
Aki Niemi oli tyly isäntä Kaukkalan ympärijuoksussa – hän voitti viiden kilometrin kisan ylivoimaisesti. Niemi jätti ajallaan 17:14 seuraavaksi tulleen Petri Heinon yli minuutin päähän. Samalla Niemi paransi hauholaisen Viljo Kirjavaisen nimissä ollutta reittiennätystä yli minuutilla. Kesällä ratakisoihin tähtäävä Niemi oli tulokseensa tyytyväinen, sillä talvi meni Varalan urheiluopistossa opiskeluiden merkeissä. Näin juoksuharjoittelu jäi viime vuotta vähemmälle, mutta muiden lajien treeni on pitänyt kunnon rautaisena.
Kovin kirikamppailu nähtiin miesten sarjan kolmannesta sijasta, se käytiin Viljo Kirjavaisen ja Jaakko Rannan välillä. Vielä reilut sata metriä ennen maalia Kirjavainen oli Rannan edellä, mutta niin vain kävi, että 16-vuotias Ranta veti loppusuoralla ohi. Maaliskuussa Ranta voitti 16-vuotiaiden Suomen mestaruuden sekä ampumahiihdon normaalimatkalla että yhteislähtökisassa. Viime vuonna Ranta oli myös Kaukkalassa juoksemassa voittaen nuorten sarjan. Tästä nuorukaisesta tullaan vielä kuulemaan.
Toinen tiukka vääntö käytiin ympärijuoksun parhaan nuoren, 12-vuotiaan Kasperi Laineen, ja parhaan naisen, Emmiina Keskisen välillä. Laine onnistui pitämään Keskisen takanaan ja vei sarjansa suurimman pystin kotiin Karkkilaan ajallaan 23:03. Hänen takanaan Keskinen kellotti ajan 23:12 ja vei naisten sarjan voiton.

Kaukkalan ympärijuoksu keräsi lauantaina kaikkiaan viitisenkymmentä kuntoilijaa viiden kilometrin lenkille. Tapahtuma on luonteeltaan kotikutoisen leppoisa, ja tämä näkyi myös kuntoilijoissa: osa juoksi, joku taas otti rennosti ja käveli. Kaikki maaliintulleet saivat muistokseen mitalin, kanttiinissa kahvi, munkit, mehu ja makkara maistuivat.
Seuraavan kerran Sydän-Hämeen juostaan ylämäkijuoksun epävirallisissa sm-kisoissa Sappee Uphill Runissa 18.5., matkat siellä ovat 5 km ja 9,5 km. Lauantaina 8.6. taas on vuorossa Aitoo Trail maastopuolimaraton, jossa puolimaratonin 21,1 km lisäksi on mahdollista taivaltaa kuntoilijakierros 7,2 km.
