Minitytöt: Korihait oli parempi, mutta Turun Riento olisi kaatunut paremmalla heittopelillä

Voitto ei vielä kelvannut

Milla Motin heitti Korihaita vastaan 11 pistettä ja Turun Rientoa vastaan kahdeksan.

Luja-Lukon 2001–2002 syntyneet minitytöt lähtivät syksyllä Pälkäneen ensimmäisenä tyttöjoukkueena koripallosarjoihin. Syyskausi oli menestyksekäs: joukkue voitti kakkosdivisioonassa kaikki muut vastustajat paitsi lohkon ylivoimaisen ykkösjoukkueen Tampereen Pyrinnön.

Hyvän syyskauden päätteeksi pälkäneläiset nousivat ylempään loppusarjaan. Siinä vastus on ollut vielä sen verran kovaa, että kevätkauden voittotili on avaamatta.

Kevätkauden jälkimmäinen puolisko alkoi Pirkkalan turnauksella. Luja-Lukko oli matkassa vain seitsemän pelaajan ryhmällä.

Avausottelussa kohdattiin sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuva Uudenkaupungin Korihait. Korihait oli läpi ottelun tasaisen hyvä, ja eroa pälkäneläisiin kertyi kymmenisen pistettä joka jaksolla.

Luja-Lukon tytöt pelasivat rohkeasti omaa peliä, vaikka vastustaja oli astetta kovempi. Lopputulokseksi kirjattiin 25–62 Korihaille.

Pälkäneläisetkin loivat riittävästi paikkoja 40–50 pistettä varten, mutta lay-upit ja heitot lähtevät kädestä turhan rujosti. Pisteitä upottivat Milla Motin (11), Roosa Taipale (7), Emilia Ingman (5) ja Helmi Raivio (2).

Päivän toisesta pelistä Turun Rientoa vastaan ennakoitiin tasaisempaa. Sellainen siitä myös tuli.

Jo Korihait-ottelussa vaivanneet korinteko-ongelmat jatkuivat myös turkulaisia vastaan. Riennon puoliaikajohto 9–17 kertoo Luja-Lukon hyvästä puolustuspelistä, mutta myös tuskaista viimeistelystä.

Roosa Taipale (8 ja 11 pistettä) oli Pälkäneen minityttöjen tarkin heittäjä.

Kolmannella jaksolla pälkäneläiset ottivat vastustajaa kiinni neljän pisteen verran. Kiri katkesi päätösjakson alussa, kun vastustaja rankaisi väsyneiden pälkäneläistyttöjen nukahduksista. Voitto Riennolle 28–38.

Tappioista huolimatta turnauksesta jäi pälkäneläisille hyvä maku.

– Riento -pelissä voittoa tarjottiin hopeavadilla, mutta vielä se ei kelvannut. Harjoitusten onnistumiset pitäisi saada siirrettyä peleihin etenkin viimeistelyn osalta. Sitä kuuluisaa ketsuppipullon aukeamista odotellessa, valmentaja Tomi Ingman sanoo.

Rientoa vastaan pisteitä heittivät Roosa Taipale (11), Milla Motin (8), Emilia Ingman (6), Emmi Åby (2) ja Helmi Raivio (1).

 

Minitytöt, 2. div. ylempi loppusarja

Korihait 9 7 2 504-334 14
Vilpas 5 5 0 349-112 10
Pyrintö 5 3 2 266-218 6
TuRi 7 3 4 254-369 6
PirVi 7 2 5 213-351 4
PäLuLu 7 0 7 173-375 0

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?