Muistokirjoitus: Helka Eloranta on poissa

Viiden vuoden ystävyys

Helka Eloranta

Rantanaapurin kalasoppalautasen äärelle 12. lokakuuta 2008 kerääntyneistä iäkkäistä Heikkilän serkuksista yksi kertoi samassa kerrostalossa asuvasta 1926 syntyneestä rouvasta, joka omaa hyvät kertojan lahjat ja viljelee kansanomaista huumoria. Asian teki kiintoisaksi tieto, että rouva on syntynyt Laitikkalan Unnaanmäessä. Tämä tapaamaani herrasmies lupautui tarjoamaan kyydin parin päivän sisällä, mikäli olisimme kiinnostuneet toistemme tapaamisesta.

Helka tuli kyläilemään kotiini Laitikkalaan. Ensitapaamisesta alkaen olimme kuin vanhoja ystäviä ja hyväksyimme tuttavuutemme ilman sen kummempia rituaaleja.

Jo tässä vaiheessa orastavaa ystävyyttä tallensin hänen tarkemmat henkilötietonsa omiin muistini arkistoihin Helka-nimellä, hänelle olin kirjailija. En halunnut pyytää päivittämään titteliä omakustannekirjoittajaksi, Helka vahvatahtoisena tuskin siihen olisi suostunut.

Patterilla C-kasettia pyörittävä nauhuri pääsi heti tositoimiin ja juttua tuli luontevasti. Välillä pidimme hengähdystaukoja ja nautimme kupposen kuumaa kastamisten kanssa sekä keskustelimme asian vierestä, ettei naapuriaan kyydinnyt herrasmies tuntenut oloaan vaivautuneeksi.

Runsain muistitiedoin varustetun Helkan perinnetiedon määrä oli valtava. Se ulottui synnyinseudullaan 1900-luvun alkuvuosiin ja osittain kauemmaksikin.

Laitikkalassa ilmiliekkeihin leimahtanut vuoden 1918 kapina vei häneltä molempien vanhempiensa isät. Johonkin lähistön santakuopan juurelle näiden perheenisien elämä päättyi ja hänen mummoistaan tuli punaleskiä. Sanoi, ettei heillä kotona vihaa näistä kapinan aikaisista menetyksistä kannettu.

Haastattelunauhoja alkoi täyttyä jokaisella tapaamiskerralla. Purin haastatteluja lause toisensa perään kaseteilta papereille, joista vapaahetkinä kasasin juttuja aiheittain.

Tutustuin samalla kertaa Helkan valkeakoskelaisiin ystävänaisiin, jotka häntä kyyditsivät meille jutunkerrontaan. Puhelimella täydennettiin kertomuksia puolin ja toisin, jos jotain en ymmärtänyt ja jokin oli unohtunut kertomatta. Puolin ja toisin kerroimme taustamme, joten tutustuminen oli perinpohjaista ja rakentui luottamukseen.

 

Helmikuun 2009 loppupäivinä sain kutsun Helkan luokse hänen kerrostalokotiinsa. Sain nauttia herkullisesta tarjoilusta; erityisesti jäi mieleeni oikein maukas helmiryynipuuro monien muiden herkkujen seurana, kaikki omin käsin valmistettua.

Pitkäkarvainen Wäinö-Ilona -kissaherra vakoili alkuun varauksellisesti emäntänsä vierasta.

Talonpoikaisperinteestä kiinnostuneena ihailin suunnattomasti hänen edesmenneiden puuseppä isänsä ja taitavana käsityötekijänä tunnetun äitinsä kädentaitoja.

Ainoaksi jääneenä lapsena Helka kertoi saaneensa punaorpovanhemmiltaan huolenpitoa ja rakkautta, vastapainona vanhemmat vaativat tyttäreltään tottelevaisuutta ja rehellisyyttä. Hänestä pidettiin hyvää huolta.

Eläinrakkaus siirtyi Helka-tyttärelle omilta vanhemmilta. Lukuisissa keskenämme käydyissä muisteloissaan hän herätti rakkaat Unnaanmäen kotimökkinsä eläimet eloon, kyyttölehmä Juonikin, vasikat, lampaat, siat, kanat ja kissat. Kiintymys ja rohkeus hevosiin juonsi juurensa pienestä tytöstä alkaen.

Usein sunnuntaisin kun ajattelin Helkaa, ei mennyt kauan puhelimen pirahdukseen. Luurissa kuului tuttu ääni. Siinä vaihdettiin kuulumiset ja kerrattiin muistelot.

 

Vakavaksi muuttunut sairaus riudutti Helkan lyhyen ajan sisällä.

Olin edellisenä päivänä Helkan pyynnöstä sopinut tulevani Valkeakosken terveyskeskuksen vuodeosastolle tervehdyskäynnille ystävänpäivänä.

Ennen puolta päivää avasin hänen huoneensa oven ja näin vuoteen ylitse vedetyn ristillä kuvioidun peiton ja oranssinpunaiset ruusut peiton päällä. Kaikki tämä tuli yllätyksenä, vaikka sairaus välillä oli voiton puolella. Helka jaksoi säilyttää elämänliekin loppuun saakka.

En ehtinyt olla saattamassa ystävääni rajan ylitse. Hoitajan avustuksella sain siunata Helkan ja kiittää lyhyestä ystävyydestä, joka jatkuu muistoina.

Hänen kaltaista henkilöä tarvitsin. Ystävyys rakentui vanhojen asioiden muisteluhetkiin. Siinä oli samalla lupa kertoa omia harmejaan.

Helkalla oli lukuisia ystäviä, joihin hän piti yhteyttä ja ystävät vastavuoroisesti eivät unohtaneet häntä. Helka vaati ystävyydeltä päivänvalon kestävyyttä ja rehtiä luottamusta.

Sanattomana rakentelen omassa mielessäni aikojen alusta lukkoon lyötyä teoriaa, jonka mukaan Helka Takanen syntyi 1926 vanhempiensa Laurin ja Hildan rakastamana tyttärenä ja sai iäisyyskutsun Helka Elorantana 2013 Ystävänpäivänä.

 

Lukuisten ystävien puolesta

14.2.2013 Laitikkalassa

Anneli Kivelä

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?