Kesäteatteri: Tuleva kevään ylioppilas Laura Parviainen on Rampin ja Pikkuteatterin moniottelija

Plättä Kiljunen ja viisi muuta vastuuta

Laura Parviaisen roolihahmo Plättä Kiljunen löytyy myös kirjaston hyllystä.

Ramppi-teatteri tuo monien vuosien jälkeen näyttämölleen Kiljusen perheen: isä Kiljusen, äiti Kiljusen, kaksospojat Mökön ja Lurun ja pikkusisko Plätän.

Kiljuset kiljuvat ja toheltavat, mutta Jukka-Pekka Rotkon ja Aulis Aarnion kirjoittama näytelmä Neuvokkaat neropatit kertoo paljosta muustakin.

Tarinassa seikkaillaan kirjailija Jalmari Finnen ja Kiljusen perheen maailmassa monella eri mielikuvituksen ja tosielämän tasolla, ja toisessa näytöksessä Kiljuset ponnahtavat suoraan nykyaikaan.

Viidettä kesäänsä Ramppi-teatterissa aloittava tämän kevään ylioppilas, Kangasalan Ruutanasta kotoisin oleva Laura Parviainen on näytelmässä Kiljusen Plättä ja lisäksi hänellä on kaksi muuta isoa roolia. Tällä tuotantokaudella hän on myös Kangasalan Pikkuteatterissa sekä näyttelijänä että apuohjaajana.

Ja vielä sen lisäksi hän toimii Ramppi-teatterin järjestäjänä.

Siinä on kuusi isoa tehtävää hennon nuoren naisen kannettavaksi. Mutta Laura Parviainen ei tartu vastuuseen ensimmäistä kertaa. Ujosti hymyilevä tyttö on yksi teatterin teräsnaisista.

 

Kyläläisestä ohjaajaksi

Eläinhahmoja Pikkuteatterin Satumaisessa seikkailussa (2011). Laura Parviainen ylhäällä oikealla.

Tampereen Rudolf Steiner -koulua käynyt Laura pääsi näyttelemisen makuun kahdeksasluokkalaisena, kun koulussa tehtiin Charles Dickensin romaaniin perustuvaa näytelmää Oliver Twist.

Hän innostui niin, että liittyi seuraavana kesänä Ramppi-teatteriin. Sen kesän produktiona oli Aulis Aarnion Ilmonin perheestä kertova näytelmä Viisi sisarusta.

– Olin siinä yksi kyläläisistä, minulla ei ollut mitään nimettyä roolia. Mutta oli hirveän mukavaa olla mukana ja halusin ehdottomasti tulla uudestaan, Laura muistelee.

Samana vuonna toimintansa aloitti lasten ja nuorten teatteri Pikku-Ramppi, joka nykyään on itsenäistynyt Kangasalan Pikkuteatteriksi. Laura lähti mukaan ja innostus teatteriin vahvistui entisestään.

Pian hänestä tuli apuohjaaja nuorempien pikkuteatterilaisten ryhmään. Viime kesän lastennäytelmä Pekko ja peikonpyydystäjät oli hänen ensimmäinen oma ohjauksensa, ja näyttelemässä hän on ollut joka kesä.

Tulevana kesänä hän toimii Mika Eerolan apuohjaajana Pikku-Rampin kesänäytelmässä Ulpu Uniratsu ja kauhea Kronkku ja näyttelee syksymmällä sisätiloissa esitettävässä nuorten ryhmän Peukaloisen retkissä.

– Olen saanut paljon vastuuta ja mukavia rooleja molemmissa teattereissa, Laura iloitsee.

Kesäkuun alussa hän painaa päähänsä ylioppilaslakin, ja sitten on otettava uusi suunta elämässä. Jonnekin päin – opiskelupaikkoja hän on hakenut, mutta kävi niin tai näin, teatteria hän ei jätä.

– Sen olen päättänyt, että näytteleminen ja teatterin tekeminen yleensä on aina mukana elämässäni, hän sanoo.

 

Eläytymistä historiaan

Lottia Aunuksessa. ( Laura Parviainen keskellä, Kuinka löytäisin sen laulun 2010)

Laura Parviainen oli nuoresta iästään huolimatta vakuuttava Elina Lehtisen roolissa Ramppi-teatterin näytelmissä Kuinka löytäisin sen laulun ja Muistat sie Monrepos’n vuosina 2010 ja 2011.

Elina on aikuinen nuori nainen, joka rakastuu eloisaan karjalaispoikaan ja solmii avioliiton tämän kanssa. Nuoren parin tarina kuvaa sota-ajan nuorten kypsymistä ja sopeutumista Suomen jälleenrakentajiksi – siis elämää, jolla ei ole mitään kosketuskohtia 2010-luvun teinitytön maailmaan.

– Se oli vaikeaa, kun ei ole itse kokenut mitään vastaavaa. Mutta pidin siitä, oli mielenkiintoista koettaa eläytyä historiaan, Laura sanoo.

Viime kesänä hän esitti päähenkilön pikkusiskoa Arja Autiota näytelmässä Poika varjoiselta kujalta. Se oli kyllä nuoren tytön rooli, mutta 1950-luvun tytön, joten sekin vaati sukeltamista historiaan.

– Arjaa oli myös kiva näytellä. Oli taas uudenlainen maailma, johon piti opetella, hän hymyilee.

Seuraavaksi pitää siis muuttua Kiljusen perheen kuopukseksi ja tutustua Jalmari Finnen ajatusmaailmaan.

– Ennen tätä näytelmää en tiennyt Finnestä paljon muuta kuin juuri Kiljuset. Pienenä kuulin niitä tarinoita ja näin Kiljus-näytelmän juuri Ramppi-teatterissa, Laura myöntää.

Järjestäjän tehtävässä hän saa perehtyä teatterin tekemiseen entistä perusteellisemmin, sillä järjestäjällä on yhtä aikaa monet langat käsissä. Hänen pitää esimerkiksi tietää, missä näyttelijät liikkuvat, kuka on missäkin harjoituksessa paikalla ja poissa. Järjestäjä vastaa myös siitä, että näyttämöalue ja lavasteet ovat paikoillaan ennen esitystä.

– Sitten on kaikkea sekalaista järjestelyä. Mutta onneksi Ramppi on niin tuttu jo.

 

Näyttelijätaitojen rikkautta

Hääpari Elina ja Eero (Mika Eerola ja Laura Parviainen, Muistat sie Monrepos´n, 2012)

Ramppi-teatteri aloittaa näytäntökautensa ensimmäisten kesäteattereiden joukossa, kesäkuun ensimmäisellä tai toisella viikolla. Tänä vuonna ensi-ilta on 11.6.

Se tarkoittaa sitä, että ulkoharjoituskausi on melko lyhyt, tiivis ja usein kohtalaisen viileä.

– Toukokuun loppupuoli on niin tiukkaa, että silloin ei ehdi juuri mitään muuta kuin olla harjoituksissa, Laura Parviainen kertoo.

Steiner-koulun lukioluokkia käydessään hän törmäsi välillä ongelmiin, kun kokeet ja tehtävät kasaantuivat samoille viikoille kuin vaativin harjoitusaika.

– Siitä selvisin jotenkin, kun suunnittelin etukäteen työt, palautin esimerkiksi tehtäviä aikaisemmin kuin olisi tarvinnut. Missään tapauksessa Rampin harjoitukset eivät minusta koskaan ole tuntuneet raskailta. Päinvastoin – ne päivät, kun ei ole harjoituksia, tuntuvat pettymykseltä, Laura nauraa.

Teatterin parhaita hetkiä ovat tietysti ne, kun kaikki onnistuvat ja sää suosii.

– Joskus vain tulee sellainen esitys, että aivan kaikki menee hyvin.

Huonoja hetkiä Rampissa ei hänen mielestään tulekaan – ei oikeasti. Tietysti joku tai jokin välillä epäonnistuu, pahastikin.

– Mutta ei silloin ruveta syyttelemään ketään vaan yritetään yhdessä korjata se.

Laura Parviainen arvelee, että yksi syy Ramppi-teatterin menestykseen on näyttelijäkunnan monipuolisuus.

– Siellä on hirveän kokeneita, pitkään Ramppi-teatterissa olleita näyttelijöitä, joilta olen oppinut paljon. Sitten on sellaisia, joilla on jostakin muualta pitkä kokemus teatterista ja näyttelemisestä, ja sitten on meitä nuoria. Kaikki voivat antaa toisilleen jotakin erilaista. Minusta se on suuri rikkaus, hän pohtii.

Tyttöjä lähdössä kesätansseihin. ( Laura Parviainen vasemmalla, Poika varjoiselta kujalta 2012)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?