Suu auki ruokaa huutava talitiainen, pikkukurret kylkikyljessä pipon sisällä, miniatyyrinen sormen päällä istuva sammakko, pesästään kurkkiva hamsteri ja siilivauva suu täynnä emonmaidonvastiketta.
Pälkäneen seudun vapaaehtoisen eläinsuojeluvalvoja Hanna Heinon valokuvanäyttely pääkirjasto Arkissa voisi näyttää aivan toisenlaiseltakin.
– Olisin voinut valita veret seisauttavia eläinsuojelukuvia, joita minulta ikävä kyllä löytyy roppakaupalla. Halusin kuitenkin, ettei näyttelystä päällimmäiseksi tunteeksi jää mielipaha, Heino sanoo.
Heinon tavoite on onnistunut. Kuinka hellyttävältä näyttääkään oravapienokaisen ihmissormen ympärille kietoutunut jalka, tai siilipoikue, joka sulassa sovussa ruokailee lautasen ympärillä.
Hyvästelin juuri Juhana Herttuan, selälleen kellahtelevan siilinpoikasen. Hyvänkokoinen ja terve nuori siili nautti illalliseksi basmatiriisiä, possunsydäntä ja katkarapukisunruokaa. Ulkona odottaa toisenlainen maailma, mutta seisova pöytä on varalta katettu joka ilta kello 21. Turvallista matkaa pieni vierailija talossamme!
Toisaalta katsoja tietää kuvia katsoessaan, että kyse on nimenomaan eläinsuojeluvalvojan ottamista valokuvista. On selvää, että kuvien takaa löytyy tarinoita.
– Aina nämä tarinat eivät kuitenkaan ole surullista kuultavaa. Esimerkiksi viime vuonna hoidossani olleista 98 luonnonvaraisesta eläimestä kokonaista 80 palautettiin takaisin luontoon. Tässä näyttelyssä on kuvia noista luontoon palanneista.
Tänään hain Pälkäneeltä kaksi talitiaisen poikasta (arvatkaa vaan kuinka noin pienikin osaa jo komentaa!), pienen kurreparan, joka sananmukaisesti nukkui käsiini ja ympyrää talsivan, nestevajaisen siiliraasun. Elämä on kakkaa, matoja, ääntelyä, piikkejä, hajuja – ja varsin ihanaa.
”Sitä sähinän määrää”
Kuten elämään yleensäkin, moniin kuviin liittyy niin ilon kuin surunkin elementtejä. Kuten vaikkapa kuvaan siilinuorukaisesta, joka saapui Heinon luokse pahasti runneltuna.
– Lintulauma oli nokittanut siilivauvan hirveään kuntoon. Tämän Joonataniksi nimeämäni siilin silmät oli rähmä ja veri liimannut umpeen. Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu, sillä kolmen päivän kuluttua siilin silmät aukesivat.
Heino kertoo, kuinka Joonatan aluksi huusi keinoemonsa perään, jos tämä hetkeksikin poistui näkyviltä.
– Mutta kun se kasvoi nuorukaiseksi, sitä ei voinut enää vähääkään kiinnostaa minun seurani. Voi sitä sähinän määrää. Sen oikein näki, kuinka sitä ketutti kun tungin itseäni sen itsenäistymispyrkimysten väliin, Heino nauraa ja lisää olevansa totta kai onnellinen siilin toiminnasta, sillä luonnonvaraisten eläinten pitää itsenäistyä, jotta ne saataisiin onnistuneesti palautettua luontoon.
Sain aamiaisen sänkyyn. Nemo oli löytänyt työkassistani linnuille kuivatut kahvipullat. Osa oli mutusteltuna sängyssä ja heti silmät avattuani oli tyynyt vieressä pulla (josta tosin oli syöty sokerit). Kaunis ajatus silti!
Näyttelyssä on esillä kuvia niin lemmikki- ja kotieläimistä kuin suurpedoistakin.
– Eläimen arvo ei mielestäni ole siinä, kuinka kesy ja oppivainen se on, tai kuinka helposti sen saa kesyyntymään. Omassa elämässäni kaikki eläimet suurpedot mukaan lukien kulkevat rinta rinnan yhtä arvokkaina.
Ladossa vanhan rysän petollisiin silmukoihin pahanpäiväisesti sotkeutunut supikoiravauva. Puukko heilui lähes tunnin ennen kuin selän, kaulan ja pienten tassukoiden ympäri kiristyneet narut oli kaikki katkottu ja veri pääsi taas kiertämään. Siinä vaiheessa ei enää purtu eikä vihoiteltu !
Hulvattomia tarinoita
Näyttelyssä on myös kuvia jo poisnukkuneista Siri-kanarianlinnusta ja Savu-hamsterista. Jokainen Heinon Facebook-päivityksiä seuraava tietää, kuinka hulvattomia hetkiä Heino Savun ja Sirin kanssa ehti viettää.
– Siri lenteli kotonani vapaasti. Kerran hoitooni tuli talitiainen, jonka häkin päällä Siri ryhtyi istuksimaan. Kevään tullen roolit kääntyivät ympäri, kun tintti pääsi vapauteen ja Siri oleili häkissään pihamaalla. Eräänä päivänä huomasin, että tuo samainen talitintti tönötti Sirin häkin päällä. Siinä ne katselivat toisiaan ja juttelivat asioista, joista minä en ymmärtänyt hölkäsen pöläystäkään.
Suureksi suruksemme rakas Savu nukkui tänään pois kunnioitettavan 2 vuoden ja 8 kuukauden iässä. Juoksupyörä on pysähtynyt: pieni uros jättää valtavan suuren kolon moneen sydämeen. Lauma kävi hyvästelemässä pienimmän jäsenensä. Sisu lähetti Savun viimeiselle matkalle pesemällä pikkuisen takajaloista korvannipukoihin.
Myös Heinon luontokuvia voisi kuvailla tarinoiden ja tunteiden värittämiksi, vaikkakin monissa niistä tärkeä rooli on myös pinnan estetiikalla ja kuvien asettelun rytmisyydellä.
Jos Heinon kuvien haluaa ajatella ilmentävän ystävyyttä, tasa-arvoa ja rakkautta, löytyy niistä myös toivon sanoma. Kuten esimerkiksi kivikuvasta, jonka kivet Heino oman avioeronsa aikaan asetteli muodostelmaan rannalla elämän asioita mietiskellessään.
Mitä sitten asetelma toisille katsojille tuo mieleen, sitä en voi tietää, mutta yhdestä näkökulmasta katsottuna kivet esittävät kahta toisiinsa kietoutunutta sydäntä. Joko menneisyyttä – tai sitten toivoa tulevasta; ihan miten itse kukin asian haluaa tulkita.
Hanna Heino esittelee lapsille näyttelyään ”Eläköön eläin – eläköön eläimet!” 20. helmikuuta keskiviikkona kello 18 Pälkäneen pääkirjasto Arkissa. Tule skoolaamaan mehulla ja kysymään mitä mieleen juolahtaa. Näyttely avoinna helmikuun ajan.
Kursivoidut kohdat ovat otteita Hanna Heinon Facebook-päivityksistä.
-
- Moni utelee Heinolta, miten hän kestää kohdata kauheita eläinkohtaloita. – Vastaan heille, että luonto on minun pelastajani. Lähden usein koirien kanssa ulos iltaisin ja öisin, kun muut ovat jo nukkumassa. Varsinkin kesäyöt ovat ihanaa aikaa samoilla luonnon keskellä ajattelematta yhtään mitään.
Viimeisimmät kommentit