Pälkäneellä pääsee kesäkuun puolessa välissä tutustumaan 1800-luvun kotikylään. Miltä pälkäneläiset tutut kotimaisemat näyttivät 1700 – 1800 -luvuilla? Miten maiseman historia näkyy edelleen nykyisen kylätien kulkijalle?
Paikalliskulttuurista kiinnostuneilla on mahdollisuus tulla kuuntelemaan Jaakko Simolan opastusta Myttäälän ja Mälkilän maiseman historiaan. Opastetulla kävelyllä keskitytään 1800-luvun alkuun, jolloin alueella tehtiin isojaon kartoitustöitä. Opastus perustuu Jaakko Simolan pro gradu -tutkielmaan, jossa hän on käyttänyt yhtenä lähteenä vanhoja karttoja. Karttaselitykset paikannimineen kertovat mielenkiintoista tietoa kahden sadan vuoden takaa.
Opastus järjestetään sunnuntaina 16.6. kello 14.00. Kävelyn kesto on noin 1,5 tuntia. Lähtöpaikkana on Onkkaalantien, Väinö Sipiläntien ja Myttääläntien risteys. Opastuksella kävellään yhdessä Huhtioisten kylään saakka. Matka yhteen suuntaan on noin 3 kilometriä.