Pälkäneeltä saat enemmän: Kampanja laajenee nettiin ja Facebookiin

Arvonta huipentaa yrittäjien kesäkampanjan

Viisitoista pälkäneläisliikkeiden ahkeraa asiakasta palkitaan syyskuun alussa sadan euron lahjakorteilla. Arvonta huipentaa keskustan yrittäjien tämänkesäisen Pälkäneeltä saat enemmän -kampanjan.

Arvonnassa ovat mukana kaikki, jotka ovat keränneet kymmenen leimaa Pälkäneeltä saat enemmän -ostospassiin ja palauttaneet sen elokuun loppuun mennessä.

Ostospassien kanssa kierrettiin ahkerasti liikkeitä alkukesästä, kun kampanja oli runsaasti esillä Lomakauden avaus -tapahtuman ansiosta. Viimeisinä viikkoina leimojen kerääjät ovat taas aktivoituneet. Voittomahdollisuudet ovat edelleen suuret, sillä vasta joitain kymmeniä passeja on palautettu liikkeisiin.

 Pälkäneeltä saat enemmän -kampanjan tavoitteena on, että pälkäneläiset ja kesäasukkaat löytäisivät paikkakunnan kattavat palvelut entistä paremmin. Kampanjan avulla pyritään myös tuomaan esiin vanhan hyvän ajan palvelua, jota Pälkäneeltä edelleen saa. Iloisen mielen ostosraitilla kauppias on tuttu, sana pitää ja asiointi hoituu kiireettä ja jonottamatta.

 

Kampanja näkyy monessa paikassa

Pälkäneeltä saat enemmän on keskustan yrittäjien yhteishanke.

Yrittäjät kokoontuivat pitkin talvea aamukahveille suunnittelemaan uudenlaista yhteistyötä, jonka avulla Pälkäneestä tehtäisiin entistä houkuttelevampi kauppapaikka ja valtateiden varsien jättimarketteihin kyllästyneet asiakkaat saataisiin palaamaan lähipalveluiden pariin.

Yhteistyö on todettu hedelmälliseksi. Myös kesäksi käynnistetty kampanja on toiminut. Sillä on saavutettu sellaistakin, mitä ei osattu odottaa. Asiakkaat ovat kehuneet, että lehdessä, ostospassissa, kartassa, netissä ja banderolleissa näkyvä kampanja on tuonut tekemisen meininkiä kylälle.

Kesä on ollut kaupallisesti edellisvuotta parempi, vaikka pälkäneläisyrittäjätkin ovat saaneet osansa Euroopan taloustaantumasta. Uusia haasteita yrittäjille tuo mökeillä tapahtuva sukupolvenvaihdos: nuori mökkiläispolvi ei vielä osaa hyödyntää mökkipaikkakunnan palveluita, koska ei tiedä miten joustavasti ja edullisesti asiat hoituvat maaseudulla.

 

Facebook-ryhmän jäsenille etuja ja arvontoja

Pälkäneeltä saat enemmän -brändi ei katoa, vaikka valtatien varsien banderollit kerätään pois elokuun lopussa, kun kesän ostospassikampanja päättyy. Syksyn aikana kampanja laajenee nettiin ja Facebookiin. Pälkäneeltä saat enemmän -ryhmän kautta suoritetaan arvontoja ja tarjotaan asiakkaille muitakin etuja.

Hyvään vauhtiin saatua yhteistyötä ja -markkinointia kehitetään edelleen. Pälkäneeltä saat enemmän -rinkiin otetaan mukaan myös uusia yrittäjiä, jotka voivat olla mukana omia tarpeitaan palvelevissa kampanjoissa, liitelehdissä, esitteissä ja tapahtumissa.

Kesäkuun puolivälissä ensimmäistä kertaa järjestetystä Lomakauden avauksesta saatiin myönteistä palautetta. Myös ensi kesäksi yrittäjät suunnittelevat tapahtumaa, joka tuo lisäkuhinaa Pälkäneen keskustaan. Tapahtuman sekä muun yhteistyön ja -markkinoinnin ideointia jatketaan säännöllisillä aamukahveilla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?