Lukijan runo
Kesän jos hetkiä vaalia mielit,
kukkaiset muistojas kuljettaa.
Voit teriön ruusunkin kuivattaa.
Väliin aapises vanhan sen tallettaa.
Ja talvella kun
suveas muinaista huokailet,
sivulta seitsemän aapises avaat,
sanakirjan tahi maailmankartaston.
Terälehdet niin somat
siel tallessa on.
Tok värit jo haalistuneet,
mut muotonsa, mallinsa kaunis on, ajaton.
Ne menneestä kertoo,
jo ajasta saurusten
mut kuitenkin:
Myös lupaus ne uudesta on.
Halk aikain elämä jatkuu.
Ja jälkeen ihmisten, niin vajavaisten,
viel kukkaiset kedoilla kukoistaa.
Avokanootillain kerran,
Porvoon kun jokea soutelin,
kesän keijuilta kai
muistoja mukaani minäkin sain.
Ne vuosia muallain povellain kulki,
välis allakan, alati vaihtuvain.
Kaks terälehteä kukkivan ruusun,
tuon vaalean, punertavan,
mi kuni ihme, piilossa jossain,
varrella verkkaisen virran.
Siel kasteessa varhaisen aamun
ja kanootin samettikannen
ne kulkijaa elokuun ilahutti.
Mikko Kiio
