Ossi Lindemanista tulee edustuksen mies

Ossi Lindemanin tavaramerkki ovat kierteiset vasemman jalan keskitykset. Ne lähtevät tarkasti sekä maassa että ilmassa.

Pälkäneläinen Ossi Lindeman on nousemassa Hakan edustusjoukkueeseen.

Viime kauden päätteeksi liigasta pudonnut Valkeakosken ylpeys tavoittelee pikaista paluuta korkeimmalle sarjatasolle. Syksyllä joukkueen valmentajana aloittanut Harri Kampman on testannut uusia pelimiehiä harjoituksissa ja treenipeleissä.

Lindeman pelasi tammikuun lopussa puolitoista ottelua, kun Haka voitti Pirkkahallissa pelatun Futis Cupin. Maanantaina pälkäneläinen oli avauksessa, kun valkopaidat kukistivat PK-35:n Vantaalla pelatussa harjoitusottelussa.

Kesällä 18 vuotta täyttävä Lindeman on Pälkäneen Lukon kasvatti. Hän pelasi Lukon salibandy- ja jalkapallojoukkueissa 12-vuotiaaksi saakka, kunnes siirtyi Hakan junioreihin. Kolme vuotta sitten Lindeman valittiin Pirkanmaan piirijoukkueeseen, joka otti Pohjola-cupissa hopeaa.

Vasenjalkainen Lindeman on pelannut juniorijoukkueissa keskikentän vasemmalla laidalla ja vasempana puolustajana. Edustusjoukkueessa pälkäneläistä on soviteltu pakin paikalle.

Kommentointi on suljettu.