Helsinkiläisessä matkatoimisto Toiviomatkoissa ei kesäkeskiviikkoisin nähdä toimitusjohtajaa. Silloin tapahtuu tärkeämpää: Pälkäneen torikahvio.
– Yritän vaikka väkisin saada keskiviikot vapaiksi, että pääsen torikahvioon, sanoo Tapani Oksanen.
Lapsuutensa ja nuoruusvuotensa Pälkäneellä viettänyt kunnanjohtajan poika vaalii kotiseutuidentiteettiään seurakuntatalon kahvipöydässä, jonka ääreen kokoontuu keskiviikkokerho: entisiä luokkatovereita ja muita tärkeitä paikkakuntalaisia.
Toki he voisivat tavata muuallakin, mutta torikahvion vertaista ei helposti löytyisi.
– Juonhan minä pullakahvia milloin missäkin, mutta en keksi paikkaa, missä se maistuisi yhtä hyvältä. Ovella jo tulee vastaan semmoinen kotona leivotun pullan tuoksu, jota ei baaritiskillä aisti. Se on ainutlaatuinen tervetulotoivotus, tunnelmassa on jotain korvaamatonta, Oksanen kuvailee.
Hänellä on vapaa-ajan asunto Kangasalla, joten aina ei tarvitse ajaa Helsingistä asti. Viikkorytminsä hän järjestää joka tapauksessa torikahvion mukaan. Eikä hän ole ainoa, joka tekee niin. Torikahvio yhdistää monet kesäasukkaat ja muualla asuvat entiset pälkäneläiset.
– Torikahviossa tietää varmasti tapaavansa kesän mittaan sellaisia tuttuja, joita en näe muualla: nuoruuteni ajan, 1950- ja 1960-luvun ihmisiä ja uusia tuttuja viime vuosilta. Loistava kokoontumispaikka meille seniorikansalaisille, joilla on aikaa viivähtää, Tapani Oksanen kertoo.
Kokoontuminen torikahviossa on leppoisaa istuskelua mutta ei silti mitä tahansa jutustelua. Siellä voi syntyä teräviäkin kannanottoja.
Jokunen vuosi sitten Keskiviikkokerhon pöydässä heräsi huoli Kostianvirran taistelun 300-vuotisjuhlan onnistumisesta. Alettiin kolkuttaa ovia kunnan suuntaan. Aika moni tuumista toteutuikin.
Vastaleivottua lähetystyölle
Lähetyksen hyväksi pidettävää torikahviota hoidetaan seurakunnan vapaaehtoistyöntekijöiden voimin. Torikahvion kehitti Pälkäneen pappilan emäntä Kaisa Uronen jo 1980-luvulla, ja siitä tuli nopeasti keskiviikkojen eli Pälkäneen toripäivien helmi.
Torikahviossa saa vastaleivottua kotipullaa, munkkeja ja sämpylöitä. Leipureille se tarkoittaa varhaista aamuherätystä ja pitkää työpäivää, mutta laadusta ei haluta tinkiä.
– Kangasalla yritettiin jotakin vastaavaa, mutta sitä ei saatu toteutumaan. Kunnioitan kovasti tätä talkoohenkeä ja kaikkia vapaaehtoisia käsiä. Vuodesta toiseen näen samoja tuttuja kasvoja tarjoilupöydän takana, Tapani Oksanen kiittää.
Sekä työntekijät että asiakkaat ovat uskollisia torikahviolle. Jokainen jättää lähtiessään tyhjän tilan.
Vielä 2000-luvun alkupuolella Tapani Oksanen vietti perheineen kesiä Sahalahden Pakkalassa, ja matka torikahvioon tuntui liian pitkältä.
– Nyt kadun, että jätin siihen aikaan käymättä. Monta tarinaa jäi kuulematta ja monta ystävää tapaamatta, sillä nyt heitä ei enää ole, hän huomauttaa.
