62. kerran järjestettyyn Pirkanmaan kilpailuun saapui tänä vuonna 377 kilpailutyötä, josta proosasarjaan 218 ja lyriikkasarjaan 159 tekstiä.
Palkintolautakuntaan kuuluivat kirjailijat Risto Ahti, Päivi Alasalmi, Vilja-Tuulia Huotarinen ja Markku Turunen.
Palkintolautakunnan mukaan proosasarjan tekstit olivat intensiivisiä ja riipaisevia, jopa dokumentteja kirjoittajan omista kokemuksista. Lyriikkasarjan parhaimmistoa kiiteltiin ehjistä kokonaisuuksia, jotka järjestivät kirjoittajan maailmaa ja analysoivat näkemystä maailmasta.
Lyriikkasarjan jaetun toisen sijan nappasi kangasalalainen Katri Ikonen runosarjalla ”Taikuri maalasi maiseman kaivoon ja muita ääniä, unia”.
Katri Ikonen, millainen on kirjoitustaustasi?
– Kouluaikoina ainekirjoitus oli lempilajejani, opiskellessa purin surujani runopäiväkirjamuotoon, perheen kasvaessa raivosin paperille omaa väsymystäni ja avuttomuuttani. Neljännen lapsen synnyttyä ystävä houkutteli minut mukaan Kangasala-opiston kirjoitusryhmään.
Kristiina Wallinista tuli paras vaikuttajani ja opettajani monen kirjoituskurssin myötä. Viime syksynä pääsin lukuisien yrittämisten jälkeen hiomaan kynääni Viita-akatemiaan ja Niina Hakalahden ystävällisen kannustavaan oppiin. Reilut viisi vuotta olen kirjoittanut kolumneja Kangasalan Sanomiin ja hartaustekstejä Aamulehteen.
Ensimmäinen runojulkaisu oli Karjalainen-lehdessä, kun olin 9-vuotias. “Olin ongella kerran, mutta vain sen verran, etten saanut kalaa, joka matoa katseli salaa.” Riimissä on vastaansanomatonta yhtäläisyyttä ihailemani Hanhiemon lorukirjan hokemiin…
Miksi valitsit runouden lajiksesi?
– Runoissa voi pysäyttää pienen hetken ja tunnelman, jättää rivivälit harvoiksi ja tulla itsekin yllätetyksi kerroksellisuudella. Runot on yksi osa kirjallista tuottamista, ei minulle mikään ainoa laji. Harjoittelen.
Miten luonnehtisit tapaasi kirjoittaa?
Kirjoitan sekä pakkopullamaisesti että vapaaehtoisesti, epäsäännöllisesti ja kaikkien oppien vastaisesti. Kunnianhimoa on, mutta itsekuri puuttuu. Pyrin parantamaan kirjoittamisen säännöllisyyttä ja muistaa harjoitella myös kesällä.
Miten ideat syntyvät?
Ideat syntyvät monista lähteistä, joskus joku kurssitehtävä taipuu helpoimmin runonmuotoon. Tylsissä kokouksissa syntyy jonkin sortin runoripulia, matkoilla, juuri ennen nukahtamista.
Ei siinä mitään erityistä synnytyslaitosta ole taustalla. Kilpailukooste on monen ajan yhteen sovitettu sävellys, jossa en pahemmin miettinyt oikeaoppisuuksia. Runkona on Taikuri-runo, joka syntyi Viita-talven aikana ja vaati ympärilleen lisäkehyksiä. Osatekstistä on facebook-päivityksiä…
Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Kirjoittaminen on sisäistä puhetta ja löytöjä uusiin maisemiin. Se on harrastus, jonka otan vakavasti ja tosissani. Se on tie, joka on aina kesken ja matka jatkuu etappien kautta.
Liian usein kirjoittaminen on ahdistavaa: tuntuu etten osaa, etten opi, kaikki on jo sanottu ja muut osaavat paljon paremmin.
Mikä merkitys kirjoituskilpailuilla sinulle on?
Kilpailujen kautta on mahdollisuus saada tekstilleen palautetta. Tunnustuksen saaminen antaa uskoa omaan työhön ja kannustaa jatkamaan, etsimään omaa kirjallista puheväylää.
Osallistuin ensimmäisen kerran kilpailuun vuonna 2006 Hervannassa ja pääsin palkintosijalle. Olin ihan poksahtaa innosta ja ylpeydestä, kun kutsukirje palkintojenjakoon saapui. Nyt olen aika hämmentynyt!
Aiotko julkaista joskus runoteoksen?
Tottakai! Runoja, satuja, lyhytproosaa, romaania, mitä tahansa olisi hienoa saada kansiin oman nimen sisälle. Ja tulla valtavan kuuluisaksi ja menestyneeksi! (tässä olisi hymiön paikka)
Miksi kannattaa lukea runoja?
Minkä tahansa kirjallisuudenlajin lukeminen tekee aivoille ja ajattelulle, mielikuvitukselle ja tunne-elämälle hyvää.
Runot palvelevat silloin, kun pitkän proosanlukemiseen ei pysty keskittymään tai silloin, kun haluaa hämmentyä ja olla hiljaa sanojen äärellä.
