Sekä teatteri- että baarikärpänen purevat Kuohijoella

Asko Ylikippari ei suostu laulurooleihin. Vaimo Anne Ylikippari taitaa tietää syynkin.

Asko Ylikippari istuu kotitalon terassilla kädet rinnan päällä ristissä. Sydän Kuohijoki-t-paidan alla sykkii monena: rosvona, sarjamurhaajana, ranskalaisena laitapuolen kulkijana ja hitsaajana. Vain viimeinen toimi kirjoitetaan veroilmoitukseen, muut kuuluvat Kuohijoen kesäteatterin roolituksiin.

– Puoliväkisin minä sinne jouduin, iso mies hörähtää, kun kerrataan kymmenvuotisen kesäteatteriuran alkua.

Vaimo Anne Ylikippari virnistelee vieressä, koska ukaasi tuli häneltä. Kun kesäteatteria ensimmäisen kerran viriteltiin, miesvahvuus ei riittänyt.

Toisella kerralla rouva – jos ehkä toinenkin – patisteli vastahakoisen miehensä paikalle. Vuonna 2003 päästiin tositoimiin, ja niin vain Asko Ylikipparikin päätyi näyttämölle. Itsensä ylittänyt – ja yllättänyt – Ylikippari arvelee, ettei ”tämmöinen tallaaja” ikinä onnistuisi osassaan, ellei Aslak Christiansson kirjoittaisi rooleja suoraan tuntemilleen ihmisille.

– Oikein on luonnerooleja, mies nauraa pariisilaiselle pultsarille, jonka rooliin kuului naukkailla viiniä teatterilavalla.

Musikaalirooleista kysyttäessä, mies tokaisee ykskantaan, että jotain rajaa. Vaimo käkättää ajatukselle täysin rinnoin.

– Ihan hyvä näyttelijä siitä tuli, Anne Ylikippari antaa kuitenkin tunnustusta.

 

Glory-näytelmä jalostetaan tänä kesänä uuteen uskoon. Asko Ylikippari muuntuu ranskalaiseksi Jeaniksi.
Kuva: Anne Ylikippari

Harjoituksissa kylä hitsautuu yhteen

Jos alkukipinä tulikin ulkoa, palaa innostuksen liekki jo itsestään. Esiintymiskokemus on tuonut varmuutta esimerkiksi silloin, kun hitsaaja esiintyy työnäytöksissä. Teatterin myötä Ylikipparille on aivan sama tuijottaako häntä yksi vai sata silmäparia. Tosin alussa saattoi vielä paniikki iskeä.

– Minulla oli semmoinen viiden metrin matka näyttämölle. Hetkeen ei ollut mitään tietoa, mitä pitää sanoa ja tehdä. On sitä eräänkin kerran miettinyt, että kyllä ihminen on hullu, kun lähtee tämmöiseen, Ylikippari päivittelee.

Parasta antia on ollut tutustuminen muihin näytteleviin kesäasukkaisiin ja harjoitusten hyvä henki.

– Niissä saattaa tapahtua pientä jekkua, eikä esityksessäkään voi olla aivan sata varma, meneekö käsikirjoituksen mukaan, Ylikippari virnistelee kesämuistoille.

Kerran aikamiesvekkulit viivyttivät tahallaan kohtauksen jatkamista, jolloin kitaraa soittanut Aslak joutui improvisoimaan minuuttitolkulla, ennen kuin herrat suvaitsivat saapua näyttämölle. Iso mies hihittelee vieläkin tempulle, joka sai jäädä viimeiseksi sillä saralla.

Kylä-Mukkulan Aslak and the Eskimos Klubi kokoaa muutkin kuin teatterikärpäsen puremat samaan paikkaan. Ylikippari arvelee, että juuri vanha rock ja blues vetävät hänen ikäluokkaansa klubi-iltoihin. Vain yksi asia harmittaa vakiovierasta.

– Aslak on opettanut meidät niin ronkeleiksi hyvillä esiintyjillään, etteivät huonommat bändit enää kelpaakaan.

Asko ja Anne Ylikippari muistavat, kuinka Kylä-Mukkulan baaria pidettiin täysin hulluna ajatuksena. Nyt koko kylän olohuoneena toimivalla klubilla viihtyy monenlaista väkeä teatterilaisista rockin ystäviin.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?