Muovi – kaiken pahan alku ja lähtökohta, tulee mieleen tämän artikkelin (”Muovin käryä”, SHL nro 15, 20.3.) lukemisesta: kaikki eivät varmaan edes lue koko kirjoitusta, vaan otsikon ja tämä otsikko antaa taas kerran lisän muovien huonoon maineeseen. Jutussa on paljon hyvää, mutta myös aiheetonta väärää tietoa.
Maitotölkeissä oleva ”Muovinen korkki”. Maitotölkit on jo pitkään valmistettu muovipintaisesta kartongista ja nyt niihin on lisätty muovinen korkki. Korkin käytön perusteet on esitetty oikein ja mielestäni korkki mahdollistaa avatun muovitölkin helpomman kuljetuksen ja varastoinnin. Insinöörinä pidän maitotölkkiin kehitettyä korkkia erinomaisena tuotteena ja käytännössä tämä korkki helpottaa maitotölkin valmistusta. Korkiton maitotölkki pitää olla helposti avattavissa ja tämä edellyttää tölkin avauskohdassa olevan kuumasauman helppoa avautuvuutta. Tämä osaltaan heikentää tölkin tiiveyttä. Turhakkeen nimen käyttöä tölkissä olevasta muovikorkista pidän erittäin asiattomana. Jäteongelmaa tämä muovinen korkki ei millään tavoin lisää, sillä korkillisen muovitölkin voi ”hävittää” aivan samalla tavalla kuin korkittoman tölkin ja mitään ylimääräistä kaupungissa käyntiä ei tarvita.
Korkki on tehty (en ole korkkia analysoinut) todennäköisesti polyeteenistä tai polypropeenista ja korkissa on muovia vähemmän kuin itse tölkissä. Molemmat muovit, polyeteeni ja polypropeeni, palavat takassa erittäin hyvin ja niistä ei taatusti jää takkaan mitään käryävää jäännettä sen jälkeen kun kaikki muu on palanut loppuun. Esimerkiksi polyeteeni on samaa materiaalia kuin parafiini, mutta materiaalin moolimassa on huomattavasti korkeampi ja parafiineja käytetään kynttilöiden materiaalina. Kirjoituksessa on lause ”maitotölkit muuttuvat humahtaen puhtaaksi lämmöksi, kun tölkit heittää uuniin palamisen loppuvaiheessa”, kun taas samasta muovista tehty korkki ”sen jäänteet käryävät takassa sen jälkeen, kun kaikki muu on palanut loppuun”.
Tekstissä kirjoitetaan myös nykyajan ”pakkaushullutuksesta” ja tämänkin termin ymmärtäminen on hieman vaikeaa. Tässäkin aika pitkälti annetaan ymmärtää muovista valmistettujen pakkausten ongelmat. Osaltaan teksti viittaa myös paljon käytettyyn termiin ”ylipakkaaminen”, jolla tarkoitetaan turhaa pakkaamista. Elintarvikkeiden pakkaamiseen menee suunnilleen puolet muoveista ja joskus voisi myös katsoa muovin hyötyjä pakkausmateriaalina.
- nykyisen pakkaustekniikan ansiosta elintarvikkeiden hävikki tuottajalta loppukäyttäjälle on saatu hyvin pieneksi (1…2 % tapauksesta riippuen, ns. ”kehitysmaissa” tämä hävikki on 30…100%)
- pakkausten osuus elintarvikkeen hinnasta muutama prosentti (2…4%, joten pakkausten osuus hävikin pienenemisestä 5…10% keskimäärin)
- talouksien henkilömäärän pieneneminen on asettanut elintarvikepakkausten koon pienenemiselle hyvin suuria vaatimuksia ja kehitys jatkuu edelleen samaan suuntaan.
- yhteiskunta asettaa elintarvikepakkauksille jatkuvasti uusia vaatimuksia kuluttajan kannalta (elintarvikkeiden säilyvyys ja tieto elintarvikkeiden koostumuksesta)
- on myös otettava huomioon pakkausten myyvyys, sillä pakkauksen ulkonäön merkitys ostopäätökselle on hyvin suuri
- viimeisenä väitteenä voin sanoa, että en tunne ainoataan pakkauksien valmistajaa, joka tietoisesti valmistaisi liian kalliita ja tarpeettomia pakkauksia.
Itse olen työskennellyt muovien kanssa tutkimus- ja opetustehtävissä ja laajassa yhteistyössä teollisuuden kanssa jo runsaat neljä vuosikymmentä. Olen yrittänyt tänä aikana parantaa muovien mainetta, mutta jokainen tällainen ”Muovinkäryä” artikkeli saa aikaan hyvin suuren määrän negatiivista imagoa muoveille. Olen lukenut vuosien mittaan satoja artikkeleita ”miten muovi tuhoaa luontoa”, mutta en ole vielä nähnyt ensimmäistäkään muovituotetta, joka olisi oma-aloitteisesti menossa tuhoamaan luontoa. Kaikissa tapauksissa tämän saa aikaan meidän ihmisten asiantuntematon muovien käyttö ja käsittely.
Ystävällisin terveisin
Pentti Järvelä Pirkko Järvelä
TTY LAMK
Materiaalioppi Materiaalitekniikka
Professori, muovitekniikka Yliopettaja, muovitekniikka
