Timo Nieminen epäröi pitkään, ryhtyäkö pitämään muutaman kerran pärekoppakurssia aloitteleville pärekopan tekijöille.
– Pidin täysin mahdottomana ajatusta, että siinä ajassa saisi tehtyä kopan. Varsinkin päreiden kiskonta on melkoisen vaikeaa. Mutta täällä minä nyt sitten olen, Nieminen toteaa Luopioisten Mikkolan Navetalla, jossa kurssi pidetään.
On meneillään kurssin viimeinen kerta. Sahalahtelainen Timo Hänninen aloittelee kopan päättämistä. Tämä vaihe vaatii melko lailla sorminäppäryyttä. Päättämisen jälkeen edessä on vielä sangan teko.
Hänninen katselee aikaansaannostaan pää kallellaan.
– Joo-o, tällainen tästä nyt sitten on tulossa. Aika isoja on nuo reiät, että ehkä tämä ei ihan mustikkakoriksi kelpaa. Mahtaisivat mustikat ripsua maahan. Mutta jos vaikka perunakopaksi, Hänninen suunnittelee.
Perunakoppana Hännisen kori olisikin mainio. Nieminen nimittäin muistuttaa, että perunakopassa on hyvä olla vähän isommat reiät mullan pois valumista varten.
Perinnetaitoja arvostetaan
Käytännön opin lomassa Timo Nieminen kertoilee pärekopan historiasta ja koppien erilaisista käyttötarkoituksista. Ennen vanhaan maaseudulla kiersi niin kutsuttu koppamestari, joka oli odotettu vieras.
– Ei ollut käyttötarkoitusta, mihin pärekoppa ei olisi sopinut. Pelukopalla kannettiin karjalle heinät ja pahnat siinä kun vihnekoppa oli oiva puintijätteiden kuljettamiseen. Päreistä tehty kirstu sen sijaan sopi hyvin vaatteiden säilytykseen. Ennen vanhaan vauvat nukkuivatkin pärekopissa. Piti olla tarkka, että päreiden reunat olivat silkoisia, ettei lapsen kädet menneet haavoille.
Kuhmalahtelaiselle Paula Liukolle ja aitoolaiselle Tuula Niutaselle perinnetaitojen hallitseminen on itseisarvo. Liukko on jopa niin innoissaan perinneasioista, että vanhoista Suomi-elokuvista hän tiirailee vanhoja esineitä ja pohtii niiden tekotapoja.
– Arvostan myös sitä, että perinnetekemiseen ei käytetä keinoaineita. Pärekopatkin ovat todella ekologisia, ja tarvittaessa niistä pääsee eroon heittämällä ne takkaan.
Myös Niutaselle luonnon kunnioittaminen on tärkeää.
– Toki minua kiinnosti ihan sekin, että miten ihmeessä mäntypöllistä tehdään pärettä, Niutanen toteaa ja sanoo monen muun kurssilaisen tavoin päreiden kiskonnan olleen se työn vaikein vaihe.
Haastava pärepuun löytö
Timo Niemen mukaan hyvien pärepuiden löytäminen on haastavaa, sillä mäntypöllistä käsin kiskottavien päreiden on oltava tarpeeksi ohuita ja tasapaksuisia, jotta ne taipuvat korin tekoon.
– Pärepuuksi kelpaa vain tarpeeksi hitaasti kasvanut puu. Nämä nykyajan tehokasvatetut puut kasvavat liian nopeaan, ja vuosirenkaista tulee turhan paksuja, Nieminen selittää.
Nieminen itse löysi hyvät pärepuut metsurina työskennellessään. Ensimmäisen pärekoppansa hän teki 60 vuotta sitten oman isän opissa. Siitä lähtien Nieminen on kulkenut erilaisissa perinnetapahtumissa näyttämässä päreiden tekoa.
– Nykyään meitä pärekopan teon taitavia on aika vähän, sillä monet taidon osanneet ovat kuolleet. Toki on varmaan niitä, jotka vääntävät koppaa yksin mökeissään, mutteivät tule taitoineen ihmisten ilmoille, Nieminen pahoittelee.
Niemen mukaan paras aika opettaa pärekopan tekoa on kevät tai kesä, kun ilmat ovat jo lämmenneet.
– Talvella koivusta tehtävää sankamateriaalia on liotettava lämpimässä vedessä, jotta se pehmiää taivuteltavaksi ja jotta kuoren saa irti.
Mikkolan Navetan pärekoppakurssi järjestettiin yhdessä Valkeakoski-opiston kanssa.
