Älytön puhelin

10.02.2013 08:15

Samsung GTII-S19100. Kuulostaa uudenkarhealta urheiluautolta tai hullun tiedemiehen nimeämältä tuomiopäivän laitteelta. Vaikkei kyseessä ole kumpikaan edellä mainituista, on arvioista jälkimmäinen paljon lähempänä totuutta.  Kädessäni on uusi kosketusnäytöllinen puhelin, jota joku on väittänyt älypuhelimeksi, mutta tuosta kolmikirjaimisesta sanasta ei parin kuukauden käytön aikana ole näkynyt merkkejä. Jo tähän mennessä olen kuitenkin oppinut sen, että älypuhelin on sellainen laite, jolla voi tehdä jollakin tavalla vähän kaikkea, mutta ei mitään hyvin. Missään – edes ohjekirjassa – ei anneta selitystä sille, mitä mistäkin valikosta painaminen aiheuttaa.

Soittaminen ja puheluihin vastaaminen… Jos vastaamisen edellyttämää tekniikkaa ei olisi erikseen neuvottu, minua ei saisi puhelimella kiinni vieläkään. Soittaminen sujuu, mutta yhteystietojen tallentamista sekä tekstiviestin tai puhelun kohteen valitsemista Yhteystieto-listasta harjoitellaan edelleen. Kunnes armollisesti loppuu akku.

Tekstiviestit. Tässä puhelimessa ne ovat aivan oma maailmansa. Viestejä kirjoittaessa arviolta joka neljäs kirjain menee väärin, paitsi jos touhuun oikein keskittyy ja käyttää toteutukseen hitaasti kahta kättä. Yhden lähettämäni virheettömän viestin vastapainoksi yksi viesti on ampaissut matkaan tyhjänä ja toinen täydellisen väärään numeroon. Oikeastaan väärään numeroon päätyneitä viestejä kertyi neljä, koska varmuuden vuoksi kyseinen viesti tuli lähetettyä ryhmälähetyksenä neljään väärään numeroon. Tekstiviestien edelleenlähetyksen ja liitteen, kuten kuvan, tallentamisen opin juuri parin kuukauden jälkeen.

Ei mikään ihme, jos nuoriso on vähentänyt tekstareiden lähettelyään viime aikoina.

Älykkyydestä en tiedä, mutta tilannetajua puhelimella oli sillä kertaa, kun pelastimme yhdessä kollegan kehnon päivän. Auto oli jättänyt hänet tienvarteen talven kylmimpänä aamuna, ja jossakin vaiheessa päivää yritin kysellä yksinkertaista ”Onko kaikki kunnossa?” -kysymystä tekstiviestillä. Nimenomaan yritin – yritin muotoilla kysymyksen selväksi suomeksi neljä kertaa samassa viestissä, mutta en onnistunut kertaakaan. Edes loppuun livahtaneet kirosanat eivät menneet oikein, hekverti sebtään. Itseäni tilanne ärsytti, mutta viestin vastaanottaneen kollegan kolhittu hyväntuulisuus nosti uudelleen päätään. Eräänlainen työvoitto siis.

Puhelimen paras ominaisuus onkin se, että kovakalloisinkin viestittelijä jättää auton ratissa näpyttelyn, koska siitä ei yksinkertaisesti tule mitään. Ajansäästöä ei tule, vain hermot menevät, joten parempi antaa olla. Ja liikenneturvallisuus kohenee.

Netin selaaminen toki onnistuu, periaatteessa. Käytännössä latausajat ovat raivostuttavan pitkiä ja määränpäähän navigointi on hankalaa, koska sormella kuvaruudun kokoa säätäessä ja näkymää liikuttaessa onnistuu helposti painamaan linkkejä, joihin ei alkuunkaan pitänyt koskea. Sitten loppuukin sopivasti akku.

Jos siis joskus minuun on vaikea saada puhelimella yhteyttä, ei kannata hermostua. Ellei akku ole ollut lopussa, luultavasti olen kyllä yrittänyt vastata, mutta puhelimeni ei ole älynnyt tekemisiäni – tai sitten se on jollakin tavalla ajatellut puolestani. Minua fiksumpana.

Jani Oksanen

Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden toimittaja,
joka on huomannut, ettei markkinajohtajuus aina merkitse  ylivertaisuutta


Kommentointi on suljettu.