Hiihtolomaliikenne näkyy valtatiellä 9

Liikennemäärät lisääntyvät maanteillä tulevana viikonloppuna 15.–16.2., kun Etelä-Suomen koululaiset aloittavat hiihtolomakauden. Etelästä pohjoiseen suuntautuvat tiet ovat vilkkaasti liikennöityjä, mikä näkyy Pirkanmaalla liikennemäärien kasvuna erityisesti valtateillä 3 ja 9. Sääennusteiden mukaan matkanteko taittuu pienessä pakkassäässä. Pahoja ruuhkia ei ole odotettavissa Pirkanmaalle, vaikka ajoneuvoja on liikenteessä normaalia viikonloppua enemmän.

Pirkanmaalla koululaiset viettävät hiihtolomaa 25.2.–3.3. Hiihtolomaa edeltävänä perjantaina 22.2. ruuhkaisinta on totuttuun tapaan Tampereen ja Oriveden välillä valtatiellä 9 iltapäivästä varhaiseen iltaan.

Pirkanmaan hiihtolomien paluuliikenne on vilkkaimmillaan sunnuntaina 3.3. Ruuhkaisinta on valtatiellä 9 kuten menoliikenteessäkin.

Tavoitteena on kolariton hiihtolomaliikenne. Viime vuoden menoliikenteessä sattui paljon kolareita. Säätilaan ei voi vaikuttaa, mutta ajoneuvon kuljettamiseen kylläkin. Huonoissa keliolosuhteissa ajonopeudet tulee pitää riittävän alhaisina ja ajoneuvojen väliset turvavälit riittävän pitkinä. Ruuhkaliikenteessä ohitteleminen on usein turhaa riskinottoa. Talvisissa keliolosuhteissa vaarana on ajoneuvon hallinnan menettäminen, jolloin törmäys vastaantulevan ajoneuvon kanssa voi olla tuhoisa. Matkaan kannattaa lähteä ilman tiukkaa aikataulua ja varautua ajelemaan aika ajoin jonoissakin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?