
Heikki Vihinen ja Otto Kanerva odottavat Juice-musikaalin Sappeen ensi-iltaa innolla. Juice – taiteilijaelämää on nähty aikaisemmin sisänäyttämöllä sekä Tampereella että Helsingissä, mutta ei koskaan ennen kesäteatterissa.
– Pystymme siirtämään esityksen kesäteatteriin pääpiirteittäin samanlaisena. Toki sovitamme sitä hieman Sappeen maisemiin erityisesti valojen ja muun tekniikan osalta. Tarkoitus on hyödyntää myös Sappeen kesäteatterin hienoa ympäristöä näytelmässä, ohjaaja Vihinen suunnittelee.
Roolitukset kesää varten alkavat olla selvillä. Juhani Juice Leskisenä esiintyy myös Sappeessa Otto Kanerva ja Pate Mustajärvenä Mikko Rantaniva. Aikaisemmin Jumalan roolissa nähtyä Juha Laitilaa ei sen sijaan nähdä Pälkäneellä.
– Jumalan roolin esittäjä varmistuu maaliskuun aikana, Vihinen sanoo.
Musikaalin on tuottanut tuotantoyhtiö Potkan Oy. Esityksen ensi-iltaa vietettiin Tampereella musiikkiteatteri Palatsissa elokuussa 2011. Tänä talvena menestysmusikaalia esitetään Teatteri Forumissa. Forumin ensi-ilta oli tammikuun lopussa, ja sen jälkeen esityksiä on huhtikuun loppuun asti.
Sappeen ensi-ilta koittaa 12. kesäkuuta. Kesän viimeinen esitys nähdään 24. elokuuta.
Musikaaliset roolit Kanervan mieleen
Otto Kanerva on nauttinut Juicen esittämisestä. Hän kertoo, että kantoi jo koulupoikana paitaa, jossa oli iso printti ”Juice presidentiksi”.
- Olen siis Juiceni kuunnellut lapsena, Kanerva kertoo.
Kanerva lisää, ettei imitoi yhtä suomalaisen rockin legendoista niinkään äänellään, vaan lähinnä ulkoisia tunnusmerkkejä käyttäen.
– Rooli on ollut minulle mieluisa. Tykkään laulaa, ja taustalla on mainio bändi. Musikaaliin kuuluvia noin paria kymmentä biisiä kelpaakin revittää, Hämeenlinnassa asuva Kanerva sanoo.
Kanerva on kotoisin Valkeakoskelta, joten Pälkäneen seutu on näyttelijälle entuudestaan tuttua. Nuoruusaikoina hän pyöri usein Aitoon suunnalla.
– Vaarini rakentama mökki puolestaan sijaitsee Mallasveden rannalla, näyttelijä lisää.
Kanervan kesä on työntäyteinen, sillä keväällä alkavat Jyväskylän kaupunginteatterissa ensi-iltansa syksyllä saavan Shrek-musikaalikomedian harjoitukset. Otto Kanerva näyttelee musikaalin pääosassa Shrekin roolin. Kanerva työskentelee tulevana kesänä lisäksi Oulussa, jossa hän ohjaa ja tuottaa Meri Oulun kesäteatteriin Hetki lyö -musikaalin.
– Freelancerin työ on juuri tällaista, välillä työtä on enemmän ja välillä vähemmän, Kanerva kuittaa.