Suomen seurakuntien työntekijämäärä on viimeisten 40 vuoden aikana kaksinkertaistunut. Nyt seurakunnissa on yli 20 000 työntekijää.
Pälkäneen kirkkovaltuustoa johtava Juhani Järvinen muistelee, että 1950-luvulla Pälkäneellä oli kirkkoherran lisäksi diakonissa, kanttori, suntio-haudankaivaja ja nuorisopappi, joka 1960-luvun lopulla vaihtui nuoriso-ohjaajaksi.
Vuoden 2007 seurakuntaliitoksen jälkeen työntekijöitä on 14, vaikka useita kiinteistöpuolen tehtäviä, jotka aikaisemmin hoituivat palkatun työvoiman avulla, on ulkoistettu.
Seurakunnan kiinteistömassa kasvoi samaan aikaan kuin henkilöstömääräkin.
– Siunauskappeli rakennettiin vuonna 1969 ihan kuin kirkotkin aikanaan: tarvittiin vapaaehtoisia ja talkoohenkeä, ja niitä myös löytyi. Isänikin kiersi muiden mukana ympäri seurakuntaa keräämässä varoja. Yksi antoi hankkeeseen rahaa ja toinen tukkeja, Järvinen muistelee.
Sen jälkeen nousi uusi rakennus vielä parilla vuosikymmenellä. Seurakuntatalo valmistui 1979 ja Seitsyen leirikeskus 1990.
– Seurakuntaliitoksen myötä kiinteistöjen määrä vielä tuplaantui. Kirkkoja ja seurakuntataloja on kaksi. Lopputulos voisi olla aika lailla erilainen, jos tässä tilanteessa pitäisi päättää, mitä näistä kiinteistöistä rakennettaisiin, Järvinen sanoo.
Tulot pienenevät, menot kasvavat
Juhani Järvinen tietää, etteivät seurakunnan rahkeet jatkossa riitä kaikkien kiinteistöjen ylläpitoon.
– Raamatussakin sanotaan, että on aika rakentaa ja aika purkaa.
Seurakunnat joutuvat purkamaan sekä kiinteistömassaansa että henkilöstöorganisaatioonsa. Kiinteistö- ja henkilöstökustannukset kasvavat, mutta verovarat, joilla ne maksetaan, pienenevät.
– Vuonna 2007 seurakuntaliitoksen jälkeen Pälkäneen seurakunnassa oli jäseniä yli 6000. Nyt meitä on 300 vähemmän. Viiden vuoden aikana seurakunnan väkimäärä on vähentynyt niin paljon, että verotulojen pienentyminen vastaa yhden työntekijän palkkakustannuksia.
Pälkäneellä seurakunnan väkimäärän pieneneminen ei kaupunkien tapaan johdu kirkosta eroamisista, vaan vanhusvoittoisesta väestörakenteesta.
– Meillä on lähes kaksi kertaa enemmän hautajaisia kuin ristiäisiä.
Seurakunnan työntekijämäärä pieneni yhdellä, koska eläkkeelle siirtyneelle Paula Elorannalle ei palkattu seuraajaa, vaan tehtävät jaettiin muiden työntekijöiden kesken. Ratkaisu ei ollut helppo, sillä Pälkäneen seurakunta on hoitanut lapsi- ja nuorisotyön esimerkillisen hyvin.
– Seurakunnan tilinpäätös jäi 150 000 euroa alijäämäiseksi. Jokainen päättäjä ymmärtää henkilöstön tärkeyden, mutta tällaisessa tilanteessa meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa nuorisotyöntekijän palkkaamiseen.
Karsinta kannattaa tehdä kerralla
Juhani Järvisestä tuli isänsä Erkin tapaan rakentaja ja kirkkovaltuutettu. Nyt rakentajan pitäisi ryhtyä purkamaan vuosikymmenten varrella pystytettyjä seurakunnan rakennuksia ja rakenteita.
Vaikka seurakunta elää tällä hetkellä yli varojensa, purkutyöhön ei kannata kiirehtiä, sillä samaan aikaan kirkossa ollaan uudistamassa kaikkien seurakuntien hallintomalleja.
Seurakuntauudistuksen keskeisenä tavoitteena on, että talous, hallinto, tukipalvelut ja henkilöstöhallinto hoidettaisiin jatkossa hiippakunnan tai rovastikunnan kokoisella alueella. Kirkon perustehtävät, kuten jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset olisivat jatkossakin seurakuntien vastuulla.
Jos Pälkäne karsisi ensin omat rakenteensa ja rakennuksensa, vaarana olisi, että isompi organisaatio tekisi saneerauksen heti uudestaan.
– Kuluvaa valtuustokautta on jäljellä enää puolitoista vuotta. Tämä valtuusto ei enää ryhtyne pohtimaan kiinteistöjen tai henkilöstön muutosta. Ja onneksi meillä on Pälkäneeltä kaksi edustajaa kirkolliskokouksessa. Jari Kemppainen ja Matti Huomo pitävät pienten seurakuntien puolia asioista päätettäessä ja tuovat terveisiä seurakunnan päättäjille, Järvinen kiittelee.
Uudessa hallinnossa tärkeintä on se, että toiminta pysyy läheisenä.
– Elävyys ja kotoisuus on pienen seurakunnan voimavara. Jumalanpalvelusyhteisöjen tulisi pysyä nykyisen mukaisina ja tutun henkilöstön käsissä.
Miten kirkko jätetään hallitusti kylmilleen?
Kiinteistöjen ylläpito koituu seurakunnille kalliiksi. Pelkästään lämmityskulut ovat valtavat, ja siksi seurakunnat pyrkivät jättämään osan kirkoista kylmilleen talveksi.
Juhani Järvinen tietää rakennusalan miehenä, että vahingot voivat olla säästöjä suuremmat, jos kylmissä kirkoissa tapahtuu esimerkiksi kosteusvaurioita. Rakenteiden lisäksi vaarassa ovat kirkkojen taide- ja soitinaarteet.
– Olen toivonut kirkkohallitukselta jämäkämpiä ohjeita siitä, miten kirkkojen lämpötiloja voidaan hallitusti pudottaa.
Pälkäneellä päättäjät joutuvat harkitsemaan, voisiko seurakunta tulevaisuudessa myydä esimerkiksi pappilan tai leirikeskuksen. Tehtävä ei ole helppo, sillä vähemmänkin käytetyistä kiinteistöistä luopuminen tuottaa tuskaa.
Seuraavassa kirkkovaltuuston kokouksessa pitäisi päättää Vuolijoen Kyörin pirtin myymisestä. Kauppa olisi testamentin mukainen, ja pirtille löytyi ostajat, joilla on halua ja kykyä vaalia kiinteistöä arvoisellaan tavalla. Silti pirtin myyminen ei ole läpihuutojuttu.
Pappilan lämmityskustannuksia seurakunta aikoo pienentää maalämmön avulla. Sen rakentamisesta päätetään elokuun kirkkoneuvostossa.
Vielä kiinteistöjä vaikeampaa on pohtia, mistä vakansseista seurakunta voisi luopua. Pälkäneellä työntekijämäärä on seurakunnan kokoon suhteutettuna pieni. Vähällä väellä saadaan valtavasti aikaan, kiitos aikaansaavien työntekijöiden ja vapaaehtoisten.
– Monet ulkopaikkakuntalaiset ihailevat vapaaehtoistoimintaamme. Pälkäneen seurakunnassa monenlaiset ihmiset löytävät paikkansa toimia.
Vapaaehtoisten ansiosta seurakunnan toiminta tulee lähelle pitäjän eri kolkilla ja elämän eri vaiheissa.
60 vuotta: Pihaseurat syntymäpäivän kunniaksi saunarannassa
Seurakuntayhteys löytyi nuorena
Juhani Järvinen istuu seitsemättä kautta Pälkäneen kirkkovaltuustossa ja toista kautta puheenjohtajana sen edessä. Hän lähti mukaan vuoden 1986 kirkollisvaaleihin, kun kahdeksan kautta valtuustossa mukana ollut isä Erkki Järvinen jättäytyi pois.
Vaikka valtuuston puheenjohtaja joutuu painiskelemaan hallinnon ja talouden kanssa, ne eivät ole syy miksi Juhani Järvinen hakeutui kirkon luottamushenkilöksi.
– Kyllä minulla on päällimmäisenä mielessä seurakunnan ja kirkon pääsanoma. Seurakunnan strategiassa tämä on kuvattu niin, että seurakunta pitää tarjolla evankeliumin sanaa sakramenttien ja palvelun kautta.
Juhani Järvisen elämässä kantava asia on ollut nuorena löytynyt henkilökohtainen usko.
– Sunnuntaiset jumalanpalvelukset jo lapsuuden kodista alkaneena tapana ovat yhä tärkeä osa omaa hengellistä elämääni. Kauniissa kirkoissamme olisi tänä päivänä kyllä tilaa useammillekin ja monet saisivat kirkkomatkasta hyvää elämäänsä, jos vain tulisi lähdettyä.
Tärkeä vaihe Järvisen elämässä oli nuorten piiri.
– Siinä oli virikkeellisyyttä ja intoa. Siitä tuli voimavara, joka sitoutti seurakuntayhteyteen ja kirkkoon.
Parikymmentä piirin jäsentä kokoontui heinäkuun puolivälissä Järvisen saunarantaan. Osa heistä ei ollut nähnyt toisiaan 40 vuoteen.
55–75-vuotiaiden entisten nuorten tapaaminen oli lämmin ja koskettava.
– Olimme kuin yhtä perhettä.
Nuoruusvuosina ryhmä jakautui sallivampiin ja ehdottomampiin suuntauksiin. Juhani Järvinen edusti tiukempaa linjaa.
Seurat kotirannassa sunnuntaina kello 15
Seitsemän vuotta papin sijaisuuksia tehnyt Virpi Järvinen aloitti kesäkuussa vakituisena Hattulan seurakuntapastorina. Juhani Järvisen aikanaan tunteneiden olisi ollut vaikea uskoa, että hänen vaimostaan tulisi pappi. Nuorena ja ehdottomana raja vedettiin paljon naispappeutta pienempiinkin asioihin.
– Nuorena ja innokkaana kiinnitettiin huomiota pilkkuihin, jotka eivät aina olleet olennaisia. Nyt haluan ajatella asioista enemmän muut huomioiden ja omat virheet myöntäen. Kun Virpistä tuli pappi, olen myös oppinut ymmärtämään, mitä kaikkea seurakunnan paimen joutuu kantamaan.
Jyrkimmillään tilanne johti kotikirkon boikotointiin. Nyt turhat erimielisyydet on haluttu haudata, eikä Pälkäneellä enää puhuta järvisläisistä.
Juhani Järvinen täyttää lauantaina 60 vuotta. Merkkipäivää juhlistetaan sunnuntaina Mallasveden rantamaisemissa vietettävissä seuroissa.
Kotitalon ja saunarannan väliin mahtuu vain pari sataa metriä kesantopeltoa.
– Olen odotellut, että lapset kiinnostuisivat tonteista.
Eläkepirtin Järvinen aikoo rakentaa viimeiselle tontille rantatörmän päälle.
Järvisellä on kymmenen sisarusta, jotka kaikki asuvat Pälkäneellä. Veljeksistä kolme on päätynyt rakennusalalle.
Omia lapsia on seitsemän. He kaikki ovat jo täysi-ikäisiä, ja enää kuopus asustaa kotona.
Sunnuntaina 11.8. kello 15 alkavissa pihaseuroissa ovat mukana Pälkäneen ja Luopioisten viimeisimmät kirkkoherrat Jaakko Uronen, Jari Kemppainen ja Olli Kaskelma, joiden kaikkien kanssa Juhani Järvinen tehnyt kirkkovaltuutettuna työtä.
Järvinen toivoo, ettei seuroihin saavuttaisi lahjojen kanssa. Tilaisuudessa kerättävä vapaaehtoinen kahviraha ohjataan Viron ystävyysseurakuntaan Pilistvereen.
– Olen saanut olla mukana Jari Kemppaisen ja Arvi Tunkelon vetämillä Pilistveren reissuilla. Vaikka meilläkin on tiukkaa, niin tiedän että siellä euro merkitsee vielä monta kertaa enemmän, Järvinen perustelee avustuskohdetta.
Hattulan rakennuspäällikkö: mielikuva leppoisasta kunnan virasta on legendaa tai menneisyyttä
Entistä vähemmällä tehdään entistä enemmän
Juhani Järvinen tutustui Kukkolan lähistöltä Mieliästä kotoisin olevaan Virpiin aikanaan nuorten piirissä. Pari heistä tuli Helsingissä, johon Juhani lähti rakennushommiin ja Virpi teologiaa opiskelemaan.
– Löysimme toisemme vasta Helsingissä, vaikka olimme nähneet Pälkäneellä seurakunnan tapahtumissa, Juhani Järvinen sanoo.
Pälkäneelle palattuaan Juhani Järvinen oli ensin Rakennusliike Ahdin palveluksessa rakentamassa muun muassa Koskikeskusta Tampereella. Sittemmin hän toimi 13 vuotta monialayrittäjänä. Mies ajoi naapurissa leivottavaa Uotilan leipää pitkin eteläistä Suomea ja pyöritti lisäksi rakennustyömaita yhdessä veljensä Matin kanssa.
Viisi vuotta sitten Järvinen siirtyi Hattulan kuntaan aluksi kiinteistörakennusmestariksi ja sitten rakennuspäälliköksi. Lasten kanssa pitkään kotona ollut Virpi oli aloittanut jo pari vuotta aiemmin papin työt Hattulassa tien toisella puolella.
Juhani Järvinen sanoo oppineensa Hattulan-vuosien aikana, että puheet leppoisasta kunnan virasta ovat legendaa tai menneisyyttä. Hämeenlinnan vanavedessä kasvavaa kuntaa pyöritetään vuosi vuodelta tiukemmalla budjetilla.
– Talouden tasapainottamisesta on tullut pysyvä olotila. Taas on saatu ensi vuodeksi säästötavoitteet. Entistä enemmän pitäisi saada aikaan entistä vähemmällä.
Rakennuspäällikön työsarka on laaja ja näkyvä. Järvinen vastaa kiinteistöistä ja niiden ylläpidosta, korjauksista ja remontoinneista ja koordinoi myös uudisrakentamista. Rakennuspäällikkö on se henkilö, joka saa sulatella ja suodattaa kuntalaispalautteen. Usein lounaan luontaisetuna on tarjolla myös koulun tai päiväkodin korjauslista.
– Kiinteistöt ovat palveluiden kannalta olennaisia. Päiväkodin arki ei pyöri, jos puitteet ovat rempallaan.
Järvistä huolettaa se, millaista tahtia kunnat keräävät korjausvelkaa.
– Käyttömenot on pakko kursia kokoon jostakin. Investoinneista on paljon helpompi säästää, ja siksi kiinteistöt ja tiet rapautuvat.
Järvinen painiskelee työssään samojen ongelmien kanssa, joita hän luottamushenkilönä koettaa ratkoa seurakunnan puolella. Vanheneva kiinteistömassa ja kosteusongelmat ovat tulleet tutuksi Hattulassa, jonka kunnanvirasto muuttaa kesän aikana lopullisesti Pappilanniemen entiseen sairaalaan. Kosteusongelmista kärsivän viraston yksi siipi on suljettu jo aiemmin, ja nyt talo hiljenee toistaiseksi.
