Postinjakaja kantaa Sirkka Keskiselle kadehdittavan paljon kortteja. Melkein joka päivä tulee jotakin, parhaimmillaan kokonainen nippu, kuten kävi viimeksi syntymäpäivänä.
– Sain yli kymmenen onnittelukorttia, Keskinen antaa esimerkin suoranaisesta korttitulvasta.
Muistamisen kohde on myös itse innokas korttien kirjoittaja. Ystävänpäiväkortteja lähti matkaan muutama, joulukortteja huikeat 67. Sukulaiset, sisarukset ja sisarusten perheet, saavat onnittelukortteja syntymä- ja nimipäivinä.
– Kirjoitan onnittelut ja tilanteen mukaan jonkun rivin muuta asiaa.
Jokainen saatu postikortti on Sirkka Keskiselle tärkeä ja säilyttämisen arvoinen. Itselle osoitettujen korttien lisäksi hänen arkistoihinsa on päätynyt sukulaisilta perittyjä, melkein sadan vuoden takaisia kortteja.
Filmitähtiä ja kenttäpostia
Pieni osa näistä perintöaarteista, noin 200 kappaletta, on nyt esillä Sahalahden kirjaston ikkunoilla. On joulu- ja pääsiäiskortteja, nimipäivä- ja syntymäpäiväkortteja 1920-luvulta -50-luvulle saakka.
– Yksi on todistettavasti vuodelta 1924. Sen on äitini Martta Sainio 19-vuotiaana saanut nimipäiväkseen, mainitsee syntyjään sahalahtelainen, nykyisin Pakkalanjärven rannalla mökkeilevä Sirkka Keskinen.
Irene Karanka täydensi näyttelyä muiden muassa 1920-luvulta peräisin olevilla filmitähti- ja teatterikorteilla, joita hänen sukulaisrouvansa tädit aikanaan keräsivät. Mukana on myös hänen isälleen rintamalle lähetettyä kenttäpostia.
Vanhat kortit ja niihin raapustetut muutamat rivit avaavat naisille heitä edeltäneiden sukulaisten elämänvaiheita.
– Ne ovat eräänlaisia päiväkirjoja, Karanka sanoo.
– Kirjoituksia on ihan kiva lukea. Nousee mieleen, keitä lapsuudenkodissa kävi kylässä, ketkä olivat äitini ystäviä. Kortit kertovat välittämisestä ja lämpimistä ihmissuhteista, Sirkka Keskinen täydentää.
Sähköiset viestit taivaan tuuliin
Keskisen käy sääliksi tulevia sukupolvia, joille tästä ajasta jää vain niukasti korttien ja kirjeiden kaltaisia muistoja. Tekstarit ja meilit luetaan, poistetaan ja vain tärkeimmät talletetaan.
– Sähköpostiin ja kännyköihin kirjoitetut viestit häviävät taivaan tuuliin. Jos näyttely edes yhden ihmisen saisi ajattelemaan tätä, hän huokaa.
Korttienkin kohtalo on osaksi sama. Keräilijä kauhistuu jo ajatustakin, että luettu kortti päätyy kohta keräyspaperikonttiin tai sukulaisten jäämistönä tulleet pinkat heitetään pois.
– Kortit eivät vie paljon tilaa. Pariin matkalaukkuun niitä sopii jo monta sataa.
– Tuleviakin sukupolvia varmaan lämmittäisi pitää käsissään kaukaisten isovanhempien saamia kortteja ja ajatella heidän elämänsä kuvioita, Sirkka Keskinen uskoo.
Irene Karanka ajattelee jo tulevaisuutta lastenlastensa näkökulmasta.
– Kirjoitan saamiini kortteihin lähettäjän nimen perään selvennyksen, että hän on esimerkiksi koulukaverini.
Kirjaston ikkunoilla voisi olla aina jotakin
Idea postikorttinäyttelystä syntyi, kun kirjastonjohtaja Sanna Niemi puhui kirjastossa käymässä olleelle Irene Karangalle, että ikkunoilla voisi olla aina jotakin. Karanka ehdotti ensi alkuun näyttelyesineiksi vanhoja kortteja ja sai suunnitelmaan mukaansa Sirkka Keskisen.
– Ikkunoilla on tiettyinä aikoina maalauksia ja valokuvia, mutta pitkään ne ovat myös tyhjillään.
– Esimerkiksi vaikka neuleista, puutöistä, postimerkeistä ja kiiltokuvista voisi kerätä näyttelyn, Irene Karanka innostaa.
– Ikkunapaikalla on se etu, että näyttelyä voi katsella mihin vuorokaudenaikaan tahansa, Keskinen nauraa.
Postikorttinäyttely Sahalahden kirjastolla 11.3. saakka.
