Vapaaehtoiset ovat seurakunnan vahvuus

26.03.2013 07:37

Torikahvilan vapaaehtoisvoimiin kuuluva Ritva Sipilä kaataa kirkkoherralle kahvia.

Pälkäneen seurakuntatalolla leijailee herkullinen munkintuoksu. Pöytään katetaan kahvikuppeja ja tuoreita sämpylöitä. Salissa ja eteisessä rakennetaan myyjäispöytiä.

Torikahvilan ja pääsiäismyyjäisten alkuun on vielä tunnin verran, mutta hommissa häärii parikymmentä ihmistä. He kaikki ovat vapaaehtoisia, sillä lattioita pyyhkivä suntiokin on muiden tapaan talkoissa hyvän asian ja mukavien ystävien vuoksi.

Näin seurakunta tulee entistä enemmän toimimaan: järjestetään vapaaehtoisvoimin sitä, mitä seurakuntalaiset pitävät tärkeänä.

– Vapaaehtoistyö on välttämättömyys, sillä seurakunnan talous tiukkenee nopeasti. Viime vuodelta kertyi 150 000 euroa alijäämää, ja meidän pitäisi säästää kymmenen prosenttia toimintakuluissa. Myös seurakunnan jäsenmäärä on pienentynyt sen verran, että täytyisi luopua yhdestä työntekijästä tai kiinteistöstä, Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen sanoo.

Jos seurakunta hakee säästöjä kiinteistöistä, vähän varoja vievän rakennuksen myyminen ei vähentäisi riittävästi ylläpitokuluja.

– Seurakunnan pitäisi oikeastaan myydä eniten varoja nieleviä kiinteistöjä. Kirkkoja ei voi myydä, joten täytyisi luopua jommastakummasta seurakuntatalosta, Kemppainen sanoo.

 

Seurakuntatalo käytössä aamusta iltaan

On helppo nähdä, että seurakuntatalon myyminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Torikahvilan jälkeen talon täyttää vedenluovutus ja kuoroharjoitukset ennen illan lastenvirsikonserttia. Edellispäivä ei ole ollut sen hiljaisempi, sillä se alkoi jo aamupäivällä perhekerholla.

Perhekerhossa käy 50–90 lasta eli käytännössä kaikki Pälkäneen keskustan seudun lapset, jotka eivät ole päivähoidossa. Lapsi- ja nuorisotyöhön on satsattu Jari Kemppaisen kymmenvuotisen kirkkoherrakauden aikana, ja seurakunta tavoittaa lähes jokaisen kouluikäisen ja sitä nuoremman lapsen. Silti tärkeältä työsaralta piti vähentää yksi työntekijä: eläkkeelle jääneelle Paula Elorannalle ei palkattu seuraajaa.

Työntekijöistä säästäminen ei ole yhtään sen helpompaa kuin kiinteistöistäkään, sillä jokainen tekijä on tärkeä.

– Monissa Euroopan maissa kirkkoherra saattaa olla seurakunnan ainoa työntekijä – ja hänkin tekee sen rinnalla jotain toista työtä. Kaiken muun seurakunta tekee vapaaehtoisvoimin. Samaan suuntaan ollaan palaamassa myös Suomessa, koska seurakunnilla ei ole varaa pitää työntekijöitä ja ylläpitää kiinteistöjään, Jari Kemppainen sanoo.

Kirkkoherra huomauttaa, että kiinteistöjen kohdalla Pälkäneen seurakunta on toiminut juuri päinvastoin kuin pitäisi.

– Hankimme reilu vuosi sitten tilat Aitoosta, joka on tähän saakka ollut seurakunnan kannalta katvealuetta. Aitoon Pysäkki on osoittanut tarpeellisuutensa. Viime vuonna siellä järjestettiin 130 tilaisuutta.

 

Liian vähän vauvoja ja muuttajia

Hyvinkään ajoilta tuttu Hannu Uotila kuuluu Pälkäneen torikahvilan kanta-asiakkaisiin.

Pälkäne ei ole ainoa seurakunta, joka tuskailee tiukkenevan talouden kanssa. Tilanne on sama kaikkialla maassa, koska jäsenmäärä pienenee, mutta kiinteistökulut kasvavat.

– Vuosittain kuolee noin sata pälkäneläistä, mutta syntyy vain 50. Myös muuttoliike on tällä hetkellä vilkkaampaa kunnasta poispäin, ja siksi seurakunta pienenee 50–100 hengellä vuodessa.

Seurakunnan tulot vähenevät, kun maksajien joukko supistuu. Sääksmäen rovastikunnassa vain vahvasti muuttovoittoisen Lempäälän seurakunnan väkimäärä on kasvussa.

Kaupunkiseurakunnissa jäsenmäärää pienentää myös kirkosta eroaminen. Suomalaisista enää 77 prosenttia kuuluu kirkkoon. Pälkäneellä luku on 84 prosenttia, ja kirkosta eroaminen keskimääräistä vähäisempää.

– Vuosittain kirkosta eroaa pari, kolmekymmentä pälkäneläistä ja kirkkoon liittyy 10–15. Meillä esimerkiksi homokeskustelu vaikutti vähemmän kuin kaupunkipaikkakunnilla.

Seurakuntien jäsenmäärän vähenemisenkin voi nähdä yleiseurooppalaisena kehityksenä: Suomessa ollaan pikkuhiljaa tulossa lähemmäs eurooppalaista tasoa.

Kemppaisen mielestä se ei silti tarkoita sitä, että kirkon tai uskonnon asema nykyihmisen elämässä olisi vähentynyt.

– Tutkimuksetkin kertovat siitä, ettei hengellisyys ole mihinkään kadonnut. Mutta nykyisin monet pohdiskelevat hengellisiä asioita yksinäisyydessä, ja vain osa hakeutuu yhteisöihin.

Ja ehkä hengellisestä elämästäkin on tullut projektiluonteista kuten elämästä muutenkin. Aiemmin uskonto kulki rinnalla läpi elämän, nykyisin sen merkitys on erilainen eri elämänvaiheissa.

 

Pappila toi Pälkäneelle

Torikahvilan pöydät alkavat olla valmiita ja ensimmäiset asiakkaat kiertelevät myyjäispöytien äärellä. Torikahvion ydinporukka on valmistellut leipomuksia parin päivän ajan, myyjäisten eteen on tehty hommia pitkin talvea.

Ensi vuonna 30 vuotta täyttävä torikahvila on pälkäneläinen klassikko. Myös mökkiläiset ovat ihastuneet sen kiireettömään ilmapiiriin.

Torikahvio on hyvä esimerkki seurakunnan toiminnasta. Erilaiset ihmiset löytävät yhteisöstä omat paikkansa, ja saavat itselleen iloa samalla kun tuottavat sitä muille. Samalla kertyy seurakunnan kokoon nähden poikkeuksellisen runsaasti varoja lähetystyölle.

Jari Kemppainen on torikahvilassa omiensa parissa. Tutut poikkeavat vaihtamaan muutaman sanan ja kertomaan kuulumisia.

Kirkkoherralla tuli helmikuussa täyteen kymmenen vuotta Pälkäneellä. Reilua vuotta aiemmin Kemppainen vietti pappisvihkimyksen 20-vuotisjuhlia. Ennen valintaansa Pälkäneelle hän toimi pappina Hyvinkäällä, Keravalla ja Vihdissä.

Kemppainen syntyi maalla Vuohijärven kylässä Valkealassa, mutta kasvoi kaupunkilaiseksi Haminassa, Helsingissä, Vantaalla ja Hyvinkäällä. Maaseutuseurakunnan paimen hänestä tuli pappilan vuoksi.

Samoihin aikoihin Pälkäneen kanssa kirkkoherraa haettiin Hauholle ja Renkoon.

– Tuskin olisin hakenut Pälkäneelle, jos täällä ei olisi ollut pappilaa, Kemppainen myöntää.

Lapset Emmi ja Anni olivat alakouluikäisiä, kun Kemppaisten muuttokuorma ajoi Pälkäneelle. Ensimmäiset vuodet työssä olivat tasaista kasvun aikaa.

– Toimintaa lisättiin, ja talous oli sellaisessa kunnossa, että se oli mahdollista.

Monet tunnusluvut antoivat hyvää palautetta työstä. Esimerkiksi kirkossakäynti Pälkäneellä moninkertaistui.

Kohta seurakuntaliitoksen jälkeen alkoivat taloudellisesti tiukemmat ajat. Luopioisten myötä seurakunnan väestörakenteesta tuli entistä vanhusvoittoisempi. Seurakunta joutui myös kopiokonepetoksen uhriksi, ja se on työllistänyt monella rintamalla.

 

Rippikoulu oli käännekohta

Kirkkoherra omiensa parissa

– Ei nuorena olisi välttämättä uskonut, että viettäisin sunnuntait harrastamalla yksinlaulua ihmisten olohuoneessa mekko päällä, Jari Kemppainen vitsailee.

Pappi on saanut laulaa ristiäisissä tuhansia kertoja Jumalan kämmenellä ja Ystävä sä lapsien. Kemppainen kiittelee, että kastetilaisuuksissa raati on armollinen.

– Olen oppinut vasta papin työssä laulamisesta sen vähän mitä osaan.

Papin ura ei ollut Kemppaisen kutsumus lapsesta alkaen. Eikä koti mitenkään uskonnollinen, vaan Kouvolan seutu ja suku oli työläistaustaista. Parikymppiset vanhemmat olivat vasta valmistumassa poliisin ja perushoitajan ammattiin, kun poika syntyi.

Tärkeä käännekohta uravalinnan kannalta oli Vehkalahden seurakunnan rippikoulu. Sen jälkeen Kemppainen pääsi seurakuntanuorten toiminnassa näkemään, millaista papin työ on. Lukion jälkeen hän lähti itsekin lukemaan teologiaa.

Opintojen loppuvaiheessa meinasi käydä kuten monelle muullekin opiskelijalle. Työtä oli tarjolla niin, etteivät opinnot edenneet.

Kemppainen hoiti monenlaisia pestejä. Hän toimi mielisairaanhoitajana ja opetti muun muassa uskontoa, historiaa ja etiikkaa.

Kun Hyvinkään kirkkoherra tarjosi papin sijaisuutta, Kemppainen hoiti gradunsa parissa kuukaudessa ja oli mukana, kun piispa Eero Huovinen vihki vuonna 1991 ensimmäiset pappinsa.

Kaikkiaan kuusi vuotta Hyvinkäällä pappina toiminut Kemppainen valittiin vuonna 1996 kappalaisen virkaan. Valinta maksoi Hyvinkään seurakunnalle 100 000 markkaa.

– Valinnasta tehtiin maan ensimmäinen tasa-arvovalitus. Oikeus katsoi, että seurakunta syyllistyi syrjintään, kun nuorin mieshakija oli valittu virkaan ohi pätevämmän naishakijan.

 

Pälkäneen historiasta riittää ammennettavaa

Opettajan työssä Jari Kemppainen oppi konkretisoimisen jalon taidon. Koululle mennessään hän ottaa edelleen mukaansa jonkun esineen, jonka ympärille päivän sana rakentuu.

– Ympärillä on aina jotain sellaista, jota voi käyttää vertauskuvana: kuvakulmasta riippuen puolityhjä tai -täysi kahvikuppi tai rairuohoa.

Kemppaisella on harvinainen taito puhua silkkaa asiaa suoraan selkäytimeen. Häntä kuullessaan kaikki tuntuu helpolta ja loogiselta. Mutta kun tilaisuuden jälkeen kaivaa muistiinpanot esiin ja yrittää välittää sanoman toisille, tarina ei olekaan niin helppoa kertoa.

– Jokainen sovittelee sanaa omaan kokemuspiiriinsä ja elämäntilanteeseensa. Esimerkiksi sama saarna saatetaan tulkita monella eri tavalla, Kemppainen sanoo.

Parikymmenvuotisen papin uran aikana hän on oppinut, ettei kukaan löydä uutta, vaan jokainen keksii pyörän vuorollaan uudelleen. Mutta uuden löytäminen palkitsee silti aina samalla tavalla.

– Peruskysymys lopulta on se, mitä minä olen ihmisenä, ja mitä elämälläni tekisin.

Tämän kysymyksen pohtimiseen seurakunta tarjoaa viikoittain monta tilaisuutta ja pappi uusia kuvakulmia.

Kirkkovuoden teemat auttavat puhujaa löytämään ajankohtaista sanottavaa. Kemppainen ammentaa kirkon tekstien lisäksi runsaasti myös historiasta.

Pälkäneen seurakunnan 600-vuotinen historia on loputon aarreaitta, joka tarjoaa perspektiiviä tämän päivän ongelmille.

– Esimerkiksi 300 vuotta sitten isovihan aikaan papit olivat paossa ja kirkot ryöstettiin. Legendan mukaan papit pitivät jumalanpalveluksia metsissä. Sappeenvuoren juurella on nimetty tämän mukaan kirkkokivikin, Jylhänkirkko.

 

Seurakunnat irti kuntarakenteesta

Oman seurakunnan lisäksi Jari Kemppainen on mukana johtamassa koko kirkkoa. Kun hän viime syksynä osallistui ensimmäisen kerran kirkolliskokoukseen, liikkeelle laitettiin iso hallintoremontti.

Kemppainen on kuntaliitosten yhteydessä ajanut vahvasti sitä, että seurakunnat pitäisi irrottaa kuntarakenteesta. Jos kirkolliskokous hyväksyy valmistellun mallin, Pälkäneen kirkkoherran toive toteutuu, ja historialliset seurakunnat voivat jatkaa itsenäisinä, vaikka kunnat koottaisiin suuriksi yksiköiksi.

Vaikka Pälkäneen kunta olisi tulevaisuudessa osa Mallasveden kaupunkia tai suur-Tamperetta, oman seurakunnan ansiosta pälkäneläiset olisivat edelleen pälkäneläisiä.

Myös seurakunnat hakevat säästöjä suuruudesta. Tarkoituksena on muodostaa rovastikunnan kokoisia tai vielä suurempia seurakuntayhtymiä, jotka ottavat hoitaakseen kiinteistöt, hautaustoimien ja talouden. Työntekijät siirtyvät yhtymän palvelukseen, mutta toiminta säilyy seurakunnissa.

Varojen vähentyessä toiminnan pitäisi kuitenkin pyöriä entistä enemmän vapaaehtoisten varassa. Pälkäneellä muutos ei välttämättä olisi suuri, sillä seurakunnan vahvuudet pyörivät nytkin pitkälti vapaaehtoisvoimin.

Yhteisvastuukeräys tuottaa Pälkäneellä vuodesta toiseen mukavasti, koska vapaaehtoiset lähtevät mukaan järjestämään keräykseen liittyviä tapahtumia. Lähetysvaroja kertyy torikahvion vapaaehtoisten ansiosta. Kerhotoiminta on laajaa, koska kerhoihin löytyy sekä osanottajia että vetäjiä. Eikä laaja musiikkitoiminta perustu pelkästään hyviin kanttoreihin, vaan aktiivisten seurakuntalaisten ansiosta 5865 jäsenen seurakunnassa on viisi kuoroa.

 

Kroppa vanhenee, mutta mieli ei muutu

Jari Kemppainen viettää 50-vuotispäiviään pääsiäisen jälkeisenä torstaina. Merkkipäivä huipentuu kirkossa 4.4. kello 19 alkavaan musiikki-iltaan, jossa on mukana vuosien varrella tutuksi ja tärkeäksi tulleita muusikoita sekä siskon miehen Jouni Laineen Teatteri Beta.

– Luvassa on enemmän musiikkia ja vähemmän puhetta, kirkkoherra sanoo.

Puheenvuoro on varattu Kemppaisen kolmatta vuotta lakia lukevalle tyttärelle Emmille sekä Pilistveren ystävyysseurakunnan kirkkoherralle Hermann Kalmusille.

Kirkkoherra myöntää, ettei puolen vuosisadan rajapyykin saavuttaminen tunnu sellaiselta merkkipaalulta kuin nuorena olisi uskonut.

– Olen yhdeksänkymppisiä päivänsankareita haastatellessani huomannut, että mieli pysyy samanlaisena läpi elämän, kroppa vain vanhenee.

Kemppainen torjuu oman kehon vanhenemista muun muassa hiihtämällä ja uimalla.

– Käyn pappilan rannassa aamu-uinnilla siihen saakka kun jäät tulevat. Talvella käyn talviuimareiden saunalla Kostianvirralla.

Lisäksi kirkkoherran vapaa-aikaan kuuluu lukeminen ja vanhat härvelit, muun muassa kupla-volkkari. Lomillaan Kemppainen tutustuu uusiin paikkoihin ja rentoutuu ulkomaan reissuilla. Niin myös syntymäpäivien jälkeen alkavalla kuukauden lomalla.