Lakeuden Etapin asiakkaat ovat tyytyväisiä jätekuljetuspalveluihin

30.05.2013 14:21

Aarne Raevaara esitti Sydän-Hämeen Lehden kirjoituksessaan (SHL 21.5.) kummallisia, perättömiä ja myös virheellisiä väitteitä Lakeuden Etappi Oy:n toiminnasta, jotka haluan oikaista.

Raevaara viittaa Lakeuden Etapin jo vuosia järjestämään keskitettyyn asumislietteen kuljetukseen vihjailemalla perusteettomasti, että yhtiön toiminta olisi jotenkin moitittavaa kuntalaisten lietekulje-tusten osalta. Tällaisesta ei ole mitään näyttöjä, vaan lietekuljetukset ovat sujuneet pääsääntöisesti suunnitellusti ja hyvin.

Kunnan kilpailuttama lietteenkuljetus tarkoittaa käytännössä sitä, että kuntalaisten ei tarvitse enää itse tilata asumislietteen saostus- ja umpisäiliön tyhjennystä, vaan jäteyhtiö huolehtii siitä samalla tavalla kuin jäteastian tyhjennyksestäkin. Asiakkailla toki on mahdollisuus vaikuttaa tyhjennysajan-kohtaan, mikäli sille on este. Käytäntö ei siis suinkaan ole ”joustamaton ja asiakkaan tarpeet sivuut-tava”, kuten kirjoittaja väittää. Hänen mainitsemistaan ”runsaista ongelmista” ei Etapilla ole myös-kään mitään tietoa.

Saostussäiliöt tyhjennetään jätehuoltomääräysten mukaisesti, kerran vuodessa mikäli asiakas ei ole halunnut useampaa tyhjennystä. Umpisäiliöt taas täytyykin tyhjentää useammin. Säiliöiden täyttöas-teet vaihtelevat luonnollisesti käytöstä ja käyttäjämäärästä johtuen. Myös tässä voidaan joustaa pi-dentämällä tyhjennysväliä jos lietettä syntyy vähän. Säännöllinen tyhjennys kuitenkin varmis-taa järjestelmien toimivuuden, mikä on myös asiakkaan etu.

Kunnan järjestämä lietteenkuljetus on asiakkaan kannalta vaivatonta, kun ei itse tarvitse muistaa milloin kaivon tyhjennys pitäisi tilata. Lisäksi koko urakasta tulee vain yksi lasku, jonka jäteyhtiö lähettää kuljettajan sekä jätevedenpuhdistamon puolesta. Niin ikään säiliön tyhjentämisen rekisteri-tiedot, jotka nykyisin vaaditaan, tulee jäteyhtiöltä, eikä asiakkaan tarvitse itse pitää rekisteriä.

Ympäristöseikat ovatkin sitten jo aivan toisen mittaluokan mittari kunnan järjestämän lietteenkulje-tuksen puolesta. Lietteet kuljetetaan logistisesti järkevien ja etukäteen suunniteltujen reittien mukai-sesti, niin että autojen aiheuttamat päästöt ovat mahdollisimman vähäiset. Saman seudun kaivot tyhjennetään samalla reitillä, eikä ajella ristiin rastiin puolityhjillä autoilla, niin kuin väistämättä käy, jos kiinteistön haltija joutuu itse kuljetuksen tilaamaan.

Järjestelmä takaa myös säännöllisen lietevirran puhdistamoille, joilla kapasiteetti voi ylitäyttyä jos tyhjennyksiä tehdään vain muutamana kuukautena vuodessa ja kaikki säiliöt tyhjennetään kerralla. Ei ole olemassa mitään järkiperäistä syytä siihen, miksi saostus- ja umpisäiliöt pitäisi tyhjentää juuri keväällä ja syksyllä, koska niitä ei enää ajeta pellolle. On myös paikkoja, joihin pääsee paljon pa-remmin talvisaikana.

Kunnan kilpailuttamassa jätteenkuljetuksessa hinnat ovat esimerkiksi Kuntaliiton ja Valtion talou-dellisen tutkimuskeskuksen selvitysten mukaan noin 30 – 40 prosenttia halvemmat kuin kiinteistön haltijan itse tilaamassa. Siksi jätekuljetuksissa hyväksi havaittua järjestelmää on järkevää soveltaa myös lietekuljetuksiin. Näin Lakeuden Etapin toimialueella on tehty, ja vuoden 2014 aikana koko toimialue on hyvin toimivan järjestelmän piirissä.

Tasataksa lietekuljetuksissa on saattanut kuntalaiset samanvertaiseen asemaan kuljetusten hinnois-sa, kun aikaisemmin hinnat saattoivat vaihdella huimasti eri kuntien sisällä. Näin ollen sivukylällä asuvan vanhuksen lietesäiliö tyhjennetään nyt samalla hinnalla kuin taajamassa asuvan kuntalaisen.

Hiljattain teetetyn asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kuntalaiset ovat tyytyväisiä Etapin kuljetus-palveluihin. Liki 100 prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti olevansa erittäin tai melko tyytyväi-nen palveluihin. Vain muutama prosentti oli eri mieltä.

Tenho Hakola

toimitusjohtaja

Lakeuden Etappi Oy

– 9 kunnan omistama jäteyhtiö Etelä-Pohjanmaalla