On todella iso haaskaus pitää neroa kiven sisällä, sillä älykkäiden pitäisi antaa kukkia vapaasti. Näin sanoi eräs WinCapitaan luottava henkilö helmikuussa 2013.
Samaan aikaan neroksi nostettu Hannu Kailajärvi tuomittiin hovioikeudessa viideksi vuodeksi vankilaan törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Rahojaan menetti 10 000 ihmistä. WinCapitan liikevaihto oli noin sata miljoonaa euroa.
Nyt on tullut tilinteon hetki myös pyramidihuijauksen yläpäässä oleville henkilöille, kun Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus antoi huhtikuun 26. päivä tuomioita. Pohjanmaalaismies menetti valtiolle reilun miljoonan. Perusteena käytettiin Kailajärven saamaa tuomiota, eli vastaajat hyötyivät Kailajärven rikoksista.
Toinen samalta seudulta ollut mieshenkilö menetti 810 000 euroa valtion kanssaan. Kumpaistakin syytettiin myös törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta, mutta syytteet näistä rikoksista hylättiin; ei mennyt kuin talot ja mannut.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi joulukuun 12. päivä WinCapita-jutussa yhdeksän eri henkilöä korvauksiin. Valtiolle määrättävät korvaukset vaihtelivat 14 000 ja 96 000 euron väliltä. Käräjäoikeus perusteli tässäkin asiassa päätöstä sillä, että vastaajat ovat hyötyneet Kailajärven rikollisen toiminnan ansiosta.
WinCapitan pyramidihuijaus on Suomen laajin rikosjuttu.
Yrityksen piti käydä valuuttakauppaa, josta luvattiin jopa 400 prosentin tuotto. Kyseiseen yritykseen pääsi vain suosituksen pohjalta, joten nyrkkiä heristetään monesta torpasta naapurin suuntaan ja jopa vähän pidemmälle.
Toisaalta, ihmeelliseltä tuntuu sekin, että rahansa menettäneet voivat vaatia rahojaan takaisin, mutta he, jotka ovat huijauksessa vähänkin voittaneet, menettävät kaiken.
Sijoitusrahan menettäneillä ei todellisuudessa ole kovinkaan suuria mahdollisuuksia saada rahojaan takaisin, kun rikoshyödyllä saadut rahat tuomitaan aina valtiolle; niihin ei kiinni pääse, oli sitten hävinnyt vaikka viimeisetkin siemenperunat.
WinCapita on valtiolle todellinen lottovoitto. 600 sijoittajaa teki yrityksestä voittoa ja odottaa nyt käräjiä. Heiltä on ulosottoviranomaisten toimesta saatu vakuustakavarikkoon rahaa pankkitileiltä, kiinteistöjä, maita ja muuta arvokasta.
Hannu Kailajärvi itse ei ole menettänyt mitään, kun aikoinaan ylioppilaspohjalta perustettu seksibaarikin meni konkurssiin. Britannian ja Espanjan pankeista takavarikoitiin kuusi miljoonaa euroa, jotka nekin olivat yksityisten sijoittajien rahoja.
Savostakin tyhjennettiin vielä viime hetkillä maitotilit WinCapitaan, kun naapuri oli sanonut, miten vieläkin voi lypsää rahaa. Ei ole kuulemma naapuria sen jälkeen näkynyt.
Kuten alussa WinCapitaan luottava mainitsi, on todella iso haaskaus pitää neroa kiven sisällä, sillä älykkäiden pitää antaa kukkia vapaasti.
Valtion kannalta näitä neroja pitäisi tulla lisää, sillä harvoin valtio saa rikoksesta kymmenissä miljoonissa olevan hyödyn. Niitäkin ihmisiä varmaan vielä löytyy, jotka uskovat 400 prosentin tuottoon.