Perinteinen mielikuva laskiaisliukumäestä on, että sitä mennä huristetaan alaspäin. Pälkäneen MLL:n laskiaistapahtumassa tehtiin tietysti juuri niin, mutta suurimman työn alle lapset ottivat kiipeämisen ylöspäin.
Siispä urheilukentän ympärillä ahersi suuri joukko kirkkaanvärisiä mönkiäisiä, jotka pyrkivät ylös juuri siitä liukkaimmasta kohdasta. Pienimmät uurastivat lumikasoissa, isommat kentän reunamilla.
Portaita ja polkuja oli kyllä tarjolla, mutta niiden ei annettu himmentää laskiaisiloa. Parituntisessa tapahtumassa polven- tai kyynärpään korkuiset mylläsivät, liukuivat, mönkivät ja pyörivät lumikasojen yli, läpi ja ympäri. Osa kaarteli jäällä luistimilla musiikin tahdissa, mutta lumileikit taisivat sittenkin voittaa kaiken muun.
Kylmä tuuli ja kostea lumisade saattoivat houkutella aikuisia kahvimukien ja grillimakkaran ääreen, mutta lapset ottivat lumen ja jään riemusta kaiken irti. Korkeintaan ongintajonoon saattoi hetkeksi – ja tietenkin odottamaan omaa ratsastusvuoroa.
– Onks toi mun kokoo? hihkaisi kirkas ääni pitkästä jonosta, joka kiemurtelee ratsastuspaikalle. Lapset saivat nousta joko Ansku-hevosen, 20, tai Kia-ponin, 6, selkään. Kokoa kannattikin miettiä tarkasti, sillä Ansku on Kiaa paljon korkeampi, tosin vähintään yhtä kiltti.
Taina Kuismanomistamat pälkäneläisratsut tekivät ahkerasti töitä, sillä ratsastusjono täyttyi toisesta päästä sitä mukaa kun sitä saatiin toisesta purettua. Kärsivällinen odotus palkittiin kunnon kierroksella Vilpolan mäntyjen alla.
