Miehen puku

On melko usein naisen murheena, miltä hänen miehensä näyttää. Joskus suurena.

Vanhoina aikoina nuorukaisen ensimmäinen puku hankittiin ripille pääsyä juhlistamaan. Toisen kerran vaatekauppaan tai hienoimmillaan räätälille oli asiaa, kun askellettiin avioliittoon.

Nykyään ovat molemmat operaatiot vapaammin säädeltyjä. Kirjo vaihtelee farkuista frakkiin.

Aika moni jättää rippikoulun väliin. Parit voivat olla hyvin yhdessä ilman papin aamentakin.

Toisaalta on ihmisiä, jotka haluavat mennä naimisiin monta kertaa elämänsä aikana.

Pukeutuminen on kaikin puolin väljempää. Itse olen selvinnyt monesta pälkähästä sonnustautumalla juhlallisiin virkavetimiin.

Appiukkoni täytti juuri 81 vuotta, hänelle menee mukavasti vihkipuku ja toisena on Thaimaassa teetetty vast’ikään nelikymppiset täyttänyt vaatekerta.

Molemmat ovat aikojen saatossa olleet monta kertaa muodissa ja kelpaavat mainiosti kaikissa tilaisuuksissa. Miehen tulee vaan pysyä mitoissaan.

 

Saattoipa olla ohjelma nimeltään Uutisvuoto, jossa leukailtiin suomalaisten typeryyttä, kun me katselemme silmä kovana presidentin itsenäisyyspäivävastaanottoa. Kapteeni Tervo väitti varmaan ihan kohdalleen, että tuskin mikään muu kansa jaksaisi tuijottaa pelkkää kättelyä tuntikausia. Esitettiin, josko jonakin vuonna arvosteltaisiin pelkästään miesten vaatetus.

Ohjelmasta tulisi vielä yksitoikkoisempi, kun nykyinen päämies kutsuu kemuihinsa entistä enemmän tavallista kansaa. Julkkisten bongaaminen on vähenemään päin.

Jää nähtäväksi, mihin suuntaan tarkan miehen maineessa oleva Niinistö juhlia muuttaa vuonna 2014, jos Linnan remontti on siihen mennessä valmis. Seuraava vastaanotto joulukuussa on joka tapauksessa aikaisempia vaatimattomampi ja porukkaa kutsutaan vähemmän.

 

Kauppa on saatava kannattavaksi. Niinpä maailman yksinkertaisinta vaatekertaa, miehen pukua on muutettava vähän päästä sen verran, että voidaan markkinoida mallistoa uutena.

Näin ollen ilmiö on sama kuin urosten tukkamuodilla. Pitkä niskatukka on taas kohta suurinta huutoa. Pysyvän aseman on vallannut kalju, mikä oman kokemukseni perusteella muotoutuu joka tapauksessa, kun jaksaa odottaa.

Palataan kostyymiin.

Housun lahkeen leveydellä voidaan pelata. Joskus on upslaakit, joskus ei. Takamus on joko roikkuva tai tiukka. Vyö on navan kohdalla tai sen alapuolella. Takissa on takana yksi tai kaksi halkiota tai ei ollenkaan. Hartioissa on toppaukset tai sitten niitä ei ole. Paita näkyy edestä paljon tai vähän. Kravatti sojottaa napin alta näkyen tai se on piilossa alapäästään.

Tärkein pointti on kuitenkin napitus. Niitä on oltava kulloisenkin muodin mukaisesti kaksi tai kolme tai kahdessa rivissä. Väärä lukumäärä paljastaa Sinut armottomasti ajastasi jääneeksi.

 

Katselin hiljattain ratikalle tullessani Stockkan ikkunoita. Suurinta huutoa näkyvät olevan liian pienet puvut. Housut ovat kapealahkeiset ja takin helma hädin tuskin ulottuu takapuolen päälle. Kahdesta napista ylimmäinen on kiinni ja solmion kärki vilkkuu iloisesti kuin uistin liian ahtaan yläosan etuhalkiosta.

Katsokaa vaikka uutistenlukijoita, jotka mallinukkeina telkkarissa hääräävät. Heidät on uuden ilmeen myötä pakotettu seisomaan vähän aikaa tiskin edessä. Hieno uudistus, jota olen odottanut vuosikymmenet.

Minä riitaannun jokainen harva kerta pukukaupoilla ollessani myyjän kanssa, jos sellaista tarvitsen. Haluan kohtalaisen väljät vaatteet, mutta housunpersauksen ei tarvitse roikkua polvitaipeissa.

Onneksi nykyään voi monesti ilman avustajaa valita erinumeroisen ylä- ja alaosan. Kaapissani on vähän käytettyjä vaatekertoja odottamassa uutta tulemistaan. Töissä pärjään virkavetimillä lähes jokaisessa tilanteessa.

 

Virkapuku uudistuu aivan samoista syistä kuin edellä on kerrottu. Nykyään valtio vaatettaa meillä lähes kattavasti palkollisensa, joten siinäkin on motiivia Poliisin tekniikkakeskuksen uudistaa kauppatavaroitaan.

Toki käyttömukavuus ja näkökin ovat kohentuneet vuosien saatossa kosolti. Uuden tuotteen tultua hyllyyn hankitaan sellainen jollakin aikavälillä kaikille halukkaille. Näin asian kuuluu ollakin.

Aloittaessani poliisina 1976 tuli vuoroomme melko pian ylikonstaapeliksi tuttu mies, Rautalammilla syntynyt minua lähes kymmenen vuotta vanhempi rento veikko, jonka rahat tahtoivat huveta vallattomaan poikamieselämään.

Eero oli siirtynyt kohta uralle tultuaan ratsupoliisiin ja hankkinut siellä asianmukaiset varusteet. Tuolloin ensihankinnassa maksettiin vaatteista itse 10 prosenttia ja uusinnassa 40 prosenttia.

Efraimille oli jäänyt miltei käyttämättömäksi kokelaskurssilla hankitut vetimet, jotka auttamatta olivat pudonneet muodista. Housut olivat pari senttiä liian lyhyet ja hyvin kapealahkeiset, kun varikolta nyt myytiin leveäpunttisia malleja. Uusi kenttäpusero oli sekin saanut ryhtiä sekä näkyvyyttä.

Vuoron muut esimiehet soittivat tamineista suutaan ja lopulta kiikuttivat tilipäivänä kollegansa väkipakolla varusvarikolle ostoksille. Reissun jälkeen ainoastaan arvomerkit paljastivat, ettei kyseessä ollut nuorempi konstaapeli.

Raittiiseen elämänmuotoon hetkeksi pakotettu Eero lausahteli vaateparttaan ihaileville: ”Ihan suotta muiluttivat, minulla oli ehyet housut.”

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?