Helatorstain aamuna ei aurinko helottanut, kun oli määrä sonnustautua Mikkolan navetan jo perinteeksi muodostuneelle keväiselle luontoretkelle. Sateennuhjuisen kelin verottama joukko koostui viidestätoista innokkaimmasta luonnonystävästä. Sade sentään taukosi, kun joukko siirtyi navetalta Rajalanniemeen ja edelleen kolmella soutupaatilla ja yhdellä kanootilla tämänvuotiseen kohteeseen Rajalansaareen.
Luopioisten kirkonkylän tuntumassa oleva, noin 16 hehtaarin laajuinen Rajalansaari on luonnoltaan varsin monipuolinen. Kylää lähinnä oleva pohjoispää on pääosin rehevää, suurelta osin lehtoa. Eteläpää, johon ei tällä kertaa ehditty tutustumaankaan, on lähes kokonaan kuivahkoa mäntykangasta.
Alue on ollut viime aikoina tapetilla kaavoituksen yhteydessä tehtyjen liito-oravahavaintojen sekä valtuustolle tehdyn suojeluesityksen vuoksi. Pälkäneen kunta omistaa koko saaren lukuun ottamatta yhtä pientä mökkitonttia.
Retken vetäjäksi ja asiantuntijaksi oli edellisvuosien tapaan saatu Kaija Helle, jonka tietämys etenkin kasveista vaikuttaa lähes rajattomalta.
Tunnistamisen ohella Kaija osaa kertoa likimain kaikista kasveista jotakin mielenkiintoista. Retkeläiset viisastuivat muun muassa sillä tiedolla, että suopursun kukat harsopussiin laitettuna ovat erinomainen koikarkote.
Tuskin moni tiesi etukäteen sitäkään, että talvikkikasvit saivat Elias Lönnrotilta nimensä sen vuoksi, että ne talvehtivat vihreinä.
Kun kerran Kukkialla oltiin, oli mukaan houkuteltu myös järven linnuston läpikotaisin tunteva Anu Murto, joka asuu Kukkian saaressa ja on kirjoittanut kirjankin alueen siivekkäistä. Anu osoitti osaamisensa esimerkiksi matkimalla harmaapäätikan ääntelyä niin taitavasti, että tikka vastasi siihen saman tien.
Toukokuu on retkeilijän paras kuukausi
Kaija Helteen kasvishow alkoi pulputa heti leirikeskuksen rannassa, johon veneet rantautuivat.
Rannan järeät tervalepät ihasteltiin ensin. Sitten katseet kääntyivät kohti maata, josta lehtokasvit työnsivät ensimmäisiä versojaan ja varhaisimmat aloittelivat jo kukintaa.
Ajankohta on sikäli erinomainen luontoretkelle, että metsä ei ole vielä kasvanut ”tukkoon” eikä itikoistakaan ole riesaa. Selvisi, että leirikeskuksen tienoo on hyvin ravinteikasta lehtoa, jossa viihtyvät imikän ja näsiän tapaiset vaateliaat lehtolajit. Leirikeskuksen käyttö on siinä määrin kevyttä, ettei se ole karkottanut kulutukselle herkkiä lajeja kaikkoon.
Osallistujista moni on ollut mukana kaikilla kuudella Mikkolan navetan järjestämällä kevätretkellä. Nämä ”elinkautiset” pudottelivat oikeita vastauksia, kun Kaija Helle välillä testasi aikaisempina vuosina opittua asiaa. Pysyvien muistijälkien jääminen oppilaiden päihin ilahdutti Hellettä suuresti.
Keskemmälle saarta siirryttäessä puuston määrä ja järeys lisääntyivät. Vanhat metsälehmukset ja jättimäiset haavat ovat jo lehdettöminäkin vaikuttavia ilmestyksiä.
Lehmuksia on laskettu olevan Rajalansaaressa ainakin 200 runkoa. ELY-keskus onkin luvannut syksyyn mennessä selvittää, onko lehmusalue tulkittavissa yhtenäiseksi jalopuumetsiköksi, jolloin se rauhoitettaisiin ilman muuta luonnonsuojelulain nojalla. Alustavasti lehmuksia on todettu kasvavan reilun viiden hehtaarin alalla.
Miten pitkälle liito-orava ponnistaa?
Saaren Rihanselän puoleisella reunalla pohditutti se, pystyykö liito-orava hujauttamaan noin 80-metrisen Hevossalmen yli. Saaren rannasta löydetyt jätökset viittaavat siihen, että pystyy. Tuollainen leiskautus lähentelee lajin maailmanennätystä. Hurja lukema liiturilta, etenkin kun kyseessä on vauhditon pituushyppy!
Samalla suunnalla tehdyistä kaivauksista yritettiin tunnistaa, oliko asialla ollut mäyrä, supi vai kettu. Tekijän vessakäyttäytymisen perusteella päädyttiin supiin.
Pienehköllä suljetulla alueella mellastava supiperhe tekee kesän aikana paljon pahaa etenkin maassa pesiville linnuille, joten on syytä toivoa, että joku metsästäjä virittää pedoille loukun.
Rajalansaari osoitti hyvyytensä retkikohteena myös siten, että siellä on tulisija, jossa Rinteen Seppo valmisteli maukkaat retkieväät. Keittiökatoksen ison pöydän äärelle mahtuu isompikin ryhmä ruokailemaan. Leirialue savusaunoineen ja majoitustiloineen on kunnan kanssa tehdyn sopimuksen myötä nykyisin Mikkolan navetan hoidossa sekä ylläpidon että vuokrauksen osalta.
Ruokailun ja kahvittelun jälkeen oli aikaa vielä pienelle lenkille saaren länsireunalla. Anu Murto opetti tunnistamaan eri tikkalajien hakkuujälkiä puun kyljessä.
Sirittäjä ja punarinta virittelivät sointujaan, kurjenmiekka nosti päätään rantavedestä. Kukkian luonto esitteli parhaita puoliaan.
Mantereelle palatessa huomattiin, että sade oli pitänyt taukoa koko retken ajan.
Kun kiirettä pitää, ehtii vielä maistamaan pihlajan avautuvia lehtisilmuja. Niissä on uskomaton karvasmantelin aromi. Tiedättehän, sellainen kuin Amaretto-liköörissä.
