Asiointitaksit kuskaavat Kuhmalahden omiin palveluihin

Oikaisu Sydän-Hämeen Lehdessä 15.5. olleeseen juttuun ”Mites me sitten pärjätään?” Artikkelissa kerrottiin, että  Kuhmalahdella ”asiointitaksit kuskaavat asiakkaita kaupan ohi muualle”.

Asiointitaksit kuskaavat asiakkaita nimenomaan Kuhmalahden omiin palveluihin, eivät muualle. Mikäli jutussa viitattiin kirkonkylältä lähtevään asiointilinjaan, niin sieltä lähtevä asiointilinja on suunniteltu siten, että asiakkaat pääsevät Pohjan terveyskeskukseen viikon ainoana laboratoriopäivänä asioimaan ja sieltä takaisin kotiinsa. Myös Kuhmalahden ainoa pankki, kirjasto ja apteekki sijaitsevat Pohjassa.

Surullista on, mikäli kirkonkylän kauppa joudutaan sulkemaan. Meidän jokaisen kuhmalahtelaisen on nyt vielä mahdollista näyttää kannatuksemme myös teoin eikä vain sanoin ja alkaa kannattaa vielä jäljellä olevaa kauppaa Pohjassa, myös sieltä hoidetaan kotiinkuljetuksia. Kannatetaan myös kirkonkylän kauppaa niin kauan kuin sellainen on, kuten muita kotiseudun palveluja.

Saara Rautio

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?