksyllä pelaamisen aloittanut Aino Valkeapää haki muutaman hyvän hyökkäyspään levypallon ja heitti kaksi tärkeää koria pelin loppupuolella. Myös Sara Tuholan pari hienoa heittoa sujahti korisukan läpi varmistaen tiukan, mutta ansaitun 22–14 voiton Luja-Lukon tytöille.

Valmentaja oli erittäin tyytyväinen koko joukkueen puolustuspelaamiseen. Hyökkäyspelin suurin maininta menee Ida Östringille, joka pelasi koko ottelun menestyksekkäästi pelinrakentajana.

Luja-Lukosta korinteossa onnistuivat Hanna Hirvonen (8), Sara Tuhola (6), Aino Valkeapää (4), Ronja Kallioinen (2) ja Ida Östring (2).

Loistostartin sarjaan saaneet pälkäneläiset jatkavat sarjapisteiden saalistusta lauantaina 9.2. kotiturnauksessa. Aamulla kello 10 kohdataan Pirkkalan Viri ja kello 15 BC Nokia.

 

Koripallo, mikrotyttöjen 2. divisioona

Luja-Lukko – Korihait 56–3
Luja-Lukko – Vilpas 22–14