Näin kuuden avioliiton ja eron jälkeen voin todeta, että minussakin pitää olla vikaa. Sanoin tuon vikapuolen heti, kun kuitenkin sen mielessänne päättelette.
Kun haimme japanilaisen vaimoni kanssa kuulutuksia, tuli Japanin suurlähetystöön Japanista vanha käärö, josta tuleva vaimoni piti poistaa sukuuni. Ihmettelimme, miten se tapahtuisi, kun Suomessa ei moista systeemiä ole. Emme siis tehneet mitään.
Japanilaisessa kulttuurissa mies on todellinen herra, olkoonkin vaikka väärässä, vaimo joutuu olemaan samaa mieltä. Kun tulin kotiin, otti vaimo takin päältä. Kun haukottelin, hän kysyi, voiko tarjota jotain, vaikkapa teetä.
Hellyyden osoitukset muiden seurassa ovat ehdottomasti kielletty. Kun itse joskus suutelin vaimoani japanilaisessa seurassa, kääntyivät päät kiireesti muualle.
Kerran vaimoni kysyi, mitä tykkään, kun hän käy välillä japanilaisessa ravintolassa auttamassa. Ajattelematta sen paremmin asiaa, sanoin negatiivisen mielipiteeni. Vaimoni laittoi takin päälle ja sanoi, että käy ulkona. Palattuaan kertoi käyneensä ravintolassa ja ottaneensa lopputilin, kun ”mieheni ei pidä työstäni”. Sen jälkeen en kehdannut mennä edes samalle kadulle, jossa ravintola sijaitsi.
Hänen äitinsä tuli kylään Japanista. Silloin meillä oli kylpyamme. Molemmat naiset sipsuttivat luokseni, kun äiti halusi kysyä, voiko hän käydä ennen talon herraa kylvyssä. Annoin luvan.
Kylvyn jälkeen sipsuttivat taas luokseni, kun äiti halusi pyytää anteeksi, että kävi ennen talon herraa kylvyssä.
Meille syntyi poika. Japanilaiseen tapaan isovanhemmat antoivat lapselle nimen. Tuli piirros, jossa kotka laskeutuu auringosta; hänen nimeksi tuli Hayato.
Kerran olimme ravintolassa, kun eräs toimittajaystäväni haki minua tanssiin. Sen jälkeen, kun olin palauttanut tanssikumppanin pöytään, nousi vaimoni pöydästä, meni ja lättäsi tanssipartneriani turpaan.
Sanoi, että älä koske mieheeni, hän on minun. Häpesin, kun taas toisaalta olin onnellinen.
Kommentointi on suljettu.