Liekkimäistä palvelua

 

Sari Järvinen (vasemmalla) esittelee aitoolaiselle Maire Niemelle, miten kesäkukat olisivat edukseen.

Luopioisten Liekin kukkakauppa ja lahjatavaramyymälä palvelevat joka päivä aamusta iltaan. Toisinaan myös öisin.

Kun yöllinen juhlija halusi pehmentää kotiinpaluuta, hänelle haettiin kimppu kukkakaupan puolelta. Joskus illanviettäjä tarvitsi ehdottomasti nallen. Se järjestyi lahjatavarakaupasta.

Tämä on liekkimäistä palvelua. Liekki on kylän keskipiste, jossa hoituvat kaikenlaiset asiat.

Loma-aikaan Liekki toimii kesäkylän vastaanottotiskinä.

– Keväällä soiteltiin, että joko jäät ovat lähteneet Kukkiasta. Se oli vielä helppo tarkistaa. Mutta se vaati jo töitä, kun yritimme loma-aikaan selvittää kysyjälle, mistä saa tenniskentän avaimet, kun kunta oli kiinni, Hanna Paasio ja Sari Järvinen kertovat.

Luopioisten leppoisa tunnelma muistuttaa kesäaikaan etelän lomakohdetta. Hymyilevät ihmiset tartuttavat iloista mieltä toisiinsa.

– Ilmapiiri syntyy siitä, kun kaikenlaiset ihmiset tapaavat toisiaan. Liekki on kohtauspaikka, ja siksi me yritämme parhaamme mukaan palvella kaikissa asioissa, vaikka ne eivät välttämättä kuuluisikaan meille, Paasio sanoo.

Suuri osa Liekin palveluista ja tapahtumista jäisi järjestämättä, jos laskisi pelkästään mitä jää viivan alle. Liekissä luotetaan kuitenkin siihen, että kokonaisuus kannattaa.

– Esimerkiksi Liekkifestin järjestäminen nielee melkoisesti aikaa ja rahaa. Eikä kalastuslupien myymisessä kiireisimpään aikaan ole oikeastaan järkeä. Mutta ne kuuluvat olennaisena osana kylälle. Me haluamme tuoda hyvää meininkiä Luopioisiin, ja siksi ne ovat olennainen osa myös meidän kesäämme.

 

 

Maria Järvinen veti kesän alkajaisiksi uutta väriä Liekin erassin lattiaan.

Kesäkeitaalla viihdytään

Liekin terassi lukeutuu maan tai ainakin maakunnan viihtyisimpiin. 160-paikkaiselta terassilta löytyy niin aurinkopaikkoja kuin varjoakin.

Terassilla poiketessaan voi katsella kylän vilinää tai vetäytyä seurueensa kanssa omaan rauhaan. Lapsille löytyy terassin vierestä leikkipaikka ja kesän tapahtumapäiviin järjestetään koko perheen ohjelmaa, muun muassa poniratsastusta.

Koko kylän olohuone toimii pistäytymispaikkana. Monet mökkiläiset ja muualle muuttaneet poikkeavat terassilla tarkistamassa, olisiko tuttuja liikkeellä.

Liekin terassia kohennetaan joka vuosi. Kalusteita uusitaan ja myyntitiskejä järjestellään entistä toimivammiksi.

Täksi kesäksi lattiaan vedettiin uutta väriä ja huvimajaa uudistettiin. Terassin laidan huvimajasta saa aurinkoisena päivänä viileät juomat ja jäätelöt. Viikonloppuiltaisin sieltä myydään myös panineita yönälkään.

Liekin terassi on kesäparatiisi keskellä kylää.

Liekin terassi toimii myös monenlaisten tapahtumien tyyssijana. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna kolmatta kertaa järjestettävän terassifestarin ohjelma on entistä monipuolisempi. Perjantai-iltana Liekkifestillä tanssitaan Meiju Suvaksen tahtiin, lauantaina rokataan NMT:n ja kovassa nousussa olevan Reversed By Zeron tahtiin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?