Elämää rohkeasti silmiin

15.05.2013 10:00

Anna-Liisa Rekola. Kuva Elina Kuusamo

Ikäni olen kummastellut teitä,

– Ettekö te näe tummaa virtaa tienne vierellä?

 

– Ettekö te tunne kevyttä kylmää hengitystä

oikean olkapäänne takana,

missä kulkee teidän oma kuolemanne?

 

Te olette kuin kiskojen välissä leikkivät lapset,

tappelette pikkukivistä

ettekä kuule lähestyvää kohinaa.

 

Anna-Liisa Rekola

 

Syksyn valo on ovi on psykoanalyytikko, psykohistorioitsija Anna-Liisa Rekolan toinen runokokoelma. Esikoisteos Tihenevässä hämärässä ilmestyi syksyllä 2010 samalta kustantajalta, TAI-teokselta. Rekola debytoi 78-vuotiaana, joten hän oli hyvin poikkeuksellisen ikäinen suomalainen esikoiskirjailija.

Hän on kirjoittanut pienestä tytöstä asti, ja molempiin kokoelmiin sisältyy eri ikäkausien runoja. Uudessa kirjassa ovat hänen 12-, 14- ja 16-vuotiaana kirjoittamansa runot, mutta muuten kokoelma painottuu viime aikojen runoihin.

Rekolalta on ilmestynyt myös äänikirja Jos ehtisin vielä, jossa hänen runojaan esittää Tapiolan lausujat, ja jota myy muun muassa Vanhustyön Keskusliitto. Anna-Liisa Rekolan tekstejä on myös sävelletty.

 

Hämeessä valo on oikein

Anna-Liisa Rekola kasvoi Sahalahden pappilassa kirkkoherra Lauri Aaltoilan ja hänen puolisonsa Veera Aaltoilan adoptiotyttärenä. Pälkäneeltä kotoisin oleva säveltäjä Heikki Aaltoila on hänen serkkunsa, ja Pälkäneelle häntä ovat kiinnittäneet myös hyvät ystävät.

Hänen nykyinen kotinsa on Kirkkonummella suojellun Kuninkaantien varressa.

– Tämä on hyvä paikka. Asun maalla, ja täällä ei saa olla esimerkiksi katuvaloja, joten näen tähdet. Minulla on iso puutarha, jossa tosin jaksan enää vähän tehdä, mutta näkeminen on suuri ilo, hän kertoo.

Silti Anna-Liisa Rekola sanoo, että Hämeessä on hänen tärkein sielunmaisemansa, vaikka hän on viettänyt työ- ja eläkevuotensa pääkaupunkiseudulla.

– Valaistuksessa, luonnon valossa on pieni ero verrattuna rannikkoon. Aina kun tule Hämeeseen huomaan sen – ajattelen, että näinhän sen pitää olla, hän kuvailee.

Anna-Liisa Rekola on neljän lapsen äiti, isoäiti, psykoterapeutti ja psykohistorioitsija. Hänen puolisonsa oli nyt jo edesmennyt psykoanalyytikko Juhani Rekola.

Rekolan elämää on varjostanut alusta asti vakava sairaus, vastustuskykyjärjestelmän vajaus, jonka seurauksena hän on sairastanut infektiotaudin toisensa perään. Pitkiä aikoja on kulunut sairaaloissa, ja monia tärkeitä hankkeita ja suunnitelmia on täytynyt hylätä sairastelun vuoksi.

Kirjailija itse väittää, että lyriikka on tullut hänen lajikseen, koska runoja voi kirjoitella pienille lapuille sairasvuoteellakin ja missä tahansa muun työn lomassa.

”Pääasia että on motiivi hengittää”

Syksyn valo on ovi -kokoelman kansikuvana on kirjoittajan tyttären Marjukka Vainion teos ”Siemenet 3”.

Anna-Liisa Rekolalta kysytään usein – vähän typerästikin – miten hän voi olla vielä hengissä, 81-vuotiaana, vaikka hän sairastanut vakavasti lapsesta saakka.

– Minulla on mielekästä tekemistä. Kirjoitan, kuvanveistoa olen harrastanut ja jatkan sitä edelleen, koska se on niin kivaa, minulla on puutarha, kissat, lapset, lastenlapset. Pääasia että ihmisellä on motiivi hengittää, silloin jaksaa pitkälle, hän selittää iloisesti.

Anna-Liisa Rekola on yhteiskuntakriitikko, joko osallistuu aktiivisesti yhteiseen keskusteluun kirjoittamalla lehtiin ja analysoimalla ajan ilmiöitä.

Psykohistorioitsijana hän toteaa, että yhteiskunnassa yleistyy pelottavasti hylkäävä kasvatusmalli, lasten henkinen heitteillejättö, jolla on väistämättä omat seurauksensa. Etusijalle pitäisi nostaa kunnollinen täysjärkinen kasvatus ja tehdä se mahdolliseksi.

– Nyt ajetaan sitä, että pienten lasten äidit on saatava töihin ja lapset päiväkoteihin, joissa ryhmät ovat aivan liian suuria. Miksi, kun meillä on samaan aikaan suuri työttömyys? Ajetaan sitä, että sosiaali- ja terveyspalvelut on keskitettävä suuriin yksiköihin. Miksi, kun ihminen niissä hukkuu ja jää vaille todellista välittämistä ja huolenpitoa? En usko, että tällä kaikella säästetään lopulta yhtään rahaa, hän ruotii.

Vaikka rakennetaanhan Suomessa ydinvoimaloitakin, kun muualla maailmassa niitä yritetään hävittää.

– Yhteiskunnan nykyinen ideologia on jotenkin metsässä. Meillä rakennetaan sellaisia järjestelmiä, joita toiset jo purkavat, koska on nähty, että ne eivät toimi, Rekola pohtii.