Ystävyydestä ja yksinäisyydestä

Sydän-Hämeen Lehdessä (6.3.13) oli asiaa ”ystävyydestä” sekä yksinäisyydestä. Kerrankin sain huomata, että joku on yksinäisyyden oikeilla jäljillä. Lainaan Liisa Ihalaisen lausetta:”Ei yksinäisyyttä poisteta sillä, että vanhuksen luo menee hänelle tuntemattomia ihmisiä. Yksinäisyyttä lieventää, vanhukselle itselleen tärkeiden ja läheisten ihmisten läsnäolo samoin kuin kenen tahansa ihmisen elämässä, Ihalainen muistuttaa”

Tässä kiteytyy koko yksinäisyyden juju. Se, että ihmisellä, iästä riippumatta, on joku tai joitakin tärkeitä ja läheisiä ihmisiä, joita hän saa tavata, ilman pelkoa hyväksikäytetyksi tulemisesta, on se tärkein asia!

Ei se, että menee tervehtimään ”ystävää” saadakseen kahvikupillisen tai jotain muuta, josta saa hyötyä itselleen, ole aitoa ystävyyttä, vaan hyödyntavoittelua. Tai pelko, että ”ystävä” levittelee sinun luottamuksellisia asioita ympäri kylää,

niinkuin ”tori- ja kuppilaparlamenteissa” kuulee tehtävän.

Miettikääpä ihmiset, kuinka moni tulee luoksesi siksi, mikä sinä olet ihmisenä, ei siksi, mitä heille annat? Kuinka moni tulee luoksesi vain siksi, koska heillä on velvollisuus käydä luonasi? Saatko sinä heiltä oikeaa ystävyyttä, sitä turvallisuutta ja tietoa siitä, että sinua rakastetaan sellaisena kuin olet?

Ei vain puhtaana, kauniina ja silloin kun kotisi on siisti, sen seitsemää sorttia pöydässä ja muutama kymppi rahaa ”evääksi” antaa? Entä kun olet yksin, sairaana, haisevana, pölyisessä kodissa, ilman tarjottavia tai rahaa? En ole yhtään muistokirjoitusta sellaisista ihmisistä nähnyt! Kaikkensa antaneet! Hekin olisivat tarvinneet tärkeän, läheisen, luotettavan ihmisen läsnäoloa. Heidän tarinansa jäi kertomatta. Ei ollut kuulijaa!

 

Kaikkensa antanut

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?