Miten lapsi oppii varomaan?

Olin vähän ryyppäämässä ja tappelemassa, yritin selitellä veren punaamaa silmääni. Mutta eiväthän ihmiset sitä uskoneet. Tiesivät, että taas oli tullut leikittyä lasten kanssa.

Vakuutusyhtiön kauppaavat lapsille monenlaisia tapaturmavakuutuksia. Isille sellaisia ei markkinoida, mikä on ihan ymmärrettävää. Ne koituisivat yhtiöille tolkuttoman kalliiksi.

Ainakin meidän perheessä viimeisten 20 vuoden vammat ovat syntyneet lasten leikeissä. Yleensä paikkailtavaksi on viety isä.

 

Tällä kertaa kohtaloksi koitui kevätpäivä järven jäällä. Perässä laahustaneet lapset eivät tavoittaneet liikunnan riemua, vaan kaipasivat isällistä motivointia. Se on toinen nimitys muksujen riehaannuttamiselle.

Vanhoissa biologian kirjoissa virtakohdat ja ruovikot on merkitty vaaran paikoiksi, joissa kevätjää voi pettää. Mutta se ei haitannut viidakon valloitukseen rynnistänyttä perheen päätä.

Muksuihinkin tuli liikettä, kun ryhmänjohtaja painalsi ryskyen puolentoista miehen korkuisten vesikasvien sekaan. Siinä rytäkässä rillit pääsivät jotenkin tarttumaan ruokoon. Kakkuloita maasta hamuillessa kävi sitten niin, että kova korsi tökkäsi silmään. Mutta ei se puhki mennyt, joten piilosleikki sai jatkua.

 

Lääkärihoitoa ovat vaatineet lähinnä lasten kanssa touhutessa syntyneet alaraajavammat. Sellainen voi syntyä esimerkiksi liukurimäessä.

Sillä kertaa laskupaikaksi oli valittu soramonttu. Pahaksi onneksi koskemattomassa rinteessä sattui olemaan terävä kivi suoraan laskulinjalla. Se mäjäytti liukurin läpi kankkuun leiman, joka mustasi toisen jalan kokonaan.

Hetken aikaa tilanne näytti hankalalta. Selkäydinneste maistui suussa, kun perheen pää tunnusteli varovaisesti, onko jaloissa vielä tuntoa.

Mukana ei ollut kännykkää eikä kukaan tiennyt mihin isä ja muksut olivat lähteneet. Se varmaan melkoinen näky hämärtyvässä pakkasillassa. Lapset tarpoivat kaulaa myöten upottavassa lumessa perässä hätääntyneinä, kun hiljainen isä konttasi edellä hiljaisena kohti autoa.

 

Yllättävämpi alaraajavamma sattui pelikentän laidalla. Sen kaivon kannen yli oli kulkenut kevään aikana satoja ihmisiä. Mutta miehistyneen isän ja sylissä olleen muksun paino oli liikaa. Ruostunut kansi petti alta.

Yllättävä pudotus kohti maan keskipistettä pysähtyi puolitoista metriä alempana olleeseen välikanteen. Mutta jännästi siinä matkalla ehti jo nähdä silmissään kaupungin viemäriverkoston ja tuntea sieraimissaan sen lemun. Ja heittää sylissä olleen taaperon kaaressa nurmikolle, ettei tämäkin päätyisi maanalaiseen ansaan.

 

Jännittävät jalkapallo-ottelut ovat aivan kuin tosielämää. Onnistumiset ovat määrätietoisen työn seurausta, mutta epäonnistumiset tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Kun oma joukkue tekee maalin, sitä edeltää hieno syöttöketju, järkevä puolenvaihto, oikea-aikainen liike, nappikeskitys, siihen täydellisesti ajoittuva syöttö, hieno harhautus ja unelmakuti. Vastustajan maali sen sijaan syntyy niin, että yhtäkkiä pallo on meidän verkoissa.

Vain kirjoissa ja elokuvissa epäonnistumisia pohjustetaan juonenkäänteillä ja dramaattisella musiikilla. Tosielämässä onnettomuus tapahtuu ennalta arvaamatta ja keskellä kirkasta päivää.

Kaikille onnettomuudet eivät tule yllätyksenä. Tapahtumien kulkua sivusta seuraava voi nähdä jo hyvissä ajoin, että kohta taas rysähtää.

Isän lääkärireissutkin ovat yllätyksiä lähinnä isälle itselleen. Muut tietävät odottaa niitä, ja jopa varoittaa etukäteen. Vähän väliä muistutellaan siitäkin tilanteesta, kun isä näytti lapsille miten sukelletaan jäiden läpi.

Hyiseen kevätveteen sukeltanut uimari näki mielessään, kuinka lapset hämmästyisivät, kun talven viimeiseen avantoon sukeltanut isä ilmestyisi hauraiden jäiden läpi kuin norppa. Efekti ei ollut toivotunlainen, kun jään terävien tikkujen verille viiltämä pää ilmestyi pintaan. Päästä tulee yllättävän paljon verta, vaikka haavat olisivat olemattomia.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?