Pälkänettä ei ole ollut olemassa ikuisesti. 2000 miljoonaa vuotta sitten nykyinen Pälkäne oli syvällä meren uumenissa. Mantereet olivat vasta syntymässä – Suomessa muinaisia alkumantereita oli Itä-Suomessa ja Lapissa. Pikkuhiljaa rannoille alkoi syntyä laajoja sinileväyhdyskuntia, jotka tuottivat happea.
– Pälkäneen rannoilla tuosta ajasta muistuttavat edelleen kalliot, joihin on hankautunut niin sanottuja jättiläisen jalanjälkiä, geologi, filosofian tohtori Arto Luttinen kertoo.
Kymmeniä tuhansia vuosia myöhemmin Pälkäneen kohdalla sijaitsi suuri tulivuori, ”Kostian kerrostulivuori”. Sen vuoroittaiset laava- ja tuhkapurkaukset antoivat vuorelle sen kerrosteisen ulkonäön. Sen magmapesäkkeissä syntyi kivilajeja, joihin eri kerrokset kivettyivät.
– Pälkäneen alueen kivilajisto on sama kuin Etelä-Suomessa yleensäkin. Suomi on pieni maa, ja planeetta ja sen geologiset tapahtumat ja muodostumat ovat suuria. On hyvin vaikeaa arvioida, mitkä Pälkäneen ja sen ympäristön kivilajeista eli graniiteista, granodioriiteista ja gabroista kuuluivat aikoinaan yhteen ja samaan kerrostulivuoreen.
Eli ”Kostian kerrostulivuori” on käsitteellinen malli ja palvelee myös elämystä helpottavana, konkreettisena hahmona, Luttinen tarkentaa.
1800 miljoonaa vuotta sitten rysähti: maanpinnan liikkeet pakottivat Suomen tulivuoret liikkeelle ja ne rusentuivat yhteen. Näkymä Sydän-Hämeessäkin oli kuin Alpeilla: isoja vuoria ja pitkiä vuorijonoja. Pikkuhiljaa maankuoren puristusliike lakkasi, ja poimuvuoristo hupeni geologian mittakaavassa nopeasti. Vuoriston huvettua maaperä Pälkäneellä oli karua ja elotonta, kuin autiomaata.
Lopulta autiomaa alkoi revetä ja kallioperään syntyi valtavia railoja. Maaperään syntyi halkeamia, joista purkautui laavaa maan pinnalle. Itä-Suomeen syntyi jättiläismäinen tulivuori.
– Tämä supertulivuori ei yltänyt Pälkäneelle asti, mutta sen vaikutukset ulottuivat myös nykyisen Pälkäneen tasolle. Tulivuoren toiminta hiipui pikkuhiljaa, ja sen jälkeen alueella oli tasaista, karua maaperää. Sitten noin 1000 miljoonaan vuoteen ei tapahdu juuri mitään, vaan maasto ja maaperä pysyvät karuna, Luttinen toteaa.
400 miljoonaa vuotta sitten elämä alkoi pikkuhiljaa ryömiä maan päälle ja rannoilla alkoivat näkyä ensimmäiset kasvit. Suomi sijaitsi tuolloin nykyisen Päiväntasaajan alueella, ja ilmasto oli lämmin ja trooppinen. Sydän-Hämettäkin hallitseva meri oli täynnä koralleja ja meduusoja.
Dinosaurukset tekivät tietä nisäkkäille
Saharan autiomaa sijaitsi noin 400 miljoonaa vuotta sitten Etelänavalla, minkä seurauksena syntyi valtava jäätikkö, johon varastoitui vettä. Merenpinta laski Suomessakin ja Suomi nousi vedestä. 70 miljoonaa vuotta sitten Pälkäneen Onkkaalantienkin kohdalla tallusteli mitä luultavimmin dinosauruksia. Petojen tuhoksi koitui Lappajärvelle pudonnut, läpimitaltaan kilometrin kokoinen asteroidi. Etelä-Suomi jäi valtavan tulipallon alle, ja Suomessa eläneet dinosaurukset tuhoutuivat.
– 60 miljoonaa vuotta sitten Meksikoon putosi vastaavanlainen järkäle, mikä nykytiedon mukaan aiheutti dinosaurusten maailmanlaajuisen joukkotuhon. Vaikka Suomesta ei ole löytynyt dinosaurusten fossiileja, niitä on hyvin todennäköisesti elänyt täällä. Olosuhteet tuhon aikaan vain olivat nykyisen Suomen alueella sellaiset, että fossiileja ei päässyt syntymään, Luttinen mainitsee.
Dinosaurusten tuhoutuminen antoi eväät nisäkkäiden esiinmarssille. 40–50 miljoonaa vuotta sitten Etelämanner jäätiköityi, ja laajoja alueita vapautui vedestä. Alkoi jääkausien aika.
– Ihminen lajina on kehittynyt juuri jääkauden planeetalle, Luttinen muistuttaa.
18 000 vuotta sitten Pälkänekin oli yhtä jääkenttää. Jääkerros oli jopa kolme kilometriä paksu. Sen alla savi- ja hiekkakerrokset kasautuivat nykyisin havaittavaksi maalajiksi, moreeniksi.
– Jää alkoi sulaa 8000–9000 vuotta sitten. Kaikkialla oli vettä, jossa liikkui suuria jääkentästä irronneita jäävuoria, Luttinen kertoo.
Jään sulettua saapuivat mammutit ja muut eläimet, joiden perässä Suomeen saapui myös ihminen. Ihminen alkoi muokata toiminnallaan maata, minkä seurauksena päästiin pikkuhiljaa nykymaisemaan.
– Tämä koko tarina kuulostaa hurjalta, mutta pinnan alla todisteet ovat tallella, viime viikon tiistaina Pälkäneellä lukion ja yhdeksännen luokan oppilaille luennoinut Luttinen lisää.
Geologia on salapoliisitiedettä
Luonnontieteellisen museon alla toimivassa Geologian museossa työskentelevä Luttinen suhtautuu geologiaan eräänlaisena salapoliisitieteenä. Fossiileja, kiviä, kalliota, maaperää ja mineraaleja tutkimalla voidaan saada paljonkin selville.
– Kaikkialla ympärillämme on kalliota, elämmehän kivisellä planeetalla. Maapallon, ihmiskunnan ja sivilisaation kehittyminen on kirjoitettu maaston muotoihin ja kivien rakenteisiin. Geologian tehtävänä on paljastaa erilaisin menetelmin nuo kiviin kirjoitetut tarinat, Luttinen miettii.
Geologi jatkaa, että kivistä ja mineraaleista voidaan saada selville, minkä ikäisiä ne ovat. Niiden ikää määritettäessä käytetään hyväksi esimerkiksi kiven radioaktiivisuutta.
Geologian perusteena on laattatektoniikka, joka tarkoittaa pelkistetysti mannerlaattojen liikkeitä. Laatat liikkuvat jatkuvasti suurin piirtein ihmisen kynnen kasvuun verrattavissa olevalla nopeudella. Vuodessa mannerlaatat liikkuvat siis useiden senttimetrien pituisia matkoja.
–Tämä liikkuminen selittää sen, että Suomikin on kulkenut aikojen kuluessa pitkin poikin maapalloa muinaisten ja nykyisten mantereiden mukana. Maamme on esimerkiksi joskus sijainnut lähes Etelänavalla, josta se on liikkunut Päiväntasaajan kautta kohti nykyistä sijaintiaan, Luttinen muistuttaa.
