Usein juuri oma mökki on se viimeinen, joka mökkijärven rannalle sopii. Kun naapuriin haluttaisiin rakentaa, alkaa löytyä harvinaisia vesikasveja ja lintuja, jotka kaipaavat rauhaa ja koskemattomuutta. Järvi myrkyttyisi sinilevästä ja lapset jäisivät koulutiellä rekkojen alle, jos rannalle tulisi yksikin mökki lisää.
Valitusten ja oikaisuvaatimusten jälkeen vedetään hatusta vielä liito-oravakortti. Kun oravaselvitys on tehty ja luvat myönnetty hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden valitus- ja lausuntorumban jälkeen, puututaan vielä johonkin käsittelyvaiheeseen ja huudetaan apuun oikeuskansleria, oikeusasiamiestä tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta.
Monet valitukset on leimattu kiusantekovalituksiksi, koska edes valittaja ei voi vakavissaan uskoa, että hanke kaatuisi. Valituksilla hanketta saadaan kuitenkin viivästettyä vuosia – ja samalla aiheutettua kohtuutonta kiusaa, sillä jupakka työllistää kymmeniä kallispalkkaisia asiantuntijoita ja juristeja.
Tekopohjavesiyhtiö Tavase on esitellyt uuden kiusantekomuodon, kiusantekohakemuksen. Kiusantekohakemus eroaa kiusantekovalituksesta siinä, että edes hakija ei usko hankkeen toteutumiseen.
Tamperelaispäättäjät ovat apulaispormestari Pekka Salmen (sd) johdolla ilmoittaneet, ettei Tavase-hanketta toteuteta, mutta lupaprosessi katsotaan silti loppuun.
Kymmenet pälkäneläiset ja kangasalalaiset maanomistajat saavat siis vielä vuosien ajan puolustaa harjumetsiään ja rantojaan lakimiesarmeijan avulla. Seurakunnat, kunnat ja muut viranomaiset tehtailevat lausuntoja ja muistutuksia, joita Tavasen palkkaamat lakimiehet ja asiantuntijat yrittävät ampua alas. Lopuksi hanke haudataan, jos apulaispormestari Pekka Salmea on uskominen.
Suomessa on tapana, että tuottamuksellisista teoista joutuu vastuuseen. Tavase-hankkeessa on helppo ratkaista, kenelle laskut kuuluvat – ainakin vuoden 2013 alusta alkaen.
Kangasala, Valkeakoski ja Akaa ilmoittivat viime vuonna eroavansa yhtiöstä. Ne eivät ole suostuneet takaamaan eroilmoituksen jälkeen tehtyjä Tavase-velkoja. Kuntakolmikkoa ei voi enää vaatia tilille hakemusvaiheen lisäkustannuksista.
Lempäälän ja Vesilahdenkin vastuu lisälaskusta on kyseenalainen, sillä ne saattavat edelleen vilpittömästi uskoa saavansa vielä joskus Tavase-vettä. Sen sijaan suurimman osakkaan johtajat ovat jo päättäneet, ettei laitosta rakenneta, mutta hakemus silti katsotaan loppuun.
Tavase on arvioinut lupavaiheen kustannuksiksi viisi miljoonaa euroa. Sellaista summaa yhtiö on hakenut osakkailtaan. Omia oikeuksiaan puolustavien kuntien, seurakuntien ja maanomistajien lasku ei ole aivan yhtä suuri, koska ne eivät tee tutkimuksia.
Tampere ei ole ottanut koko Tavase-farssin aikana sitä roolia, mikä jättihankkeen suurimmalle osakkaalle kuuluu. Syynä on se, että kaupunki tuli jälki-ilmoittautuneena mukaan.
Tampere lähti kuokkimaan Valkeakosken ja Kangasalan alulle laittamaan tekopohjavesihankkeeseen, kun sen tekopohjavesilähteeksi kaavailtu Pinsiönkankaan hanke ei edennyt yhtä nopeasti kuin eteläinen hanke.
Nyt perustajaosakkaat ovat lyöneet rukkaset naulaan. Olisiko Tampereenkin syytä lopettaa naapurikuntien ja maanomistajien kiusaaminen hankkeella, jota ei koskaan toteuteta?
