Fiktion mieli: Naurua joka aukeamalla

En ole niitä kirjallisuuden tai elokuvan kuluttajia, jotka säikkyvät ahdistavia aiheita. Päinvastoin. Sen huomasin jokin aika sitten, kun sairaana ollut ystäväni pyysi minulta ajanvietteeksi kasaa ”hyvän mielen” kirjoja ja elokuvia. Muutaman sadan elokuvan kokoelmasta löysin lopulta kourallisen filmejä, jotka täyttivät ystäväni vaatimuksen. Kirjapuolella tulokset olivat samankaltaisia.

Mutta yksi kirjoista oli ylitse muiden, nimittäin norjalaisen Erlend Loen teos Doppler, joka kuuluu muutoinkin kuin ”hyvämielisyydessään” kaikkien aikojen TOP 10 -kirjalistalleni. Olen lukenut teoksen parisenkymmentä kertaa, ja aina se herättää sisälläni hykerryttävän liikuttuneita ilontuntemuksia, naurunpulpahduksista puhumattakaan. Tuskin teoksessa on yhtä ainutta aukemaa, jonka absurdi ja lämminhenkinen huumori ei minua jollakin tapaa koskettaisi.

 

Vaikka teos on kenties kaikista Loen kirjoista yhteiskuntakriittisin, ei siinä ole mitään osoittelevaa tai alleviivaavaa.  Yksinkertaisimmillaan teoksen juoni menee näin: Mies, nimeltä Doppler, muuttaa metsään. Nälissään hän tappaa hirven, jolla on kuitenkin vasa, jonka Doppler adoptoi. Alun vastahakoisuuden jälkeen vasasta – jonka Doppler nimeää Bongoksi – tulee Dopplerin hyvä ystävä. ”Nukuimme viime yön yhdessä teltassani. Vasa lämmitti yllättävän hyvin. Käytin sitä tyynynä suurimman osan yöstä, ja kun tänä aamuna heräsin, makasimme vierekkäin ja katsoimme toisiamme pitkään lähietäisyydeltä ja sellaisella intiimiydellä, että olen harvoin kokenut vastaavaa ihmisten seurassa.”

Ei metsässä asuminen Dopplerille muutoin niin paljon ongelmia aiheuttaisi, mutta kun hänellä sattuu olemaan perhe: vaimo ja kaksi lasta. Kaiken lisäksi vaimo on raskaana. Sen Doppler saa tietää törmättyään vaimoonsa sattumalta ruokakaupassa. Mutta kun vaimo pyytää miehensä palata kotiin, ei Doppler lupaa mitään. ”En keksi mitään, mikä voisi saada minut palaamaan kotiin. Metsässä minä en joudu kärsimään muista ihmisistä eivätkä he joudu kärsimään minusta. Muut säästyvät minun sarkasmiltani ja ihmisvihaltani, ja minä säästyn muiden fiksuudelta ja typeryydeltä. Minun systeemini toimii hyvin.”

Liiallinen fiksuus onkin syy, miksi Doppler ajattelee ajautuneensa eksistentiaaliseen kriisiin ja kapinaan vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää vastaan. ”Olen ollut mielettömän fiksu. Olen ollut ihan saatanan fiksu. Olin fiksu jo päiväkodissa. Olin fiksu ala-asteella. Olin fiksu yläasteella. Lukiossa olin kuvottavan fiksu, en pelkästään kouluaineissa vaan myös sosiaalisesti.”

 

Huumorin lisäksi teoksen arvomaailma on lähellä sydäntäni. Dopplerissa tunnutaan vastustettavan kaikenlaista keskiluokkaista sivistyksellisyyttä ja sovinnaisuutta. Doppler puhuu teoillaan luonnosta huolehtimisen puolesta, suosii vaihtotaloutta ravintonsa hankkimisessa ja vastustaa turhaa kuluttamista. Eräänä yönä Dopplerin vierailtua kotonaan taloon tulee murtovaras. Doppler ei häntä kuitenkaan säikähdä, vaan tarjoaa virvoketta ja lopulta perheen DVD-laitteen ja poikansa DVD-levyt.

Teosta ensi kertaa lukiessani ajattelin, että Pentti Linkola pitäisi teoksesta, sen luonnon puolesta puhumisesta ja Dopplerin ihmiskriittisestä ajattelumaailmasta. Linkolaan on viitattu myös joissakin teoksesta kirjoitetuissa kritiikeissä.

 

En suinkaan ole ainoa, jota Doppler on piristänyt.  Esimerkiksi sairas ystäväni, jolle Dopplerin lainasin, sanoi kirjaa lukiessaan unohtaneensa kipunsa. ”Kuume tuntui laskevan, kurkkukipu laantui ja kolotus kaikkosi, hän sanoi ylimaallinen hymy kasvoillaan ja ryhtyi haaveilemaan ikiomasta pikku hirvenvasasta.