Ensi kesänä Ramppi-teatterin näyttämölle ilmestyy outoja tuttuja: Kiljusen herrasväki tulee takaisin mutta nykyaikaan muokattuna. He ovat nyt af Kiljanderit, ja he haluavat voittaa Kangasalan kunnan visiokilpailun, jossa etsitään konsteja viedä Kangasala maailmankartalle.
Vuosina 1914–1925 vauhdikkaan perheen paperille luonut kirjailija Jalmari Finne komentaa yhä Kiljusiaan aikojen takaa ja tuo heidän kauttaan yhteiskuntakritiikkinsä tähän päivään.
Finnen apuna Kiljusten nykyaikaistamisessa ovat toimineet Jukka-Pekka Rotko ja Aulis Aarnio. Heidän kirjoittamansa näytelmä Neuvokkaat neropatit on samalla kunnianosoitus Finnelle, jonka kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta.
Jukka-Pekka Rotko ohjasi Ramppi-teatterissa viime kesänä esitetyn Aulis Aarnion kirjoittaman näytelmän Poika varjoiselta kujalta.
– Silloin alussa vähän epäröin Ramppiin lähtemistä, mutta viime kesä oli mukava reissu, siltä pohjalta on hyvä jatkaa, hän toteaa.
Rotko kiittää, että Ramppi-teatterissa on hyvä ja asiallinen näyttelijäkunta ja antautuva nuori näyttelijäpolvi, joiden kanssa työskentely on palkitsevaa ohjaajalle.
– En lähtisi, jos ei hyvältä tuntuisi.
Elämän seikkailija rikkoi rajoja
Kun Jukka-Pekka Rotko alkoi kirjoittaa Jalmari Finnestä näytelmää, hän havaitsi joutuvansa keskelle villisti polveilevaa juonta.
– Finne oli minulle siihen asti lähinnä Kiljusten ja Pitkäjärveläisten kirjoittaja. Kun aloin perehtyä hänen elämäänsä ja tuotantoonsa tarkemmin, löytyi paljon muuta. Aihe houkutti kirjoittamaan, Jukka-Pekka Rotko kertoo.
Jalmari Finne ei ehtinyt kirjoittaa muistelmiaan kokonaan valmiiksi, mutta hänen omaelämäkerrallinen teoksensa Ihmeellinen seikkailu. Ihmisiä, elämyksiä ja mietteitä ilmestyi postuumisti vuonna 1939 Yrjö Kivimiehen toimittamana.
– Se on todella nimensä mukainen kirja. Finne oli kuin paroni Münchhausen – hänen elämänsä on ollut uskomattomien seikkailujen sarjaa. Siinä on yhtä hyviä näytelmän aineksia kuin Kiljusissa, Rotko nauraa.
Hän luonnehtii Finneä kulttuurin kymmenottelijaksi, joka halusi seikkailla kulttuurin alueella ristiin rastiin:
– Hän piti itseään jonkinmoisena väärinymmärrettynä nerona. Hän kokeili koko ajan ja kaikkea mahdollista mutta ei saanut valmiiksi läheskään kaikkea. Nykyajassakin tarvittaisiin Finnejä – näitä tällaisia, jotka hyppii ruodusta, Jukka-Pekka Rotko toteaa.
– Käsikirjoittajien yhteistyö on ollut – niin uskallan väittää – molempia inspiroivaa. Aikaisemmat Kiljus-näytelmäni keskittyivät itse Kiljusen perheeseen, tässä uudessa nousee esille Finne ja hänen ajatuksensa. Kiljusia lähestytään siis Finnen kautta. Siinä on tärkeä ja toivon mukaan myös kiinnostava uusi näkökulma, kertoo puolestaan Aulis Aarnio.
Finneä kahdessa todellisuudessa
Näytelmä Neuvokkaat neropatit jakautuu kahteen eri aikakauteen. Ensimmäinen näytös kertoo Jalmari Finnen elämästä.
– Emme pyri esittämään tarkkaa elämäkertaa vaan haluamme tuoda esiin kirjailijan luonteen eri puolia: särmikkyyttä, haavoittuvuutta, epäsovinnaisuutta, impulsiivisuutta ja intohimoisuutta, Rotko kertoo.
Näytelmä alkaa tositapahtumiin perustuvasta kohtauksesta, jossa tehdään varhaisinta Kiljusista kertovaa elokuvaa.
Finne toteutti jo vuonna 1921 Kiljusen pojat koulussa -nimisen lyhyen farssipätkän itse yhdessä Helsingin Normaalilyseon ja Reaalilyseon poikien kanssa, joiden idea elokuvan tekeminen oli. Finnen lempinimi Filmari-Janne ei ollut pelkkä sanaleikki, sillä Finne oli tosissaan kiinnostunut elokuvasta.
Siitä alkaa hänen Ramppi-teatterissa hänen monisärmäinen tarinansa.
Toisessa Neuvokkaiden neropattien näytöksessä eletään Kangasalla ja nykyajassa, mutta kirjailija Finne on omalla tavallaan läsnä siinäkin. Ja ennen kaikkea siinä ovat isä, äiti, Mökö, Luru ja Plättä Kiljunen, tunnistettavina vaikka uuteen aikaan sovitettuina.
Heidän kauttaan päästetään yhteiskuntasatiiri valloilleen – kaikki se, mitä Jalmari Finne itse arvosti ja tavoitteli.
