Posket punaisiksi Pälkäneveden laturetkellä

07.03.2013 09:56

Mehutauko Luikalan huollossa ohi ja matka kohti Pappilanrantaa on alkamassa myötätuulen vauhdittamana.

Lauantain lumimyräkkä ja sunnuntain navakka tuuli eivät onnistuneet säikäyttämään Pälkäneveden laturetkellä osallistuneita hiihtäjiä. Pälkäneveden reiteillä laturetkelle osallistui melko haastavista olosuhteista huolimatta noin 120 hiihtäjää.

– Ladut avattiin heti aamulla ja ne pysyivät jäällä auki tuulesta huolimatta. Hiihtäjät olivat kovasti tyytyväisiä, joskin tuuli toi lisähaastetta varsinkin Luikalaan hiihtäessä. Takaisin tulo olikin sitten varsin helppoa, Pälkäneen kunnan liikunta- ja vapaa-aikasihteeri Petri Ketola kertoi.

Varsinainen laturetkitapahtuma käytiin Pälkäneveden jääladulla, jossa hiihtäjät hiihtivät Alikylänrannasta Ratasaaren kautta Luikalaan. Edestakaisen matkan pituus oli noin 15 kilometriä. Luikalan työväentalolla osallistujat pääsivät nauttimaan lämmintä mehua ja lämmittelemään nuotion ääreen. Ratasaaren uusi laavu toimi välietappina omatoimiseen huoltoon.

Laturetkipäivän muita kirjauspisteitä oli Syrjänharjun, Aitoon, Mallasveden, Niemikunnan, Aivujärven ja Rautajärven laduilla.

Kaikki päivän aikana suorituspaikoilla nimensä vihkoon kirjanneet osallistuivat arvontoihin. Laturetken arvonnat tehdään samassa yhteydessä, kun Hiihtoviikot -kampanja päättyy 17. maaliskuuta.