Nuotiotunnelmia
1. osa
Istun kannolla, kiehisiä vuoleskelen,
Niin kiire vie usein mukaansa ihmisen 2. osa
nuotiotani kiireettä sytyttelen, että unohtaa hän voiman hiljaisuuden,
liekit nuolevat tervaksia voimistuen, kohinan puiden ja laulun lintujen,
tulen yllä käsiäni lämmittelen. puron solinan tai sateen ropinan,
Keittopuulla vettä pannullinen, lumella narskeen alla askelten.
liekeille sen asettelen, kuumentelen, Huomiotta jää vuoksi paineiden
kahvipussin repustani kaivelen, kauneus kuohuvien, kimaltavien vesien,
höystöt kouralla pannuun lisäilen. pauhu myrskytuulen, välke salamoiden,
Kiehahtaen sylkee se nuotiolle osuuden, värit sateenkaaren ja auringonlaskujen.
puukolla keitoksen tasaiseksi sekoittelen, Usvan leijuvan järvenrantojen,
sivummalle siirtelen, koputtelen, tuoksut herkät monien kukkien tai
kahvin selkiämistä tovin odottelen. suon hajujen tuntee ihoon tarttuvan.
Eväsleivät esiin availlen, Marjat ja sienet, herkut metsien,
pahkakuppini juomalla täyttelen, kuun loisteen ja tuikkeen tähtien,
olostani, elostani nauttien nuo aarteet luonnon suloisen,
maailman menoa mietiskelen. ympärillään kokee juhlan aistien.
3. osa
Tervassavu nenää hivellen,
päällä jo laantuvien liekkien
kruunuksi hetken haihtuvan
paistan makkaran makoisan.
Hiillosta vielä tovin katselen,
lopuksi sen pois sammuttelen,
kuksani purossa huuhtaisen ja
pannun kera reppuun pakkailen.
Reppuani olalleni nostaen
vielä ympärilleni silmäilen,
taukopaikkani idyllin tallentelen
muistikuvina mukaani keräilen.
Verkalleen matkaani jatkaen
yhä nuotiotunnelmassa viipyilen,
rentoutuneena – jarrutellen –
arkeeni kiireiseen palailen.
27.11.2006 nuotiolla laavuvaatteen alla.
LINTUMAILLA Antti Nikkinen, 2005
Reppu selkään ja pyssy pykälään,
metsätien päähän auto jäädä saa,
kun erämiehet metsään jonossa katoaa,
korpia koluamaan, saloja samoamaan,
tarhoja Mielikin* tarkastamaan.
Rippe reippaana edellä hypellen
tuoksuja tuoreimpia haistelee,
väliin se iloisesti haukahdellen
siivekkäitä arimpia karkottelee.
Ruskametsä huokailee, havisee,
puut suuret kulkuamme seurailee
retkemme suojaansa piilottelee.
Syysauringon lämmöstä nauttien,
selkä hiljalleen hiestä kostuen
kuruissa kierrellen ja mäet tutkien,
kanalintuja kiihkolla etsimme.
Saappaamme suota innolla survoen,
purovettäkin matkalla maistavat
kanervia ohimennen hyväillen
kallioita karkeita polkevat.
Sammaleet jäljet tallentavat,
vaeltajille tuleville viestin jättäen:
Eränmiehet tästä ohitse kulkivat
syksyn jahtiretkestä nauttien!
Nyt kuusikossa kiivas haukku soi,
kas, pystykorva iäkäs taitaen
metson kookkaan oksalleen hypnotisoi,
näin meille kohteen komean osoittaen.
Kivääri kouraan, kuti putkeen
ja miehet mahalleen mättäiden taa,
pian kaiku toistaa pamauksen,
ukkometson alas oksaltaan keikauttaen,
Rippe sitä jo maassa pöllyttää omistaen.
Vuorotellen tilanne haukuista uusitaan
ja saalis joskus lentoonkin pyrähtää,
liike varomaton kun paljastaa vaanijan,
lintua pakenevaa vain katsein seurata saa.
Jahtipäivä illaksi hämärtyy,
asentopaikka yöksi valitaan,
laavu laaditaan ja nuotio syttyy,
lintusoppa pannaan kiehumaan.
Nuotion lämpö kun lisääntyy
varusteita kastuneita kuivaillaan,
tuoksu kertoo ruoan pian valmistuvan,
lihaa linnun päästään maistamaan.
Vatsa täyttyy, raukeus vallan saa,
leikki liekkien katseet vangiten
aatokset muistojen poluille johdattaa,
illan vietämme jahtijuttuja kertoillen.
Nuotio lämmöllään unta avustaen,
selättää ryhmän uupuneiden erämiehien,
makuupussit nyt raavasta täytettä saa,
puiden huminan yli käy jyly kuorsauksen.
Aamulla Rippe joukkomme herättelee,
parrakkainkin poski kostean ”suukon” saa,
kahvi nopeasti keitetään, evästä nautitaan,
leiri puretaan, korpi meitä kutsuu taas.
Erämiehet kairalla innolla kulkevat,
viikon lintujahdista nauttien,
ruskamaisemat kauniit katsein vangitsevat,
ne värein hehkuvin mieliinsä tallentaen.
Iltana jahtipäivän viimeisen
yötulen oivan rakennamme,
laavun kerran vielä viritellen
iltataivaalta säätä aavistelemme.
Rakovalkea leirimme valaisee,
tulen lämpö kehomme rentouttaen
uneen rauhaisaan tuudittaa
maailmaan satumaisten jahtien.
Aamun viileys arkeen palauttaa,
valkea vaippa jo peittää maan,
ensilumi viestiään levittää
airuena talven pian saapuvan.
Auringonpaiste matkaamme kirkastaa
lähtiessämme saaliiden kera kotiinpäin.
Pian palattuamme ystävä kutsutaan tähtien taa,
Ripen jahtiura näin ansiokkaan päätöksen saa.
Tarina on riimitelty erään metsästystoverini kertomuksen pohjalta ja omistettu hänen nelijalkaisen jahtikaverinsa, kelpo ikähaukun muistolle.
*)Tapio on metsänjumala, jolta anotaan jahtionnea suurriistaa pyydettäessä, mutta hänen vaimoltaan Mielikiltä anotaan jahtionnea pienriistaa pyydettäessä.
Sinisiä ajatuksia
Painuu päivä syliin illan, kirkkaus käy alle synkän sillan.
Piirtää tumman varjon hankeen hohtavaan paljas puu,
silmuihinsa vielä uuden kasvun kiihko piiloutuu,
taivaan sinikansi jossain pilvien yllä kaareutuu.
Väistyy päivä verkkaan metsänreunan taa,
illanrusko vielä lännen taivaan pilvet somistaa.
Hämärä jo esiin hiipii huntuineen,
liekkeet hiipuu, hiljaiseksi käy maa,
tienoo siniviittaan pukeutua saa.
Sävy sininen vain hetken elää saa,
tovin hanki puhtoinen voi luoda hohdettaan.
Saapuva ilta edestään valon syrjäyttää,
se sinen joutuin pimeydeksi väsyttää.
Yön rauhaan luonto asettuu,
valon viime säde illan usvaan sammuu.
Vanha kuukin pilvien takaa kurkistaisi,
ne hiukan jos verhojaan raottaisi.
Aamu uusi valkenee, värit kirkkaat heräilee,
varjot hennot vielä hangen pintaa hyväilee,
jälleen hyvästejään heittää hetki sininen,
paiste päivän viimein haihduttaa sen.
Elon kirjo ilon kirkkain värein täyttynee,
murhe tummin sävyin sitä hiukan somistelee.
Vaikka polkumme usein piirtyy aikaan viivoin kovin,
niin valosta saamme voiman arjen vaellukseen.
Toiveen kainon saa kantaa Ajatar sormin somin;
matkassaan aina jos vois’ pitää hetken sinisen.
22.1.2012 Antti Nikkinen
illan lumisateen innoittamana
Pohjoisen hangilla
Lähden ladulle suksineni
sitä hiihtelen hiljalleen,
suksieni suhinaa kuunnellen
lumisia puita katselen
rinteitä tunturien ihastelen.
Latu-uralta pois käännähdän
umpihankeen sauvoen
metsän kätköön katoan,
hiljaisuuden ympärilläni aistien
pumpulilumesta lumoudun.
Hanki kantaa haaveilijaa
metsä hyväksyy kulkijan,
riekkoparvi minua opastaa
edestäni pakoon pyrähdellen
taakse tykkylumisten mäntyjen.
Reunaan laajan aukean
kelolle kaatuneelle istahdan,
repun selästäni riisun
eväitä esille kaivelen
auringonpaisteesta nautiskelen.
Termospullosta kuumaa kahvia kaatelen
kuluneesta kuksastani juoman maistelen
eväsleivän vatsaani huuhtoen,
rusinapakettia rapistelen
kourallisen herkkuja mutustelen.
Auringonsäteistä nauttien
lämmön hyväilyyn nukahdan
männyn runkoon nojaudun,
unen maailmaan vajoan
padot mieleni vapauttaen.
Tuulen henkäyksen viileän
lähettinä illan saapuvan
kosketus herättää uinujan,
kylmänvärein ravistaen
todellisuuteen palauttaen.
Puukolla kuivalihaa veistelen
palasia huulilleni nostelen,
’energiapurkkaa’ pureskellen
paluumatkalle jo suksia kiinnittelen,
varusteet reppuuni keräilen.
Lumessa upottavassa kahlaten
lopulta huoltokelkan uraa seuraten,
majapaikkaa kohti hiihdellessäni
hiihtoretkestäni hiljaisen kiitoksen
kairojen haltijoille lähettelen.
Antti Nikkinen
Vuoden 2003 kevään kokemusten pohjalta
Lintumaita kulkien Antti Nikkinen 2008
Lintujahdissa vietin tulilla valvoen yötä
riimittelin säkeitä näitä hämyssä nuotiohetken.
Oli mulla kulunut reppu ja haulikko myötä,
kumppanit oivat nuo monen jahtiretken.
Saappaat sai rennosti paikkaansa vaihtaa
ja maisema matkalla verkkaan muuttui,
korpisuota kosteinta ylittäessä
joskus ne rimpeenkin juuttui.
On koppelo naaraista kaikkein jaloin,
eikä se pyytäjää turhaan säiky.
Syksyllä lintuja jahdata passaa,
niitäpä jälleen metsistä löytyy.
Laatu on korkea riistalla tuolla,
sen pyynti taitoa vaatii juuri
ja vaikken olisikaan sorean päälle,
niin saaliina sillä on arvonsa suuri.
Korvet ken yhä omakseen tuntee
hän jahdista siellä nauttia voi,
saa vaeltaa, naakia ja saalista pyytää,
taitojaan käyttäen kulkea Mielikin mailla.
Luonto ohjaa kulkijaa tahtonsa mukaan
olen sen havainnut usein saloilla siellä.
Iloja vaikka voi korvessa kokea paljon
niin synkät sävyt sen saa myös sisäänsä niellä.
Hetkeksi sivuun siirrän luonnon
ja monet kiehtovat ihmeet sen,
koppelon koetan pyytää yhden vielä
saaliina mukanani kotiin viedä.
Ruokana ei ole vertaistaan toista,
riistalaji muu ei usein tasolleen yllä.
Siitä tehdä voi syötävää monenlaista
herkkusuille makuja riittää kyllä.
Jahtiajatuksin Itä-Suomen suunnalla
Savusaunojat
Kätkössä suurten puiden,
saartamana savun tuoksun,
suojassa saunan hämyn,
lämmössä lempeän löylyn,
isännän kädessä löylykauha,
kiukaasta huokuu lämpö, rauha.
Kiire on jätetty matkain taa,
ystävät yhdessä nauttia saa,
löyly ihon saa hikoamaan,
juttukin kulkee rattoisaan.
Öljylamppu ikkunan takaa valoa luo,
saunojille nöyrille riittää tuikku tuo.
Saunan taakse nyt kulku johtaa
siellä lampi välkkyen hohtaa.
Lähteen vesi viileä tuo,
solisten kutsuu saunojaa luo.
Lammessa virkistyy veikot nää,
jälleen voimme lauteet miehittää.
Toistoja tehdään me vallan monta,
ei kiukaalle jää kiveä kastamatonta.
Yöhyt hämyyn käy verkkojaan virittämään
saunojain siirtyessä peseytymään.
Raukeina lähdemme pirtille päin
astellen puhtoisina poikina vierekkäin.
Antti Nikkinen
Tämä runo on omistettu ystävilleni
Kaino ja Valo Verroselle Alavieskaan
kiitokseksi syksyn 2012 savusaunanautinnosta.
Esitetty Haltiapäivässä kesällä 2013.
