Lottalaulajaisten resepti on yksinkertainen ja houkutteleva: ei pitkiä puheita eikä muita esityksiä, vaan lauletaan yhdessä, pitkään ja vahvasti.
Väliajalla nautitaan lottapukuisten maanpuolustusnaisten tarjoamat pullakahvit.
Pälkäne-viikolla on jo vuosikymmenen ajan vietetty Pälkäneen Maanpuolustusnaisten järjestämää yhteislaulutapahtumaa. Yleisön suosio on taattu, ja laulajia saapuu runsaasti muiltakin paikkakunnilta.
Alkuvuosina laulajaisia vietettiin metsässä Syrjänharjun laella lottakiven äärellä, mutta vaihtelevien säiden vuoksi ja hitaasti liikkuvien mukaantulon helpottamiseksi on viime vuosina siirrytty kokonaan Nuijatalolle, joka oli aikanaan Pälkäneen Lotta Svärdin keskeisiä työskentely- ja kokoontumispaikkoja.
Siitä huolimatta tämän kesän Lottalaulajaisissa tehtiin koko illan metsäretki. Teemana olivat metsälaulut alkaen siitä, miten honkain keskellä mökkini seisoo ja matkalla kohdattiin suopursut ja metsäruusut kuin tuomet, pihlajat ja koivutkin – unohtamatta Marjatta Pokelan metsänpeikko Mörri-Mökkyä.
Esilaulajana toiminut Korsukööri Matti Huomon harmonikkasäestyksellä piti huolta, että sävelten metsässä kukaan ei päässyt eksymään yhteiseltä polulta, ja kuoro esitti lisäksi muutaman kappaleen yksinkin.
Lauluissa kukin kohtaa omat muistonsa
90-vuotias Liisa Lahti saapui Lottalaulajaisiin Jämijärveltä asti.
Hän halusi päästä mukaan tapahtumaan erityisesti omien lotta-aikojensa muistoksi, ja kun tytär Kreetta-Liisa Lahti-Uotila ja hänen miehensä Kari Uotila ovat kesäpälkäneläisiä, retki onnistui mukavasti.
– Paljon täällä on laulettu sen aikaisia lauluja. Kyllä minulle tulee monet nuoruudenaikaiset asiat niistä mieleen, Lahti kertoi hyvillään.
Hän oli 17-vuotias pikkulotta, kun hänen nuoruuteensa astui uudenlainen ankaruus: kesken koulupäivän rehtori kuulutti, että sota oli alkanut. Piti opetella hoitamaan ilmavalvontaa Lavian kirkon tornista käsin.
– Oli se vähän pelottava paikka. Portaatkin olivat mahdottoman kapeat, mistä sinne mentiin. Ja myöhemmin sieltä ylhäältä näkyivät avoimet sankarihaudat, Lahti muisteli.
Hänestä oli myös hauska nähdä maanpuolustusnaisten yllä perinnelottapukuja, jotka he saivat vuosi sitten.
– Kyllä minunkin lottapukuni vielä tallella on. Minulla oli kaksikin: työpuku oli ohuempaa kangasta ja toista vahvemmasta kankaasta tehtyä
käytettiin paremmissa tilaisuuksissa, hän kertoi.
Sotien jälkeen Liisa Lahti opiskeli kunnankirjuriksi Maakuntien Liiton kunnalliskurssilla Helsingissä, vaikka hän sittemmin päätyi maatalon emännäksi Jämijärvelle. Siinä ammatissa metsästä tuli monessa merkityksessä läheinen paikka, joten metsien lauluissa kuuluivat koko pitkän elämän muistot.
Osa laulajaisten viehätystä onkin ehkä siinä, että laulaminen yhdistää, mutta laulujen kautta jokainen kohtaa henkilökohtaiset muistonsa.
– Minulle tuli aivan mieleen tyttären häät, huokasi puolestaan Kreetta-Liisa Lahti-Uotila, kun Korsukööri oli päättänyt Lottalaulajaisten ensimmäisen osan Metsäkukkia-valssiin.
Hän kiitteli myös laulajaisten tunnelmaa.
– Hieno asia, että tällainen tapahtuma saadaan aikaan. Onhan se Pälkäneen Maanpuolustusnaisille melkoinen voimainponnistus, hän totesi.
