Teoria todellisuudesta

Luin äskettäin tähtitieteilijä Esko Valtaojan kirjan, Kaiken käsikirja. Alussa Valtaoja pohdiskelee todellisuuden syvintä olemusta. Ymmärryskenttääni jää aukkoja, mutta jatkan lukemista.

Jatkossa seuraa selvitys universumin synnystä, alkuräjähdyksestä 13,7 miljardin vuoden takaa, ja oman aurinkokuntamme syntyhistoria.

Aurinko, tuo suuri hehkuva kaasupallo 150 miljoonan kilometrin päässä omasta planeetastamme, varmistaa meille lämmön ja valon runsaan 5000 asteen pintalämmöllään. Se on elinkaarensa puolessavälissä noin 5 miljardin vuoden ikäisenä.

 

Oman planeettamme, maan, ikä on arvioitu 4,5 miljardiksi vuodeksi. Elämä täällä on kehittynyt ja jatkuu auringon varassa.

Ensimmäiset merkit elämästä maapallolla ajoittuvat noin 3,5 miljardin vuoden taakse: fossiilit ketjuksi toisiinsa takertuneista soluista. Ollaan evoluutioketjun syntysijoilla.

Kaikki tieto on teoriaa, jonka tieteentekijät ja heidän muodostamat tiedeyhteisöt ovat tutkimuksillaan rakentaneet, kirjoitustaitoisia silmännäkijöitä ei paikalla ollut. Evoluution, luonnonvalinnan, periaatteena on, että voimakkaat sopeutujat selviävät, olipa sitten kysymyksessä kasvit, eläimet tai ihmiset.

Pelkkää titaanien taistelua ei selviytyminen ole ollut, sattuma on usein kääntänyt kehityksen suuntaa. Tästä esimerkkinä on asteroidin törmäys maahan noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Noin 15 kilometrin läpimittainen kivenmurikka teki pahaa jälkeä ja tuhosi maapallon luontoa niin, että monet eläin- ja kasvilajit tuhoutuivat pysyvästi. Muun muassa suuret liskoeläimet, dinosaurukset, kuolivat samoihin aikoihin sukupuuttoon.

Myös mahtavat laavapurkaukset eri puolilla maapalloa muuttivat evoluution suuntaa. Suurten muutosten jälkeen nisäkkäät ottivat vahvan roolin evoluutioketjussa.

 

Ihminen, Homo Sapiens, on uusi tulokas maapallolla. Sen juuret ovat Afrikassa.

Tutkimukset kertovat, että terhakka joukko oli iskussa jo noin 100 000 vuotta sitten, ja noin 60 000 vuotta sitten joukko lähti levittäytymään ensin Aasiaan ja sieltä Euroopan alueelle. Osa jatkoi Aasian kautta maapallon eri osiin. Huimaa väkeä.

Kovin nopeata ei ihmisen kehitys ollut. Korkeatasoisesta ajattelusta on näyttöä jo 2 400 vuoden takaa: filosofit Sokrates, Platon ja Aristoteles ovat jättäneet jälkiä nykyajatteluun.

Monet oivallukset syntyivät viipeellä. Hyvänä esimerkkinä Valtaoja tuo esiin Nikolaus Kopernikuksen 1500-luvulla esittämän näkemyksen: planeettojen kiertoratojen keskipisteenä on Aurinko. Vuonna 1609 Galileo Galilei vahvisti havainnoillaan Kopernikuksen olleen oikeassa. Kirkko ei tietoa hyväksynyt, luomiskertomuksessa maapallo on kaiken keskus.

 

Ihminen täyttää niin yksilönä kuin yhteisönäkin evoluution periaatteet: voimakkaat sopeutujat selviävät. Elintilaa raivataan diktatuurilla, sotimalla, heikompia sortamalla. Liima-aineeksi rakennetut eettiset ja moraaliset säännöt jarruttavat menoa, mutta globaali kehitys osoittaa, että ihmiskunta jatkaa pahantekoa evoluution säännöillä.

Jääkö ihmislajin vierailu maapallolla lyhyeksi, kun se tuhoaa tehokkaasti elintilaansa, tuhlaa kevytmielisesti maapallon voimavaroja? Evoluutio jatkuu ja maapallo säilyy ihmiselle elinkelpoisena kenties miljardin vuoden verran, ellei sattuma puutu peliin.

Ihmisen tarina on vasta alussa, ei lopussa, Esko Valtaoja toteaa perustellen kantaansa laaja-alaisesti.

Kirjoittaja on Kukkian rannalla kasvanut Holjan kesäasukas.

Usko ja tieto osiossa Valtaoja käsittelee uskontoja ja tiedettä, niiden ristiriitaa. On kaksi erilaista näkökantaa, kaksi keskenään kilpailevaa teoriaa. Hän toteaa: tieteellinen tieto kasvaa räjähdysmäisesti, uskonnollinen ei. Esko Valtaoja on valinnut tiedemiehenä puolensa, evoluutioteorian. Jokainen meistä tekee oman valintansa.

”Olen halunnut innostaa sinua ajattelemaan, en kertomaan sinulle, mitä ajatella”, Valtaoja toteaa kirjansa loppulauseessa. Hyvä päätös hyvälle kirjalle.