– Taas umpikuja, raikuu kiukkuinen lapsen ääni Suttisen tilan maissipellossa.
Hieman myöhemmin sama ääni kiljuu riemuissaan, kun kolmas kirjain on löytynyt melkein puolen tunnin etsinnän jälkeen.
Viidestä kirjaimesta muodostuvan sanan pystyisi jo päättelemään, mutta nälkä on kasvanut syödessä. Ainakin neljäs kirjain vielä etsittäisiin ennen kuin yritettäisiin löytää uudelleen labyrintin uloskäynnille, johon jo kertaalleen vahingossa päädyttiin.
Alkukesän kasvukausi oli sen verran suotuisa, että Suttisen marjatilan maissilabyrintti valmistui tänä kesänä poikkeuksellisen varhain, jo heinäkuun puolivälissä. Viime kesänä maissipeltoon ei päästy lainkaan seikkailemaan, ja siksi monessa lapsiperheessä on muisteltu kaiholla kahden vuoden takaista labyrinttiä.
Tämänkertainen versio on parannettu painos. Maissipeltoon on leikattu kilometritolkulla kapeita käytäviä. Valtaosa niistä päättyy umpikujaan. Siellä täällä seikkailijaa odottaa yllätys: ämpäriin kirjoitettu arvoitus, variksenpelätin, puutarhatonttu tai maissipellon pupu. Varsinaisena tarkoituksena on kuitenkin etsiä viisi kirjainta, joista muodostuu sana. Yhdenkin kirjaimen löytäneet seikkailijat voivat osallistua arvontaan.
Parimetrinen maissipelto peittää tehokkaasti pienen kulkijan näkökentän. Mutta mielikuvitus korvaa kaiken sen mikä silmillä jää näkemättä.
Aikuinen pysyy jotenkin suunnista selvillä maissipellon ylle kohoavan sillan avulla. Sitä kiintopisteenä käyttäen voi päätellä, mihin suuntaan kannattaisi seuraavissa risteyksissä pyrkiä. Kunnes huomaa päätyvänsä kolmatta kertaa saman umpikujaan. Maissipellossa kun kaikki polut ovat pitkälti samannäköisiä.