Kangasalan ruokahankinnat ovat olleet jopa kymmeniä prosentteja pienemmät kuin naapureista ainakin Pirkkalalla, mitä kotimaisuuteen tulee. Kilpailua korostavan Euroopan Unionin direktiivi kieltää suoraan suosimasta, muttei kiellä asettamasta arviointiperusteita, jotka ajavat saman asian.
Kangasalan kesällä eläkkeelle jäävä ruokapalvelupäällikkö Päivi Lehti, Ruoka-Suomi -teemaryhmän erityisasiantuntija, kehittämispäällikkö Heidi Valtari ja Kuntien hankintapalvelut KuHa Oy:n toimitusjohtaja Petri Mäkinen olivat kertomassa ja vastaamassa kysymyksiin, joita riittikin toista tuntia pääkirjaston sulkemisen jälkeen helmikuisena pakkasenpuremana keskiviikkoiltana.
Osaamista lisättävä
Kotimaisesta ruuasta kouluissa kertonut Heidi Valtari työskentelee Turun yliopiston Braheassa kehittämässä elintarvikeyrittäjyyttä.
Lähiruoka on Valtarin mukaan paikallisesti tuotettua ja hallituksenkin niin tärkeäksi näkemää, että on perustettu lähiruokaohjelma. Sitä varten tehtiin viime keväänä selvitys. Suomessa valmistettua on 80 prosenttia ruuastamme. Meille tyypillistä on, että pieni yritys, usein leipomo, käyttää paikallisia raaka-aineita paikallisille asiakkailleen.
– Kunnan hankintastrategia on poliittinen linjaus, Valtari korosti.
Hankintaosaamista on lisättävä Valtarin mielestä. Tarjontakin on tunnettava, jos aikoo ostaa.
Yksi siivu kunnallista ruokaa nautitaan kouluissa. Kouluruokaan liittyy paljon säännöksiä ja suosituksia muun muassa Opetushallitukselta ja valtion ravitsemustoimikunnalta. Huhtikuussa suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö ELO järjestää valtakunnallisen seminaarinkin aiheesta.
Kunta tilaa itse
Tampereen seudulla toimivan Kuntien hankintapalvelut KuHa Oy:n toimitusjohtajan Petri Mäkisen mukaan yhteishankintasopimukset sitovat, mutta kunnat tilaavat itse, Mäkinen sanoi.
– EU tai tarjoajat eivät määritä tarvetta, vain kunta, Mäkinen korosti.
– Jos hankkija on liian suuri, ei ole tarjoajia, hän muistutti.
– Suomelle tuskin tulee suuria ongelmia kevään direktiiviuudistuksesta, niin tiukka meidän hankintalakimme on, Mäkinen arvioi.
Hankintaa ei saa jakaa liian pieniksi tai suuriksi paloiksi. On kiellettyä suosia esimerkiksi paikallista toimittajaa tai tiettyjä tarjoajia. Esimerkiksi kuljetusmatkan pituus ei ole vertailuperuste.
– Suosiminen on direktiivin vastaista, mutta kyllä lähiruokakin voi menestyä, kun aletaan määritellä niin sanottuja ehdottomia vaatimuksia, Mäkinen kertoi.
Hankkija voi asettaa vaatimuksia muun muassa tuotantomenetelmiin. Ongelmia tulee tuotantomäärien saatavuudesta, vähäisyydestä ja vaihtelevuudesta. Tähän hankintapuoli on keksinyt tukut, joiden ansiosta tarjoajien määrä kasvaa ja on helpompi tasata puutteita.
Asianajajien kultakaivos ruoka-ala ei vielä ole, sillä elintarvikkeista ei ole menty markkinaoikeuteen samaa tahtia kuin muista hankinnoista.
Siis lähiruokaa tai kotimaista ei voi suosia. Mäkinen vinkkaakin välttämästä suosia-sanaa. Konstit ovat kuitenkin monet nimenomaan valintaperusteiden puolella, makutestejä myöten.
Esimerkiksi ruokakeskustelussa nyt kuumottava liha on ongelmallista, sillä sitä ei tarjota tasaisesti. Välillä kotimainen loppuu. Silloin hankitaan esimerkiksi virolaista broileria, ei enää eteläamerikkalaista jauhelihaa kuten takavuosina. Pitkäjärven koululla on yleisöpuheenvuoron mukaan nähty myös thaimaalaista ja kiinalaistakin broileria sahalahtelaisen rinnalla. Mäkinen oli kiinnostunut näytöistä.
Hyvä yhteistyö kuntien kesken tasaa saatavuutta. Lähellä tuotettu olisi ekologista, mutta haasteellista. Tampereen kehyskunnat tarvitsevat esimerkiksi naudanlihaa enemmän kuin sitä pystytään tuottamaan. KuHa-kunnat ovat kuitenkin kotimaisempia kuin muu Suomi.
Ruuan parissa työskentelevät oppilaitokset tai etujärjestöt kuten MTK vetävät omia hankkeitaan ja omista lähtökohdistaan.
10 000 ateriaa vuorokaudessa
Kangasalla valmistetaan 10 000 kunnallista ateriaa vuorokaudessa. Viime vuonna ruokaan meni 1,9 miljoonaa euroa, ei siis paljon budjettikokonaisuudesta. Mutta työvoimavaltaisuus voi jo muuttaakin kuvaa: Valtarin mukaan aluetaloudellinen selvitys on valmistumassa myös Pirkanmaalle vielä tämän vuoden aikana.
Päivi Lehden mukaan Kangasala painottaa kotimaisuutta, mutta aste on ollut kuitenkin vain noin 60 prosentissa, mikä on vähän verrattuna noin 80-prosenttisesti kotimaiseen Pirkkalaan. Kangasala tekee sekä yhteis- että erillishankintoja. Lehti kertoi, että ennakkotilauksia tehdään puolivuosittain jo suurien määrien tähden. Vuorokauden aterioihin kuluu aineksia tonnin molemmin puolin niin lihaa, kalaa kuin vihanneksiakin. Kotimainen tuotanto vähenee koko ajan, mikä vaikeuttaa sen edistämistä.
Pitäisi vielä syödäkin
Keskustelussa kävi ilmi, etteivät toisen asteen opiskelijat pidä ohrasta ja perunasta enemmän kuin riisistä ja pastasta, mikä nostaa ulkomaisen ruuan osuutta. Lehden mukaan yritetään tehdä sellaista ruokaa, jota myös syötäisiin eikä jätettäisi lautaselle.
Hankkija voi vaikuttaa kotimaisuusasteeseen esimerkiksi sillä, ostetaanko oliivi- vai rypsiöljyä.
Kouluissa paitsi syödään, myös opiskellaan esimerkiksi kestävää kehitystä ja ympäristöasioita. Opetusvälineeksi ruoka tuntuu olevan kuitenkin yhtä kallista kuin sodanjälkeisessä Suomessa, jolloin appelsiini oli harvinaisuus. Hankkijoiden kannattaa käydä paikan päällä tutustumassa ruokaa toimittavien arkeen, yleisöstä ehdotettiin.
Kouluruoka on erään keskustelijan mukaan viime vuosina laskenut laadultaan, sillä kala on joko tonnikalaa tai kalapuikkoja, ei enää kalan näköistä. Marjojakaan ei näy kuin puuropäivien mehukeitoissa. Miten sopimukset puretaan, kysyttiin.
Luottamushenkilöillä ei ole selvää käsitystä hankintastrategiasta, kunnallispolitiikassa mukana oleva Aira Aarnio arvioi ja kyseli miten kangasalalainen strategia poikkeaa pirkkalalaisesta, kun kotimaisuusasteen ero on noin suuri. Valtuuston puheenjohtaja Raimo Kouhia kertoi, että kunnan yleisen, vuoteen 2020 tähtäävän kuntastrategian lisäksi voidaan rakentaa alastrategioita. Mäkisen mukaan strategia on kunnan hankintaohjelmassa.
Pirkkala tilaa keskustelun mukaan tiuhemmin kuin Kangasala, mistä näkyy olevan etua. Yleisöstä arveltiin, että poliittinen tahto määrää, investoidaanko hankkimiseen työvoimaa ja -aikaa vai ei. Sekin näkyy lautasella laatuna.
Oppilaat voivat kyllä mennä metsään hakemaan marjoja ja sieniä, mutta säilöntätiloja ei ole, joten terveystarkastajille koituisi töitä.
Marjatta Pöllänen
