Iltarastikausi alkaa keskiviikkona – lasten suunnistuskoulu helatorstaina

03.05.2013 08:37

Rastireitillä ei tarvitse pelätä eksymistä, sillä rastilta toiselle johtaa merkkinauha. Taitava suunnistaja osaa kuitenkin oikoa turhat mutkat ja säästää matkaa. Rastireitti on ensimmäistä kertaa ohjelmassa keskiviikon 15.5. iltarasteilla.

Sydän-Hämeen rastit käynnistyvät keskiviikkona Syrjänharjun maastossa. Kauden aikana järjestetään 19 tapahtumaa eri puolilla seutukuntaa. Iltarastit ovat avoimia kaiken tasoisille harrastajille, niin aloittelijoille kuin aktiiveille.

Sydän-Hämeen rastien järjestelyistä vastaavat Pälkäneen Luja-Lukon, Sahalahden Kunnon ja Kangasalan Kisan suunnistusaktiivit.

Iltarasteille on helppo lähteä opettelemaan suunnistuksen alkeita ja päästä mukaan halutessaan myös seuran toimintaan. Järjestäjiltä saa apua ja lisätietoa harrastusta aloittaessa.

Lisätietoja tapahtumista löytyy Luja-Lukon verkkosivulta www.palkaneenluja-lukko.net.

 

Suunnistuskoulu aloittaa torstaina Kostian koululla. Maanantaisin suunnistuksen alkeita harjoitellaan Onkkaalan lähimetsissä.

Lasten suunnistuskoulu alkaa

Hippo-suunnistuskoulu alkaa helatorstaina 9.5. kello 18 Kostian koulun piha-alueella.

Suunnistuskoulu on tarkoitettu kaikille 5–12 -vuotiaille ulkoilusta ja luonnossa liikkumisesta pitäville lapsille. Kaikki uudet harrastajat ovat tervetulleita ja luonnollisesti jo toiminnassa mukana olevat nuoret suunnistajat voivat tulla mukaan harjoituksiin.

Suunnistuskoululaiset jaetaan eri tasoryhmiin taidon ja iän perusteella. Helatorstain aloituksen jälkeen seuraavat suunnistuskoulun tapahtumat järjestetään Pälkäneen lähialueen metsämaastoissa maanantaisin kello 18–19.

 

Sydän-Hämeen rastit 2013

ke 8.5. Syrjänharju, Onkkaala Vt 12
ke 15.5. Kankahainen, Onkkaala Vt 12, RR
ke 22.5. Kollola Vt 12, RR
ke 29.5. Heponiemi, Raikku Vt 12
ke 5.6. Isokangas (pohjoinen) Vt 12, RR
ke 12.6. Lintuharju, Haltia tie 322
ke 19.6. Pakovuori, Vimmu tie 322
ke 26.6. Sappeenvuori tiet 322 ja 3230
ke 3.7. Isokangas Vt 12
ke 10.7. Maisenjärvi, Aitoo tie 322
ke 17.7. Rautia, Sahalahti tie 325
ke 24.7. Luopioinen kk tie 322
ke 31.7. Unnaanmäki, Laitikkala tie 57, RR
ke 7.8. Hirvijärvi, Laipanmaa tie 322
ke 14.8. Aivujärvi (Niitty-Seppälä) tie 322
ke 21.8. Isonkangas (ampumarata) Vt 12, RR, km-kilp.
ke 28.8. Kallioisjärvi, Aitoo/Puutikkala tie 322, RR
ke 4.9. Äimälä tie 307
ke 11.9. Kankahainen, Onkkaala Vt 12, perhoslenkit

 

Ratavaihtoehdot:

A-rata 4,5 – 5,5 km: kuntoa ja taitoa vaativa, suunnistuksen perustaidot hallittava

B-rata 2,5 – 3,5 km: helpohko rata suunnistuksen perustaidot osaavalle

C-rata noin 1,5 km: helppo rata aloittelijalle ja yli 10 v. lapsille, tukeutuu polkuihin ja selkeisiin maastokohtiin

Rastireitti noin 1,5 km: yhtenäisellä nauhalla viitoitettu reitti, jonka varrella rastit sijaitsevat