Hei, laukkaa keppari kulta!

Ratsastusseura PR-88:n keppihevostapahtuma valloitti sunnuntaina Kostian muistomerkkialueen.

Kostian muistomerkkialue sai odotella Pälkäne-viikon ajan tyhjänä, kun juhlia vietettiin muilla paikoilla. Sunnuntaina tapahtui koko käännös parempaan päin, kun Ratsastusseura PR-88:n Kostia-henkisen esteratsastuskilpailun ratsukot ja yleisö alkoivat täyttää kenttää.

Varsinainen kisa käynnistyi kello 14, mutta ilmoittautuminen alkoi tuntia aikaisemmin, joten ennen lähtöhetkeä tunnelma ehti tiivistyä jännitystä kihiseväksi.

 Ratsastajat kävivät tutustumassa ratoihin, ja runsaslukuinen yleisö viihtyi alhaalla vierasvenesatamassa, missä palvelivat muun muassa kahvipuffetti sekä kaksi ahkeraa shetlanninponia, joilla pääsi ratsastamaan talutuksessa.

 Samalla alueella toimi myös hevosmyynti ja -vuokraus niitä varten, jotka halusivat kilpailla, mutta eivät omistaneet hevosta. Taustamusiikki ja selostaja Matti Rauhalahden juonto kaikuivat kovaäänisistä.

Muovinauhoin rajattuja esteratoja oli rakennettu puiden lomaan kolmea kilpaluokkaa varten: helpoimmassa luokassa esteiden korkeus oli 10–20 senttiä, seuraavassa 30–40-senttiä ja vaativimmassa,  aikuisille ja haastetuille ratsastajille avoimessa luokassa 50 senttiä. Esteitä oli joka luokassa erityyppisiä, kaikki suurella huolella rakennettuja ja numeroituja.

– Melkoinen vaivannäkö, kun ratsut ovat sentään vain keppihevosia, vai mitä?

Vastauksen saattoi lukea jo kisaan osallistuvien hevosten alentuvista silmäyksistä.

– Ai keppihevosia? No joo, mutta ei mitään VAIN. Me vasta ollaan hevosia, yksilöllisiä, kauniita, hyvin hoidettuja ja omistajillemme erityisen rakkaita. Niin, ja meillä on hyvät kilpailuhermot.

Keppariratsastus on tosi liikuntaa

Rosaliina Lintunen ja Prego, Lotta Rauhalahti ja Sele sekä Virpi Nikkilä ja Vihu hetki ennen kilpailun alkua.

Kisat aloitti historiallinen keppihevoskulkue, joka kiersi juhlakentän marssin tahdissa. Sitten alkoi odotus.

Rosaliina Lintunen hevosellaan Brego osallistui keppihevoskilpailuun toista kertaa elämässään. Hänen ystävälleen Lotta Rauhalahdelle ja Sele-hevoselle kilpailu oli ensimmäinen, samoin Virpi Nikkilälle ja Vihulle.

Tytöt olivat käyneet etukäteen tutustumassa rataan ja esteisiin, mutta kilpailujännitys kipristeli silti jokaisen varpaita – ainakin vähän.

– Tää on tosi kivaa, he vakuuttivat.

Ratsastusseura PR-88:n toimitsijoilla oli kiireisiä päiviä tapahtuman järjestämissä; lisäksi olivat kaikki pukeutuneet historiallisiin asuihin. Tuula Rantanen kiitteli myös yhteistyökumppaneita, Kostian koulun vanhempaintoimikuntaa ja MLL:n paikallisyhdistystä avusta.

– He tekivät tämän tapahtuman mahdolliseksi, koska saimme tänne järjestymään puffetin ja grillimakkaramyynnin, hän kertoi.

Iida Rautanen ja Scarlet ylittävät viimeisen esteen.

Keppihevosratsastusta ei tarvitse seurata pitkää aikaa ymmärtääkseen, että se on kunnon liikuntaa. Kostia-kilpailussa isommat ratsastajat liikkuivat vaikeassa maastossa taistelualueen kuopissa ja risukossa, ja esteet on ylitettävä niin kuin missä tahansa estejuoksussa, mutta ilman käsien apua, koska kädet tai ainakin toinen käsi pitelee ratsua.

Loppusuoralla kiihdytettiin vauhtia hurjien kannustushuutojen keskellä, sillä sekuntikello raksutti maalissa. Tosin jokaiselle osanottajalle oli luvassa palkinto, mutta kolme nopeinta palkittiin vielä erikseen.

 Eikä se ole edes palkinnosta kiinni – on vain niin mahtavaa päästä rakkaan kepparin kanssa kisaamaan.