Juhannusyö Suomussalmella. Neljä karhuemoa pentuineen syö tyytyväisenä maastoon vietyjä kalanperkeitä ja koiranmuroja. Yö on valoisa ja tyyni. Vain korppien varoitushuudot kaikuvat vanhassa metsässä.
Pennut leikkivät emojen ympärillä, nahistelevat keskenään, kiipeävät puuhun ja hörppäävät välillä maitoa emän nisistä. Muutaman metrin päässä karhuista kuvauskojun suojissa istuu Risto Mattila kameransa kanssa ja ikuistaa kaiken muistikortille.
Luonnossa karhua tapaa harvoin
Kuhmalahtelainen Mattila on harrastanut karhukuvausta kahdeksan vuotta. Vuosikymmenen luontokuvauksen parissa puuhastellut mies innostui karhuista, sillä hän kokee eläimen sympaattiseksi ja hellyttäväksi.
– Lapsillakin on oma pehmonalle, teddy bear. Karhuja seurattuani en oikein ymmärrä sitä paniikkia, mikä syntyy, jos karhu on nähty ihmisasutuksen lähellä.
Suomussalmen kuvauskojussa Mattila seurasi juhannusyönä karhujen toimia kellon ympäri. Eläimet tulevat ruokintapaikalle alkuillasta ja viipyivät siellä lähes koko yön. Ihmisten läsnäolo ei karhujen käyttäytymisestä heijastunut, vaan ne liikkuivat alueella vapautuneesti.
– Martinselkosen eräkeskuksen väki kertoi, että karhunmetsästyksen alkaessa elokuussa karhut häipyvät. Ja vaikka alueella on paljon karhuja, eivät niitä luonnossa liikkuvat ihmiset muulloinkaan näe. Karhulla on erittäin tarkka hajuaisti, jonka avulla se erottaa ihmisen yleensä jo kilometrien päästä ja poistuu paikalta, Mattila kertoo.
Juhannuksena onnisti
Martinselkosen eräkeskusta Mattila pitää karhukuvauksen suhteen parhaana. Alueella on runsaasti karhuja, ja vaikka keskus ei anna takuuta siitä, että karhuja näkee, pyöri Mattilan juhannusreissulla kuusitoista karhua ruokintapaikalla.
Luontokuvaaja ei voi koskaan tehdä tarkkoja suunnitelmia kuvausyön kulusta.
– Tietysti sitä aina toivoo, että voi kun näkisi pentuja tai eläimet olisivat muuten aktiivisia. Mitään ei voi kuitenkaan käsikirjoittaa. Tämä juhannusyön keikka oli ehdottomasti paras siksi, että nyt pennut olivat mukana. Aikaisemmin olen käynyt kuvausreissuilla toukokuussa ja silloin pentuja ei vielä näy. Myöhemmin kesällä voi nähdä myös pentuja, mutta silloin yleensä vain yhden pentueen kerralla.
Kuvia ottaessa aika etenee kuin siivillä, eikä tuntien oleskelu piilokojussa käy tylsäksi.
– Tällä kertaa minulla oli reissussa seurana vaimoni Tiina ja tyttäreni Elli. Vuokrasimme käyttöön yhden eräkeskuksen isoista kojuista, joten olosuhteet olivat varsin hyvät, Risto Mattila kiittelee.
Ei ikävä filmirulla-aikaa
Risto Mattilan karhukuvia on esillä Kuhmalahden kirjastossa heinäkuun ajan. Karhukuvien lisäksi näyttelyssä on otoksia lähempääkin, sillä Mattila on käynyt ikuistamassa Kangasalla Pohtiolammen sääksiä.
– Siinä missä karhujen kuvaaminen on rauhallista ja harkittua, sääksiä pitää laukoa sarjatulella. Niiden liikkeet ovat nopeita, niissä on räjähtävää voimaa.
Mattila kiittelee uutta kameraansa, joka on ammattitason Canon. Sillä voi ottaa kaksitoista kuvaa sekunnissa ja tarkennus on nopea.
– Filmikamera-ajoilta en kaipaa mitään, Mattila toteaa yksiselitteisesti.
Luontokuvaajalla kuluu aikaa harrastukseen itse kuvausreissujen lisäksi kotona tietokoneen ääressä. Yhdeltä karhukuvausreissulta tallentuu muistikorteille 1500 kuvaa, joista täytyy ensin valita parhaimmisto.
– Käsittelen kuvat LightRoom-ohjelmalla. Jonkin verran muutan sävyjä, rajaan kuva-aluetta ja terävöitän tai sumennan ympäristöä kuvauskohteen läheltä.
Kuhmalahden kirjaston näyttelyn kuvat Mattila valitsi tyttärensä Ellin kanssa. Printtikuvia ei kerry nurkkiin isoja pinoja, mutta kiintolevyillä kuvia on tuhansia.
– Yhden talven saisi käytettyä siihenkin, kun skannaisi vanhat diat ja paperikuvat digitaaliseen muotoon, tuottelias luontokuvaaja huokaa.
Risto Mattilan luontokuvia esillä Kuhmalahden kirjastossa (Rautajärventie 26) 1.7. -9.8.
