Kunnat kartalle

Olen syntynyt Rautalammilla vuonna 1955 ja varttunut siellä kylän sylissä 16-vuotiaaksi asti, jolloin jommankumman oli lähdettävä, joko lukion opettajien tai minun. Jotta oppineiden ihmisten työttömyys ei olisi pienellä kirkonkylällä lisääntynyt räjähdysmäisesti, poistuin paikkakunnalta permanentattu pitkä tukka liehuen. Emäpitäjän kirjoilla olin toki parikymppiseksi asti.

Tulin Helsinkiin poliisiksi 37 vuotta sitten. Maalaispoika hakeutui kartan avulla Pikkuroballe, pani punaisen nortin palamaan ja ryhtyi lainvartijaksi pääkaupunkiin.

Melko pian huomasin syntymäkotikuntani olevan hyvin tunnettu sekä omassa organisaatiossa että asiakkaiden keskuudessa. Koulukavereita ja tuttuja ilmaantui. Kartalle ei tarvinnut kylää piirtää.

Yllättäviltä tahoilta kuulin lausahduksia: ”Minä olen myös kotoisin sieltä.” ”Olen Vesannolta tai Konnevedeltä, mutta käynyt kouluni Rautalammilla.” ”Hieno paikkakunta varsinkin kesällä, meillä on siellä loma-asunto.”

Kaikille meille oli yhteistä, ettemme juuriamme tai kytköksiämme hävenneet – päinvastoin.

 

Tämänkaltaisissa kirjoituksissa ei pitäisi mainita nimiä, sillä tasapuolisuuden vuoksi hienoja tai satuttavia juurikertomuksia olisi kirjattava kymmeniä. Teen poikkeuksen kahden erittäin tunnetun ystäväni kohdalla, sillä joidenkin sanalla on muita vankempi paino.

Kun soittelimme tai tapasimme Kari Tapion kanssa, kääntyi puhe aina hänen lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa kesiin, jotka hän poikkeuksetta vietti Rautalammilla.

Karin isällä Jaakko Jalkasella oli huonekaluliike kirkonkylän keskustassa. Kuulin Suomen parhaalta iskelmälaulajalta monet rehevät tarinat ja paikalleen osuneet luonnehdinnat minulle tutuista henkilöistä. Tarinaniskijän murakka basso kantautui lähipöytiin ja uskon sanoman mainiosta paikkakunnasta menneen perille.

Myös toisen kuuluisan Karin vanhemmat olivat Rautalammin menestyksekkäitä kauppiaita. Vuonna 1962 uusina yrittäjinä aloittivat Keijo ja Meeri Hotakainen. Hotski, kuten häntä koulussa nimitettiin, muistaa mainita kysymättäkin, missä hän on varttunut ja minkälaiset matkaeväät silloinen moniarvoinen yhteiskunta antoi.

Kari kertoi joskus: ”Eipä sitä mieltänyt kasvavansa erilaisten kulttuurien keskellä. Me pennut olimme näet savolaisia, Karjalan evakkojen jälkeläisiä, mustalaisia ja muualta muuttaneita.”

 

Rautalampi oli aikanaan valtaisa emäpitäjä, Pälkänekin kuului siihen joidenkin karttatulkintojen mukaan 1500-luvulla. Nyt asukasmäärä on kutistunut vähän päälle kolmeen tuhanteen, mutta kunta on edelleen itsenäinen, täytti hiljattain 450 vuotta. Jotakin on siis yritettävä.

Alle sadan tonnin budjetilla on lähdetty palauttamaan paikkakunta vähintäänkin Suomen kartalle. Touko- kesäkuun vaihteessa järjestetään viikon kestoinen Helsingin retki ja rakennetaan kylä Kansalaistorille. Kunnanvaltuusto istuu kokoustaan viereisessä Sanomatalossa, rautalampilaiset yritykset ja sieltä kotoisin olevat taiteilijat ovat näytillä, pidetään esitelmiä ja istutaan paneelia. Kirkonkylän ravintola on avoinna tarkoitukseen rakennetussa kontissa.

Idea on uusi ja hyvä. Tämmöistä ei tietojeni mukaan aikaisemmin ole kukaan keksinyt. Paikka on todella keskeinen. Toivottavasti tapahtuma poikii yrityksille asiakkaita, taiteilijoille keikkoja ja Savoon uusia asukkaita sekä kesäsellaisia.

 

Touhua seuranneena olen miettinyt, miten Pälkäne ja erityisesti Luopioinen ovat pärjänneet tunnettavuuskisassa. Ja ennen kaikkea, miltä näyttää tulevaisuus.

Olen ylpeänä esitellyt kesämökkikuntani erinomaisuutta ja luovia ratkaisuja. Potkurilla pääsee sutkuttelemaan talvella, kun vain puolet kevyen liikenteen väylistä on hiekoitettu. Takavuosien sadan tonnin talot ja mummonmökit toivat uusia asukkaita.

On Kukkia-triathlonia, Mikkolan navettaa, Aitoon kirkastusjuhlia, Sappeeta kesällä ja talvella, Laippaa, Wanhaa Savottaa jne. Mutta onko ideointi hiipumassa?

Toisaalta kannattanee pohtia, tarvitaanko sirkustemppuja ja mitä lopulta jää viivan alle.

Tähän saakka Luopioisten hankkeet ovat perustuneet vankkoihin vahvuuksiin, joita kompakti kirkonkylä tarjoaa kosolti. Vaikka yritys- ja kauppatoiminta on vähentynyt pikku hiljaa sen parin vuosikymmenen aikana, mikä kokemus minulla on, paljon hyvää on jäljellä.

Olen joskus kirjoittanut kaiken tähdellisen löytyvän, jos harpin kärki täräytetään Liekin terassille ja säde on vaikka kilometri. Kauppa, monitoimiliikkeeksi muuntautunut ravintola, terveysasema ja seurakuntatalo, apteekki, kampaamo, parturit, muita liikkeitä, tori, kirkko, hautausmaa, koulut, uimaranta, asuintaloja hienoilla paikoilla jne.

Palveluissa hinta- ja laatutaso ovat aivan toista kuin Helsingissä. Hinnat siis alhaisemmat ja laatu parempaa.

 

Uusia ajatuksia toki tarvitaan edelleen. Tärkeintä on kantaa euronsa sinne missä kulloinkin oleskelee. Käymme melkein joka viikonloppu vapaa-ajan asunnollamme ja lomat olen mökillä lähes poikkeuksetta.

Perjantaina pysähdyn ensimmäisen kerran Laitikkalaan lihakaupoille, jos tilapuoti on auki. Tai poikkean Aitoon tavaratalossa.

Tavallisesti ostamme ruuat perjantaina ja lauantaina Luopioisista. Pälkäneellä on runsaasti hyviä erikoisliikkeitä.

Ennen kävin työaikana parturissa ja tähdensin esimiehelleni leikkauttavani vaan sen, mitä töissä on kasvanut. Nyt käyn lauantaisin Luopioisissa, vaikka tukka vielä viisi vuotta kasvaa suurimmalta osin Helsingissä.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?