Mobilia kehittää autoilun historiaa valottavaa internetpeliä

Mobilia on saanut Museovirastolta 18 000 euron suuruisen avustuksen. Avustus myönnettiin historiallisen autopelin kehittämistä varten.

– Tien päällä! Mobilian historiallinen autopeli tulee esittelemään Suomen autoistumisen aikaa innostavalla ja mielenkiintoisella tavalla, Mobilian museonjohtaja Heidi Rytky kertoo.

Peliä pääsee sen valmistuttua pelaamaan internetissä. Kehitystyön pian käynnistyvässä ensimmäisessä vaiheessa suunnitellaan pelin sisältöä ja toteutustapaa.

– Suunnitelmissa on, että pelaaja voi valmiissa pelissä ajaa tietylle aikakaudelle tyypillisillä autoilla tuon aikakauden tyypillisessä liikenneympäristössä, Rytky selventää.

Ensimmäisen vaiheen jälkeen pelistä julkaistaan demoversio. Projektin toinen vaihe käsittää konkreettisen pelin tekemisen ja tuotantovaiheen sekä lopulta myös lanseeraamisen.

 

Oppilaitokset mukaan

Internetpeliä on suunniteltu kehitettäväksi yhdessä tamperelaisten pelialan oppilaitosten kanssa. Yhteistyötä on tarkoitus tehdä Tampereen kaupungin ja Hermian yhteistyöhanke Demola-verkoston kautta. Verkosto toimii yhdessä oppilaitosten, esimerkiksi Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa. Heidi Rytky mainitsee, että opiskelijat voisivat kehittää peliä osana omaa opiskeluaan.

– Ymmärtääkseni Demola-verkoston kautta tehdään tämän tyyppisiä hankkeita muutenkin. Lisäksi mukana ovat ManseGames ja Protomo ainakin konsultoivina tahoina. Apuraha on kuitenkin suunnattu Mobilialle, joten palkkaamme meille projektivastaavan vetämään ja koordinoimaan tätä projektia, Rytky miettii.

Avustus tulee käyttää tämän vuoden aikana, joten Mobiliassa päästäneen aloittamaan pelin kehittämistä touko-kesäkuun aikana. Mukaan tulevien oppilaitosten selvittyä ratkeaa myös, alkaako pelin konkreettinen työstäminen, esimerkiksi koodaus ja visuaalinen suunnittelu, vielä kevään vai vasta alkusyksyn aikana.

– Lähiaikoina käynnistämme neuvottelut ja niiden päätyttyä lyömme lukkoon aikataulun ja yhteistyötahot, Rytky suunnittelee.

 

Innovatiivisille hankkeille

Museovirasto jakoi harkinnanvaraisia valtionavustuksia yhteensä 38 museon tai museoiden yhteenliittymän hankkeelle kaikkiaan 647 000 euroa. Avustuksilla pyritään vahvistamaan museoiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta tukemalla innovatiivisia toimintamuotoja. Niillä pyritään lisäksi edesauttamaan museon ja toimintaympäristön välistä vuoropuhelua ja verkostoitumista sekä suuntaamaan kehittämistoimia yhteiskunnallisesti merkittäviin painopisteisiin.

Vuonna 2013 avustukset kohdennettiin erityisesti kehittämishankkeille, jotka edistävät kulttuurista moninaisuutta, moniarvoisuutta ja hyvinvointia sekä ehkäisevät syrjäytymistä. Avustuksilla tuettiin myös luovaa sisällöntuotantoa ja tuotteistamista, asiakaslähtöisten palvelujen suunnittelua sekä lasten ja nuorten kulttuurisen lukutaidon ja kulttuurimyönteisen arvopohjan vahvistamista.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?